Borås, baby!

Suomessa ja Suomesta

2009-08-12T12:09:00.000+02:00

Nyt on takana melko lailla tasan kuukausi Suomessa oloa. Suuria vaihdonjälkeisshokkeja en ole kokenut. Siinä auttoi varmasti koti- ja vaihtomaan kulttuureiden läheisyys, Suomessa käyminen kuukausi ennen paluuta, vaihdon jälkeiseen aikaan varautuminen jo etukäteen sekä se, että useimmat muutkin vaihtarit olivat ehtineet lähteä ja siten ”bileet olivat jo ohi”.

Se, mikä minua Suomessa Ruotsin, tai no oikeammin Boråsin jälkeen on siepannut, on kauppakassin ja kahvittelun kalleus. Ja vielä enemmin: suojatien ylittäjistä piittaamattomat autoilijat! Välillä on tehnyt mieli suorastaan hypätä konepellille nyrkkiä puimaan.

Suuremmilat mielen liikutuksilta olen kuitenkin välttynyt, ja viettänyt vain rauhallista lomaa kotimaassa vähän matkaillen ja ystäviä ja perhettä tavaten. Ensi viikolla lähden kuitenkin taas maailmalle! Ensiksi Espanjaan rakasta toveriani tapaamaan puoleksi toista viikoksi, ja sieltä sitten lennähdämme Prahaan, jossa tapaamme muitakin Boråsin tovereita! Tietoisuus tästä tapaamisesta on tietysti ollut myös yksi sellainen seikka, joka on helpottanut vaihtoraikuliaikojen loppua.

Vaihdon loppuunsaattamiseen liittyy tietysti myös jonkin verran ikävää paperityötä. Todistus suorittamastani 22,5 opintopisteestä tuli postissa, ja se tarvitsisi jonkin saatekirjeen kera viedä tiedekuntaan näiden suoritusten sisällyttämiseksi tutkintooni. Olisi myös kerättävä kokemuksiani muutaman A4:n verran kv-asioiden toimistolle, jotka tallettavat sen sivuillensa tulevien vaihtoon lähtijöiden avuksi.

Tuntuu vain kovin mahdottomalta summata kaikki tärkeä puolesta vuodestani niin lyhyesti. Käytännön vinkkien lisäksi tahtoisin saada kuuluviin sen upean, mahtavan, messevän, fantastisen, hauskan, ratkiriemukkaan mutta myös välillä rankan, kasvattavan, avartavan ja kaiken kaikkiaan ikimuistoisen kokemuksen, mitä vaihtoaika minulle oli. Tähän astisen elämäni parasta aikaa, ehdottomasti!

Päätän nyt päättää tähän blogiin kirjoittelun tähän. Ellen sitten joskus nostalgian aallon pyyhkäistessä ylitseni vielä joskus jotain postaa... Nyt kuitenkin: hejdå!

Bye bye Borås, Borås goodbye...

2009-07-09T14:24:00.003+02:00

Tänä aamuna koitti sitten lähdön hetki. Kaikki piti olla olevinaan valmiina, pakattuna ja siivottuna, mutta niin vaan siinä kiire tuli siltikin. Noh, kaikki taitaa olla kuitenkin mukana! Siis kaikki minkä sai laukkuihin mahtumaan...

Toveri Suomi sekä molempien matkatavarat

Kätevyyden nimissä tilasimme toveri Suomen kanssa taksin jolla karautimme kotoa matkakeskukseen. Tämän tavaramäärän kanssa eimielellään kävele metriäkään, ei varsinkaan sateessa. Saimme pakaasimme survottua bussiin, ja nyt olemme matkanneet jo kolme ja puoli tuntia kohti Tukholmaa. Bussissa on langaton netti, kahviautomaatti ja nojatuolimaiset penkit, joten mikäs tässä matkatessa vielä ne jäljellä olevat kaksi tuntia.

Matka sujuu rattoisasti vaikka edessä istuvan näytöltä eleokuvaa tiiraillessa...

Yövymme Tukholmassa ja aamulla anivarhain lähtee laiva kohti Suomen Turkua. Vaikka päivälaiva onkin, varasimme hytin tavaramääräämme ja oletettavaa väsymystämme ajatellen. Epävarmaa vain on, mahtuuko säästöhyttikopperossa nukkumaan kaikkien näiden kassien kanssa! Niin tai näin, kun perjantaina puolen yön korvilla saavun koto-Tampereelle (lähdettyäni matkaan koto-Boråsista, heh), unet omassa sängyssä varmasti maittavat...

Vaikka vaihto nyt onkin auttamatta ohi, päivitän blogiani vielä vähintään yhden postauksen verran. Onhan summatava yhteen vaihtokokemukset, ja kerrottava millaiset ovat post-Erasmus -oireiluni!

Tulevaa vastaan

2009-07-02T15:36:00.002+02:00

Tänään inspiroiduin tekemään koepakkauksen kotiinpaluuta varten. Lähtö koittaa tasan viikon päästä. Torstaina 9.7. vaihtuvat Boråsin maisemat Tukholmaan, josta seuraavana aamuna aikaisin lähtee laiva kohti Suomen Turkua. Perjantai-iltana 10.7. klo 23 pitäisi jalkojeni alla olla taas tamperelaista maaperää. Viime kerrasta ei ole oikeastaan pitkä aika, sillä kesäkuun keskivaiheilla kävin näyttämässä Suomea rakkaalle toveri Espanjalle. Silloin olisin melkein ollut valmis jäämään kotiin, mutta halu viettää viimeiset mahdolliset hetket tovereden kanssa Ruotsissa ei tehnyt vaihtokotiin palaamista vaikeaksi.

Koepakkaus kuulostaa ehkä hyvin järkevältä, jossei suorastaan ärsyttävän rationaaliselta toiminnalta. Onhan tässä vielä viikko aikaa viikata tavaroitaan kassiin. Tapahtuma oli kuitenkin ennemmin tunnemyrskyn aikaansaama: surutyötä tai sitten terapiaa. Tänään menetin lähimmäiseni kotimaalleen, ja toisen toverin myös! Tappioita on kärsitty maaliskuusta (!) alkaen keesäkuuta kohti yhä kiihtyvällä vauhdilla. Hyvästihaleja on saanut antaa välillä rivilliselle tovereita. Asuintalot ovat autioituneet, vain muutamia selviytyneitä haahuilee välillä vastaan. Bileistä ei tietoakaan. Tuntuu kuin olisi jossain muualla kuin vaihtoaikansa kaupungissa.

Olisiko sitten ollut parempi lähteä samassa rytäkässä kuin useimmat muut? Ehkä, mutta silloin ainakin kotiinpaluu olisi ollut suurempi shokki! Nyt on aikaa totutella taas ”tavalliseen” elämään (noh, ilman työtä tai opiskelua tosin!), ja aikaa ajatella. Ajatteleminen voi tunnetusti olla aika riskialtista puuhaa, mutta kai parempi käynnistää post-erasmus prosessi jo nyt... (olkoonkin että tarkalleen ottaen olen post-nordplus)

Vaihdonjälkeisshokki ei ole suinkaan pelkkä vitsi, vaan ihan jopa tutkittu juttu. Itse tulin kevään kohinoissa miettineeksi että jessus, yliopiston tarvitsisi järjestää jonkinlainen kriisiryhmä palanneille vaihtareille, varmistaakseen heidän kuntoutumisensa arkielämään kotimaassa. Facebookista sentään löytyy monenlaista itseapuryhmää vaihdosta palanneille. How to survive after Erasmus-ryhmän vinkkeihin kuuluu mm. tutustua oman kotiyliopistonsa vaihtareihin ja suunnitella seuravaa ulkomaan kokemusta. Toki kehotetaan myös pilke silmäkulmassa olla murehtimatta alkoholiin käytettyjä rahamääriä, opiskella kieliä joista vaihdon aikana oppi vain kirosanat ja valmistautua ettei seksielämä tule olemaan enää yhtä vilkasta...

Minulle on tosin huomautettu, että pääsen vähemmällä kun kotimaassakin odottaa itsenäinen elämä: toiset muuttavat takaisin kotiin vanhempiensa luokse. Tampere on myös isompi kuin Borås, enkä siis joudu takaisin minnekään takapajulaan, ja sitten tietysti ese fakta, etteivät Ruotsi ja Suomi noin yleisesti hirmusti toisistaan eroa. Mutta silti! Pienetkin asiat saattavat tuntua suurilta. Toveri Espanja kertoi myötätuntoisesti lukemansa tarinan maannaisestaan, joka vaihdonjälkeiseellä ostosreissulla espanjalais-Lidlissä sai itkukohtauksen: Suomen puljusta poiketen siellä ei myytykään jogurttia litran tölkeissä!

Noh, kevyempiin aiheisiin, jollaisia eivät varsinaisesti olleet ne koepakatut laukut..! Ihan kaikkia kamojani en laukkuihin tunkenut, kai säilyttääkseni illuusion että kaikki mukaan haluamani mahtuu sitten lopulta mukaan... Minkäs teet, puolen vuoden aikana on tullut ostettua kaikenlaista:
- peitto (oishan se kiva olla viraspeitto kotona)
- tyyny (ei kolmas tyynykään ois pahitteeksi)
- sohvatyyny (kun kotona olis jopa se sohva)
- viltti (on mulla yks, mut tää on niin ihku)
- keittiöpyyhe (tääki on niin ihku)
- oven karmiin ripustettava naulakko (kauheen kätevä)
- kelloradio (vois käyttääki herätyskellona ku siihen kotona jopa yltäis sängystä)
- kirjoja (kirjastot? ai siis mitä ne on??)

Et cetera. Bussilla ja laivalla ja junalla matkustettaessa on tietty se hyvä puoli, että voi ottaa niin paljon tavaraa ku vaan jaksaa kantaa! Mutta huono puoli on se, että niitä täytyy sitten tosiaan kantaa ne kaikki siirtymät bussiin ja laivaan ja junaan... Mutta vielä siis viikko aikaa punnita sitä asiaa, suunnittele tulevaa ja muistella menevää.

Juhannus ruotsalaisittain

2009-06-28T14:47:00.006+02:00

Viime viikolla sain juhlia ruotsalaista juhannusta! Odotin sitä melko innolla, koska suomalainen juhannus on yleensä ollut pakkojuhlintaa, joka on mennyt mönkään tavalla jos toisellakin. Koskaan en ole kokenut perinteistä mökkijuhannusta saunoineen ja järvineen. Mutta ruotsalainen juhannusstereotypia onkin jotain muuta: tanssimista juhannussalon ympäri kukkaseppeleet päässä!

Juhannusaatto Boråsissa sarasti ukkospilvisenä, jonka johdosti lykkäsimme tanssiin lähtöä myöhäisemmäksi. Netistä oli luettavissa tarkka tanssiaikataulu: klo 14.30 ja 15.30. Saavuimme Ramnaparkeniin parahiksi ensimmäiseen vuoroon, mutta päädyimme tarkkailemaan tapahtumaa sivusta. Ukkospilvet varjostivat puistoa, mutta ei iskenyt salama salkoon, vaan ilakoivat seppelpäiset ruotsalaiset onnistuivat pitämään sateen loitolla.

Tanssinäyte

Tanssin tauottua kävimme toveri Tsekki S:n ja Espanjan kanssa katsastamassa samassa puistossa sijaitsevan Borås Museumin annin... joka ei ollut kovin huima. Paitsi Suomesta Ruotsiin vuosikymmeniä sitten muuttaneiden suomalaissiirtolaisten kertomukset, joita yritin tovereille tulkata.

Museon jälkeen oli vuorossa toinen tanssitus, johon uskaltauduimme mukaan. Osallistujastosta päätelleen tanssiminen on lähinnä lasten ja vanhempiensa huvia, mutta arvelimme myös lastenmielisillä ulkkiksilla olevan oikeutus osallistua. Eikä kukaan meitä pahalla silmällä katsonut, puolitoistavuotias vierustoverinikin oikein lojaalisti puristi sormeani läpi tanssimarathonin. Vaikka olimme voineet ottaa vähän oppia ensimmäisen tanssivuoron seuraamisesta, koreografiat ja laulunsanat olivat meiltä hiukan hukassa. ”Morsgrisar är vi allihopa” oli sentään tuttu!

Salko ja minä

Juhannussalon ympärillä tuli siis tanssittua, varsinaisesti ympäri ei, koska sen verran tiuhaan tahtiin vaihdettiin tanssisuuntaan. Mutta olipahan ruotsalainen olo! Illalla toveri Ruotsi A. vieläpä tarjoili illallisen uusine perunoineen ja sinappisilleineen, mmm!

Juhannuspäivänä oli tarkoitus lähteä läheisen järven rannalle grillailemaan, mutta sää jatkui lohduttoman harmaana. Ukkonen parahti sentään vain yhden kerran, mutta se yksi kerta riitti viemään netin minun taloltani ja vähintään viereiseltäkin loppuviikonlopuksi. Juurikin kun koneeni oli palannut reilun kuukauden huoltomatkaltaan Hollannista) ja käynyt parit vanhat Suomen osoitteet läpi ennen saapumistaan Boråsiin)...

Sunnuntai-iltapäivästä pilvet vihdoin väistyivät ja pääsimme grillailupuuhiin. Sää olikin mikä mainioin ja samoin grillivihannekset! Tofu-, porkkana- tai mitään muutakaan kasvismakkaraa kun en onnistunut Boråsista löytämään. Että kyllä me suomalaiset taidamme tosiaan olla se ykkösmakkarakansa! Heh.

Pohjoismaalaisjuhlamme sai vielä lisäväriä kun pakistanilaiset kuulivat ilouutisen : he olivat voittaneet kriketin maailmanmestaruuden!! Selvästikin yhtä suuri saavutus heille, kuin mitä Suomelle jääkiekon maailmanmestaruus, joka toisaalta kuulostaa heille (ja suurimmalle osalle maapallon väestöä) varmasti yhtä eksoottiselta kuin meille kriketin maailmanmestaruus. Mutta joka tapauksessa, maailmanmestaruus kuin maailmanmestaruus, onnittelimme heitä lämpimästi ja nautimme ilolla meille jaettua voittokakkua.

Ääni Boråsista

2009-06-05T13:27:00.005+02:00

Ensi alkuun jäi täällä Ruotsissa kotimaan uutisten seuraaminen aika vähällä. Tavallisesti päivitän itseäni uutissivujen ja teksti-tv:n välityksellä vähän väliä, mutta täällä olen ollut nolostuttavan tiedoton päivän polttavista asioista. Tietoisuuteeni on kantautunut vain "tärkeimmät" uutiset kuten Googlen tulo Haminaan ja Nina Mikkosen mielipiteet lastenhoidosta. Nyttemmin ovat Suomen uutiset taas tarkemmassa luvussa, johtuen sitten enemmästä ajasta tai henkisestä valmentautumista kotiinpaluuseen...

Tänään Ylen nettisivut kertoi EU-äänestyksistä ulkomailla: "Kaikkiaan 9795 suomalaista äänesti eurovaaleissa ennakkoon ulkomailla. Eniten äänestettiin Ruotsissa, jossa äänensä antoi 1727 suomalaista." Minä voin kertoa olevani yksi noista! Boråsin katumainoksissa on kehotettu äänestämään, jopa puolan ja suomen kielilläkin. Ilokseni huomasin täälläkin sijaitsevan ennakkoäänestyspaikan, ja sinne sitten viime perjantaina ilmoittauduimme toveri Suomen kanssa - kaikkien keski-ikäisten hämmennykseksi. Äänestäminen oli muutenkin yhtä hämmennystä, kun jos vakituista osoitetta kysytään, niin onko se sitten tämän Boråsin (no onhan se nyt..) vai se Tampereen (ei kun siis olenkin siirtänyt postini Helsinkiin toveri Linjoille, ja ai niin toverihan muuttikin Marjaniemeen, osoiteesta ei tietoa..) Noh, tärkeintä on että ääneni menee oikeaan osoitteeseen!

Fucking Borås

2009-05-18T19:22:00.001+02:00

Toukokuun puoliväli jo! Toisaalta toukokuun puoliväli vasta… Viime ajat ovat olleet ristiriitaisia tuntemuksia tulvillaan. Ensiksi kauhua siitä, kuinka kaikki loppuu jo niin pian, porukka kaikkoaa, yhteinen aika käy vähiin... Sitten rinnalle hiipi alati kasvava koti-ikävä, tunne jonka olisi luullut saapuneen vaivaksi jo paljon, paljon aikaisemmin, eikä niinkään loppuvaihdosta.

Viime aikoja on leimannut myös tylsistys. Samat rutiinit, samat naamat, samat maisemat.. ainaiset samat ylämäet! Toissa viikonlopun nautin onneksi Kööpenhaminan tuoreudesta. Mainio reissu taas kerran ja säät suosivat - taas kerran! Tammikuisen Porton sadeviikon vastapainoksi on hyviä matkasäitä riittänyt koko loppukeväälle.

Mutta takaisin Boråsiin. Uh. Bussissa, matkalla takaisin Boråsiin tuli jo tylsistys, eikä mikään kotiinpaluun riemu. Borta bra, men... Äh, ei mitään muttia. Sama vanha Borås. Vaikka kaikki onkin kivan lähellä –esim. Göteborg – tuppaa kyläsemme silti jäädä vähän pieneksi.

Koti-ikävä sen kun kasvaa kasvamistaan. Tai pitäisikö sanoa kotiodotus. Ei täällä nyt sentään ihan melankoliassa marinoiduta. Välillä ei vaan malttaisi odottaa lähtöä, kaikkea sitä ihanaa minkä tammikuussa taakseen jätti. Oma kieli, omat ihmiset, oma (vuokra-)asunto! Niitä elämän suuria iloja. Lähdön hetki on näillä näkymin heinäkuun alussa, koska mitäs sitä heinäkuuksi jäämään – en minä jossei muutkaan.

Lähtö siis houkuttaa, mutta lähtö siis kiukuttaa myös. Boråsiin voi aina palata, tovereita nähdä, mutta tämä elämä täällä kokonaisuudessaan jää vain muistoksi. Ensimmäistä (kirjastonysväin) tapaamista kuitenkin jo suunnitellaan elokuulle, Prahaan!, mikä helpottaa hyvästelyjä. Ei tarvitsekaan sanoa hyvästi, vaan voi huikata kevyemmin että nähdään taas.

Mikä taas helpottaa Borås-tylsistymistä, ja vaikeuttaa lähtöä, ovat ainutlaatuiset kokemukset kuten kansainvälinen Euroviisu-kisakatsomo! Tai ei ihan ainutlaatuiset siinä mielessä, että Viisut ovat venyneet kolmeiltaisiksi... Onneksi, koska ne olivat varsin piristävä kokemus. Oi näitä kansainvälisyyden iloja. Kukaanhan ei niistä suostunut intoilemaan ennakkoon paitsi minä ja toveri Suomi, mutta niin vain täyttyivät aina olohuoneet ihmisistä ja hyvästä tunnelmasta tuskin kukaan pystyi olemaan nauttimatta. Varsinkin toveri Costa Rica I:lle oli kokemus uutuudessaan oletettavasti mieleenjäävä, mutta sanattomaksi ei todellakaan vetänyt vaan hän kommentoi esityksiä riemastuttavan teräväsanaisesti. Yleisesti ottaen yritimme kuitenkin olla edes kohtuullisen diplomaattisia kisakatsomossa edustettuina olevia maita kohtaan. Ja vaikka finaalivoitto Norjalle olikin niin murskaava, oli meillä Suomen, Liettuan ja Espanjan tovereilla sentään jännittävä loppukilpailu viimeisestä sijasta..!

Juuri näitä hetkiä jään vaihtariudestani eniten kaipaamaan, parhaiten muistamaan ja näiden hetkien takia en haluaisi lähdön hetken sittenkään koittavan kovin pian...

Jaa että qué pasa? Eiku... läget?

2009-04-27T18:01:00.004+02:00

Vaihtariaika on tiedättekös aika kuluttavaa. Helmikuussa minulta hajosi kännykkä, ja jouduin ostamaan uuden. Nyt on puolestaan käyttökelvottomana pikku Asukseni, jonka ostin vasta viime lokakuussa. Takuuta olisi siis jäljellä, mutta lähetäpä se nyt sitten Suomeen ja sitä paitsi minulla ei ole haisuakaan siitä missä päin takuulappuseni lojuu. Jossain päin Kalevan kämppääni joo. Jos alivuokralaiseni on niin kiltti, että viettäessään paljon aikaa poissa asunnosta ottaa kasvini mukaansa, etteivät kuolahda, niin ehkäpä hän voisi vaikka kaivaa esiin takuulappuseni, heh. Koska kuka nyt sellaista olisi tullut ajatellut laittaneeksi talteen... paitsi tietysti toveri Suomi!

Joka tapauksessa tällä hetkellä ihmettelen elämääni täällä Ruotsissa kotikoneetta ja -netittä. Ihan jopa viikon verran olen ihmetellyt! Ja yhä henki pihisee, koska onneksi muuta aktiviteettia on piisannut. Viime maanantaina oli sunnuntai-illallinen osa kaksi, eli tähteiden tuhoaminen. Nerokkaat toverit oivalsivat pääsiäisillalliseen yhdessä kokkaamisen ja syömiset ilot, ja nyt meillä on sitten reilun kymmenen hengen ”sunnuntai-illallisklubi”.

Sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin Boråsin vanhassa, tunnelmallisessa elokuvateatterissa nimeltä Röda Kvarn näytetään ei niitä ihan uusimpia ja valtavirtaisimpia elokuvia. Monena viikkona olemme siellä istuneet ja viime viikon tiistaina taas. Vuorossa oli Italian mafiaa kuvaavaa Gomorra. Se oli kyllä ko. paikassa näkemistämme elokuvista huonoin, ehkä tosin siksi ettei mafiasanasto ruotsiksi ole minulla ihan riittävän hyvin hallussa...

Keskiviikkoillalla kävin elämäni ensimmäistä kertaa vesijumpassa eli ”aqua-aussa”. Toverini ovat sitä kaupungin uimahallissa harrastaneet jo pidempään, ja viimein hidas kymiläis-hämäläinenkin hyppäsi altaaseen. Puolen tunnin jumppahetki nyt oli vähän mitä oli: vesijumpassa kun on se huono puoli, ettei ole kovin yksinkertaista katsoa mallia muilta. Sen ymmärsin, että nyt siirrytään pitämään laidasta kiinni ja ohjeistuksesta että ”käsivarret suorina”... sen ainoan minkä saattoi itsekin nähdä! Että mitä niillä jaloilla sitten oli tarkalleen ottaen tarkoitus harrastaa, jäi mysteeriksi. Mutta hauskaa oli! Jumpan jälkeen viihdytimme itseämme vesiliukumäessä, porealtaassa, vesiliukumäessä, turkkilaisessa saunassa, kylmävesialtaassa, vesiliukumäessä, aalloissa ja... vesiliukumäessä! Kaksi tavissaunaakin, kuivana ja kosteana tuli testattua.

Torstai oli tavalliseen tapaan bileilta. Päätimme pitää pienet etkojen etkot Mamma Mia -elokuvan parissa, ja lopulta emme sitten ehtineetkään niille varsinaisille etkoille. X&Y –klubin ovelle ehdimme juuri ennen kahtatoista, jolloin sen sisäänpääsy muuttuu maksulliseksi. Pahaksi onneksi toveri Tsekki M oli unohtanut henkkarinsa kotiin, eikä ovimies ollut valmis neuvottelemaan poikkeusluvasta. Sinänsä tietysti imartelevaa toverille, joka on kuitenkin vaihtarijoukkiomme ikänestori ylittäen ikärajan kahdellatoista vuodella..! Noh, inventoimme äkkiä mielessämme baarikaappiemme sisällön ja päädyimme palaamaan Hässleholmeniin. Taas vaani lähistöllä taksi, johon sitten lankesimme (tällä kertaa ihan laillisella neljän hengen matkustajistolla) ja päädyimme kämppäni olohuoneeseen pitämään omat hippalomme.

Kamerani on sentään toistaiseksi toiminnassa, mutta kun nyt ei ole kuvia ladattavaksi... otin sitten kännykän kameralla kuvan kantaklubimme kynästä. Kanta-asiakkailta niitä löytyy tietysti monta kappaletta.

Perjantaina en sitten kyennytkään kirjastolle ennen kuin kello viisi illalla, ja se sulkeutuu kyseisenä päivänä jo kello kuusi. Menimme tiedosta järkyttyneen toveri Espanjan kanssa juomaan lohdutukseksi cappuccinot keskustaan, joen rantaan jossa kevätaurinko meitä lämmitteli oikein kivasti... ennen kuin sitten alkoi painua mailleen ja me viettämään koti-iltaa, taas kerran elokuvan parissa.

Lauantaina ekskusimme nelikkona Göteborgiin, jossa kiersimme jalan keskustaa ja raitiovaunulla kaupunkia ja lautalla saaristoa ja taas jalan Donsön saarta. Autoja siellä ei ollut, muuta kuin ambulanssi Toyota Yariksen muodossa. Asukkaat liikkuvat polkupyörien lisäksi etulavoilla varustetuilla mopoilla - ja golf-autoilla! Golf-kenttää saarella ei sentään ollut, mutta minigolf ja keilahalli kylläkin.

Illalla olisin voinut vain kaatua sänkyyn ja jäädä siihen, mutta ikäväkseni oli mentävä toveri Liettua R:n läksiäisiin. Kovin pitkään ei kuitenkaan tullut juhlittua, kun itse juhlakalukin sammahti jo siinä yhdentoista korvilla.

Sunnuntaina vietin totaalisen rentoilupäivän - johon kuului taas cappuccinoa espanjalaisseurassa ja illallista monikansallisessa seurassa... eli suomalaisruotsalaisespanjalaispuolalaisranskalaiscostaricalaisseurassa! Huh ja puh. Totesin myös ruokailun jälkeen. Ja tänään illalla vuorossa on taas uusinta!

Vaihteeksi opiskelua

2009-04-15T19:20:00.000+02:00

Minulla oli tänne tullessani lukujärjestyksessä kolme kurssia: Digital Library Management, Informationsjuridik ja Practical experience at Swedish libraries. Kaksi ensin mainittua ovat nettikursseja, ja viimeksi mainittu ihan(a!) lähiopiskelukurssi. Nyt minulla on kuitenkin enää kaksi kurssia, nimittäin poistin keskimmäiseksi mainitun valikoimastani jokin aika sitten... Tapahtuma oli tietenkin valitettava, syistä että a) tarjolla ei ollut enää mitään muuta järkevää sen sijaan otettavaksi ja b) kurssi oli ainut ruotsin kielellä täällä opiskelemani kurssi.

Alun perinhän suunnittelin opiskelevani lähinnä ruotsiksi, ja sitten ehkäpä yksi kurssi englanniksi. Hah! Noh. Digikirjastot ja harjoittelu kuulostivat niin hyviltä, että halusin ottaa ne, vaikka englanniksi olivatkin. Kolmanneksi kurssiksi tahdoin sitten ehdottomasti jonkin ruotsinkielisen, mieluiten jonkin tietotekniikkaan liittyvän. Ykkösvalintani oli kuitenkin jo täynnä ja kakkosvalintaan taas ei ilmoittautunut tarpeeksi ihmisiä... joten kolmosvalinta oli informaatio-oikeus. Ennen kurssia olin lievästi kauhuissani, että mitähän siitä tulisi, mutta lähipäivä sujui melko ymmärrettävästi ja mielestäni sain kotitenttiinkin ihan kivasti vastattua.

Vaan palaute vastauksestani olikin sitten jotain ihan muuta kuin kivaa luettavaa. Olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa kuinka riman alas rysäyttäen jätin tentin läpäisemättä, enkä nyt halua tuota statistiikkaa teitäkään varten esiin kaivaa. Joka tapauksessa vastaukseni oli siis kaukana hyväksytystä: lähinnä huomautettavaa oli kielellisistä seikoista, mutta olin kuulemma ymmärtänyt yhden kolmesta kysymyksestä vieläpä aivan päin pusikkoa... Opettaja ehdotti, että antaisin jonkun lukea vastaukseni ennen palautusta. Yliopistollammehan on apupalvelukin akateemista kirjoittamista varten, ja varmaan ystävällinen kämppis Ruotsi M:kin olisi tullut avuksi, joten siinä mielessä minään nallina kalliolla ei vaihtariparka voi valittaa olevansa jätetyn. Kun kuitenkin olin viikonloppumatkamme takia sysännyt jo toisenkin kotitentin uusintaan, ja kolmas sattui juuri Norjan matkamme aikana, oli kasauma vähän turhan suuri ja koin parhaaksi jättää kurssin kesken. Jos priorisoida täytyy, niin... kirjastossa tai koneen äärellä voin istua ihan koto-Suomessakin, mutta täällä ollessani valitsen kyllä ennemmin matkustelun (kirjoitan tämän nyt silläkin uhalla että päähäni iskee kohta Opetushallituksen lähettämä salama (niin kuin laitoksemme amanuenssimme (jostakin muusta) kerran vitsaili))!

Vaikka olenkin nyt päätöksestäni ja siitä seuranneesta rennommasta opiskelutaakasta helpottunut, pettymys tästä epäonnistumasta on silti huomattava. Varmastikin ensimmäistä kertaa elämässäni olen kokenut inhoa ruotsin kieltä kohtaan! Ettei se mokoma sitten kirjallisesti niin hyvin sujunutkaan. Mutta mutta, epäonnistumiset kuuluvat elämään ynnä muita geneerisiä latteuksia nyt tähän väliin. Vaihtoyliopistomme kv-vastaava lupailikin orientaatiopäivillä meidän vihaavan välillä koko vaihtomaatamme ja sen kieltä, joten voinpa vetää rastin siihen kulttuurishokkikaavakkeen kyselyruutuun.

Hyvinä uutisina voin kertoa DLM –kurssin sujuvan ihan kivasti... okei, kuulen sieluni korvin toveri Suomen naurahtavan tässä vaiheessa räkäisesti... noh, hitaasti, mutta kivasti! Ainakin kahdesta ensimmäisestä esseestä saamani palautteet hivelevät kolhittua opiskelijaitsetuntoani.

Practical experience –kurssi alkoi vasta viime kuun puolessa välissä, ja osoittautui joksikin aika muuksi kuin nimi voisi antaa olettaa. Emme siis varsinaisesti tee mitään käytönnön työtä kirjastoissa, vaan tutustumiskäyntejä. Olemme jo käyneet sessioilla siirtolaisinstituutissa, kaupunginkirjastossa, erään yläasteen kirjastossa ja omassa yliopiston kirjastossamme, jossa tänään oli tiedossa johtajan tapaaminen. Tiedossa on vielä tutustumiskäynti Hässleholmenin (meidän kotikaupunginosamme) lähikirjastoon sekä eri kirjastoihin Göteborgissa. Hauskaa!! Mielumminhan sitä opiskelee käymällä kirjastossa kuulemassa kun joku puhuu, kuin lukemassa kun joku on kirjoittanut...

Luemme kurssille toki myös kirjallisuutta ja lopuksi palautamme kokemuksistamme koostetun 7-10 sivun esseen sekä esittelemme havaintojamme muille loppuseminaarissa. Kovin pahoja paineita ei ole, koska kurssilaiset ovat tuttuakin tutummat toverit Espanja, Itävalta, Suomi ja Tsekki – ja ohjaajallammekin selvästi huumorintaju paikallaan, koska ei pystynyt pitämään pokerinaamaansa meidän keskittyneitä luentotoilailujamme seuratessaan...

Taksikeskustelua

2009-04-06T00:51:00.001+02:00

Eilen illalla pääsin tilaamaan ensimmäistä kertaa Ruotsissa taksia, kun Boråsissa vierailevat siskoni miehineen eivät välittäneet testata yöbussin menoa. Tilaus sujui hyvin vaikkakin kysymyksiä riitti: Minne? Määränpää? Millä nimellä? Tähänkö numeroon voi ilmoittaa taksin lähestyessä? Tosiaan: neiti Taksi kertoi auton saapuvan arviolta 10-15 minuutin kuluessa JA taksikuski vielä soitti kertoakseen, että on nyt saapunut. Tätä kutsuisin palveluksi!

Jo aikaisemmin tällä viikolla olin yrittänyt päästä tilaamaan taksia Boråsissa: myöhästyimme nimittäin bussista mennessämme torstaina X&Y:hyn tanssahtelemaan. Toveri, jolla oli taksin numero kännykässään, oli sen verran hyvissä, että minä päädyin soittajaksi. Olin valmistautunut puhumaan ruotsia, mutta... mutta... jouduin antamaan kapulan takaisin toverille. Toisesta päästä kuului nimittäin vastaus, jonka päättelin olevan epäselvän ruotsin sijaan selvää espanjaa. Toveri Espanja ei tästä yllätyskäänteestä häkeltynyt, vaan yritti aika tovin tilata kyseisestä numerosta taksia Hässleholmeniin. Auto ei kumma kyllä koskaan saapunut, ja lopulta menimme sitten sillä seuraavalla bussilla. Myöhemmin toveri oivalsi antaneensa minulle epähuomiossa sen toisen, kotimaansa liittymällä varustetun kännykkänsä...

Takaisin kotiin pääsimme sitten vihdoin taksilla, kun se siinä niin kivasti oli melkein oven edessä odottelemassa. Jonkin aikaa saimme taivutella tämän viisipaikkaisen auton kuskia ottamaan kyytiin kaikki kuusi matkustajaa... ja kun olimme siinä onnistuneet, tajusimme että meitä onkin seitsemän! Lyhyt ajomatka sujui ihan kohtuullisen mukavasti silläkin henkilömäärällä - ja olisihan takapaksissa sitä paitsi ollut vielä tilaa.

Season (Opener)s in the Sun

2009-04-06T00:34:00.005+02:00

Perjantai-iltana sain vieraikseni sisar Käpylän miehineen. Vierailu sattui sopivasti (siis ainakin minun ja toveri Langon mielestä sopivasti) samalle viikonlopulle kuin Allsvenskanin, Ruotsin futiksen pääsarjan avauskierros. Lauantaina oli peli Borås Arenalla, kotijoukkue IF Elfsborg vastaan tukholmalainen Hammarby IF. Tukholman toverit kunnioittivatkin kaupungiamme läsnäolollaan jo perjantai-illasta lähtien. Lauantaipäivällä elämää keskustassa oli satakerroin normaaliin verrattuna, ja ilma oli sakeana urheilujuhlan tunnusta! Kuusi bussillista vierasjoukkueen kannattajaa (arvion mukaan kaikkiaan heitä oli 2500) totisesti näkyivät ja kuuluivat.

Kooteepee, kooteepee, ooleee ooleee ooleee! Eiku oho: Ham! Ham! Hammarby!n pompomit olivat hajahtaneet ja päätyneet palloverkkoon.

Bajsen-fanit näkyivät ja kuuluivat hyvin myös itse pelissä. Boråsin Guligaanit (Guliganerna) eivät ilmeisesti olleet voidelleet äänijänteitään aivan yhtä huolella, mutta antoivat toki hekin näytteitään stadionin toisesta päädystä. Me istuimme oikein mukavasti melko keskellä, toiseksi etummaisella rivillä. Kaikki paikat ovat katoksen alla, mutta lippa ei todellakaan pidellyt taivaalta kaikella innollaan paistavaa kevätaurinkoa. Tunnelma stadionilla oli siis kaikin puolin kuuma. Vain neljä vuotta vanha areena olisi tosin vetänyt vielä 5000 katsojaa enemmän näkemään 1-1 tasurin, sillä vetoisuudeksi ilmoitetaan 16 599 henkeä.

Guligaanien pääty. Aikovat voittaa kultaa taas (ska vinna guld igen). Onkohan ruotsalaisilla jonkinlainen trauma ilmaisun "aikoa ottaa kultaa taas" (ska ta guld igen) kanssa..?

Kuvat: Sisar Käpylä

Vuxnan elämää

2009-03-24T17:23:00.002+01:00

Vaihto-opiskelijuuteen kuuluu kai yleisesti kohdemaan kielen opiskelua. Luimme kaihoisasti toveri Suomen kanssa viestiä vapaista paikoista ruotsin aloittelijakurssilla... ollapa aloittelija! Ollapa tunteja, läksyjä, kirja, opettaja!! Aloittelijatoverimme eivät näitä tosin niin taida arvostaa, vaan opiskelu kuuluu olevan lintsausta, tekemättömiä läksyjä ja kirjatkin ovat hukassa, tai no, olemassa vain skannattuina tietokoneen ruudulla, josta niitä sitten tunnilla joukolla tavataan.

Niin aikuista. Vuxna onkin niitä sanoja, jonka kaikki ovat tainneet täällä oppia. ”I'm a vuxna, I can do it myself.” Toveri Ruotsi A yritti tässä eräänä iltana tolkuttaa, että vuxna on monikko, kuuluu sanoa ”vuxen”! Mutta me tiedämme. Se nyt vaan kuuluu sanoa vuxna, koskaa kuulostaa paljon kivemmalta. Monikko on sitten vuxnas.”Hey vuxnas!” ”Where are the vuxnas?”

Ilmauksessa on ironiaakin, sillä usein toimintamme on jotakin muuta kuin kovin aikuista. Olemme laskeskelleet vaihtariuden nuorentavan meitä noin kymmenen vuotta, eli elän täällä nyt kukkeinta teini-ikääni, mikä selittääkin paljon. Joillakin kymmen vuoden nuorennus ei vapauta heitä teini-ikään, vaan eräs toveri tohtoriopiskelija tuumi hänen nuorentuneen ehkä kaksikinkymmentä vuotta... Ihan ”yleisen tiedon mukaan” hän onkin viittä vuotta nuorempi, ruotsin tunnilla tapahtuneen panikoinnin vuoksi. Kaikkien piti kertoa ikänsä ruotsiksi, ja toveri kuuli vain ”tjugotvå, tjugotvå, tjugotvå...” ja opettajakin oli luetellut numerot vain kolmeenkymmeneen asti. Akuutissa ikäkriisissään toveri sitten parkaisi olevansa "tjugosex!".

Toinen ruotsin suosikkisanoja on också. ”That's a nice word, också.” Sitä kuuluu siis käyttää lauseen lopussa. Ei kuten englannin ”also” vaan kuten ”too”. ”You know I am a vuxna, också!”

Fika tukholmalaiskahvilassa

Yleisesti tunnettu on myös minun lempisanani, ”fika”. Lempisana siis sillä perusteella, mitä se merkitsee. Kuten opimme heti ensimmäisenä orientaatiopäivänä, fika eli kahvittelu on tärkeä osa ruotsalaista elämää. Minulle se on tärkeä osa ruotsalaista elämää, också, koska se suo ihanan rauhoittumishetken with the other vuxnas. Suomessa kahvittelu on minulle harvinaisempaa, jotakin paljon suunnitellumpaa. Täällä se on enemminkin aikalisä. Minusta onkin tullut aikamoinen kahvittelija. Kahvin sijaan himoan nykyään tosin enemmän cappuccinoa! Ja usein myös jotakin makeaa, mmm... (Porkkanakakku on suosikkini, koska siis jos jossakin on porkkanaa, eihän se voi silloin olla täysin epäterveellistä?!)

No joo, ”a vuxna can do whatever she wants!”, kuten eräs toveri viisaudessaan meitä muistutti. But I know I know, a vuxna has to take the consequences, också....

Pyöröovien pyörityksessä

2009-03-21T19:04:00.002+01:00

Paitsi että liikenneympyröissä, näkyy ruotsalaisten tasa-arvoisuuden periaate arkielämässä myös pyöröovien muodossa. Kaikki kulkevat koko ajan, samassa tahdissa, eikä tarvitse miettiä kenen vuoro on ensin. Eikä kukaan mies voi vahingossakaan loukata naista avaamalla tälle oven (eräs Puolan toveri kyseli tästä huolestuneena). Kulkemiseen tarvitaan myös kivasti yhteistyötä ja solidaarisuutta: pyöröovi kun ei ole ihan yksinkertaisin käyttöliittymä rakennukseen, vaan vaatii tarkkaavaisuutta. Täytyy tarkkailla tahtia, ettei jää itse väliin eikä kukaan muukaan.

Välillä voi vähän kyllä jäädä, jos ei osaa arvioida oikein nopeuttaan suhteutettuna oven pyörimisnopeuteen, eli onko rako tarpeeksi iso että siitä voi vielä luikahtaa sisään. Silloin täytyy osoittaa myöskin solidaarisuutta kanssaihmiselle, eikä esimerkiksi nauraa. Valitettavasti en suoriutunut tällaisesta tilanteesta ihan ruotsalaisesti... mutta kun se tyttöparka jäi matkalla kirjastosta päärakennukseen molempien rakennusten ovien väliin!

Jonkinlaisia standardeja kaipaisin näihin pyöriviin pirulaisiin. Kerran kävelin käytännössä paikallani sadatellen, että kylläpäs tämä perkuleen ovi pyörii nyt aivan todella hitaasti. Sitten hoksasin, että kyseessä onkin itse asiassa ovi, jota kuuluu itse työntää saadakseen sen pyörimään! Päärakennuksen ovea kun taas ei missään nimessä saa itse työntää, vaan se pyörii ihan omia aikojaan...

Paitsi jos ei pyöri lainkaan. Kuten jos tulee illalla sisään omalla lätkällään ja koodillaan, niin pääsee kyllä liukuovesta eteiseen, mutta siinä sitä sitten on, pyöröovi pysyy järkähtämättömänä paikallaan. No joo, pääsee päärakennukseen sisään sentään toisesta sisäänkäynnistä, jossa on tottelevaiset liukuovet. Mutta miksi laittaa lätkänlukijat ja koodinäppäimet sellaiseenkin paikkaan, missä niistä ei oikeastaan ole mitään hyötyä...

Oho, tämähän saattaa nyt vaikuttaa melkein siltä kuin viettäisin aikaani yliopistolassa öitä myöten. Ei huolta, voin vakuuttaa ettei opiskelu ole temmannut minua aivan täysin mukaansa, vaan sulkemisajan jälkeen menimme koululle vain katsomaan Norjan reissun aikaisemmin tehneiden diashow'ta!

Lysekil, je t'aime

2009-03-16T18:01:00.007+01:00

Niin niin, kuten sisar Käpylä Lärvikirjassa arveli, tosielämä vie niin paljon aikaa, ettei siitä ehdi netissä raportoimaan! Kun lisäksi kodin nettiyhteys venkoaa eli toimii kun sitä huvittaa, on päivitystauko ikävä tosiasia. Nyt sitten huomaan, että pitäisi kirjoittaa Tukholman päivistä, Suomi-illallisesta, Göteborgin viikonlopusta ja sitten viime viikon iloista ja suruista aka bileistä ja opiskeluista. Ohitan ne nyt ainakin näin tällä erää maininnoilla, okei, ja kerron sen sijaan viikonlopusta.

Lauantai-iltana oli Melodifestivalenin finaali. Ruotsi valitsi Euroviisuedustajakseen Malena Ernmanin biisillä La Voix, joka on tuota... jännittävä disko-oopperaveto. Eihän tässä voi hyvänen aika Ruotsiakaan tänä vuonna kannattaa, totesi toveri Suomi tekstiviestitse voittajan ratkettua. Jep. Joku ruotsalaiskämppiksistäni kyllä kiljautteli ilmoille kappaleen kertsiä hetken aikaa (kuunneltuanne kappaleen ymmärrätte tarpeeni käyttää ilmaisua ’kiljautella’, mitenkään loukkaamatta oopperaa tai kämppikseni laulutaitoa – noh, ainakaan kovin paljoa), mutta vaihtoi pian Måns Zelmerlöfin Hope&Gloryyn (”aim stil stäänding foo houp änd glooori!”).

Sitä kappaletta Ruotsin radioasemat ovat raikanneet, samoin kuin muita ehdokkaita: Alcazarin Stay the Nightia (”stei tö nait, wount ju stei tö nait, ai kän bii joo laavö, hould oon tait”), Emilian You’re My Worldia (”joor mai vööld, joor tö muun änd staars aböööv, joor tö riison ai nou laaav laaav laaav, mai ounli coos fo biii-iiing”) ja varsinkin E.M.D:n Baby Goodbyeta (”beibi gudbai, beibi feervel, ai doun wonna lai, kos vii kän stei tygeeetööö, mai frend!”) – joka ei edes yltänyt Melodifestivalenin finaaliin! Nyt kyseiset biisit ovat tatuoitu ikuisiksi ajoiksi tärykalvoilleni, radiota kun tuli kuunneltua sen verran paljon viikonlopun automatkoillamme. Sunnuntain matkalle saimme soittimeen levyllisen toivemusiikkia, ja niinpä matka taittui esimerkiksi toveri Slovenian vihellellessä Teuvo, maanteiden kuninkaan tahtiin...

Koko viikonloppua ei toki autossa vietetty, vaan vaikkapa nyt perjantaina taitoimme jalan vaatimattomat kuusitoista kilometriä. Reitti oli nimeltään Dalumsleden, ja onnistuimme sillä pysymään kivasti keltaisia palloja ja keppejä seuraillen. Aikaa meni vain se tsekkiläisen opaskirjan lupaamat neljä tuntia, mikä saa minut epäilemään että ihankohan oikeasti tarvoimme kuusitoista kilsaa! Polku oli kuitenkin paljolti tallomatonta eilispäivän lunta, ja onnistuimme kaikki neljä liukastelemaan itsemme vaaka-asentoon vähintään kerran. Nautin kuitenkin retkestämme sen verran paljon, että haluan harjoittaa moista retkeilyä lisää kiitos! Vettä imevät Adidaksen varsilenkkarinikin osoittautuivat ihan kelvolliseksi vaelluskengiksi (olen tänä talvena viettänyt sen verran paljon aikaa märissä sukissa ja kengissä mutta flunssatta, että väitän tieteellisesti todistaneeni näiden kahden asian välisen riippuvuussuhteen puuttumisen).

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie..."

Lauantaina ajoimme Göteborgin ja Oslon välissä sijaitsevaan Tanumiin katsastamaan Ruotsin Taj Mahalin/pyramidit: Tanumin kalliomaalaukset! Olimme vähän huonosti varustautuneet, sillä jäätaltta, lumilapio ja harja olivat jääneet matkasta. Pahaksi onneksi nimittäin lumi, joka oli siis torstai-iltana sankoin joukoin saapunut tälle maailman kolkalle lauantaiksi sitten sulahtaakseen, oli sulahtanut suunnilleen kaikkialta paitsi näiden Unescon suojelusten päältä. Retkestämme tuli siis melko surkuhupaisa, mutta toverit käyttivät taas luovuuttaan ja tekivät nykyajan versiot maalauksista piirtämällä lumeen.

Matkamme jatkui piilotetuilta maalauksilta Fjällbackaan, kylään jossa Ingmar Bergman kuulemma vietti kesänsä. Kiva pikkukalastajakaupunkihan tuo, joka lumen sijaan oli tosin kätketty sumuun. Surkuhupaisuus jatkui kun ajoimme Harburgsundin kylään kahville. ”Tämä kaupunki on kuin jostain elokuvasta. Kauhuelokuvasta.” tiivisti toveri Tsekki M tunnelmamme. Mitään varsinaisia kauheuksia emme kuitenkaan varsinaisesti kohdanneet, vaan jatkoimme Smögenin kautta takaisin kotiin.

Sunnuntaiaamuna ajoimme samaa tietä Lysekilin pikkukaupunkiin, jossa aistimme taas meri-kohtaa-vuoret- meininkiä eli sykähdyttävää maisemaa silmien täydeltä. Täytyy nyt sanoa, että ehkä se oli se maailman ihanin sää eli lämmin, kirkas auringonpaiste tai hyppelehtivät hormonit tai romantiikan nälkä, mutta Lysekil sai minut ihastuksesta pakahduksiin. Kaupunki iski minuun niin, että tunsin sydämeni heittelevän voltteja taaksepäin kerien. Ehkä se oli se tuttuuden tunne: ne rumimmat pätkät satamaa olivat kuin kotikaupungista Kotkasta, ja Havets Hus oli sisältä kuin Maretarium ja ulkoasusta oli löydettävissä samoja elementtejä kuin Wellamosta. Keskusta oli myös tutussa mielessä kuolleehko kuin Kotkan, mutta sentään näimme siellä ihmisiä, toisin kuin monissa muissa aaveisissa kaupungeissa. Noh, kesäkaupunkeja ne kuuluivat olevankin.

Lysekil

Tuijoteltuamme sympaattisia kaloja silmiin tarpeeksi kauan ja yritettyämme taltioida mahdollisimman paljon lysekiliä sydämiimme (tunnen epäonnistuneeni siinä: ei tarpeeksi kuvia eikä sanoja, vain kaipuu takaisin) suuntasimme kohti lauttaa. Suomalaisnavigaattori näytti taas kyntensä, ja päädyimme ajamaan pois keskustasta, takaisin keskustaan päin ja sitten taas pois keskustasta. Sama kävi itse asiassa toistamiseen sunnuntaina, ja kaikkiaan taisin sekoittaa ohjeistuksissani oikean ja vasemman vaatimattomat kolme kertaa. Liikenneympyrässä pyörimme kaksi täyskierrosta vain kuskin huvitteluntahdon vuoksi, mutta en ole varma oliko kuskimme niinkään huvittunut ensimmäisen päivän aamun tapahtumista...

Lähtöpiste: Hässleholmenin parkkipaikka.
Ajettu: 0,9 km
Navigaattori (hiljaa mielessään, ei missään nimessä ääneen): Tuossa on kyltti tielle 40, ajetaan siis suoraan.
Kuski kääntyy oikealle.
Navigaattori (ääneen, kovaan ääneen): Mitä? Miks tänne käännyttiin?!?”
Kuski: ...!... eikös tää ollu se oikea suunta?
Navigaattori: Ei! Piti mennä suoraan!!
Aikaa lähdöstä ensimmäiseen täyskäännökseen: 2,5 minuuttia

Noh, minusta se ainaki oli hauskaa! Ei tosin yhtä hauskaa, kuin eräs keskustelu autossa. Olimme edellispäivänä kuskin kanssa keskustelleet yksisarvisista, ja kehotin autossa häntä olemaan tarkkaavainen: ties vaikka satumaisesta sumusta ilmestyisi moinen otus eteemme! Ei hyvä heiluisi, jos sen päälle menisi ajamaan. Takapenkille keskustelumme tietysti ei välittynyt ihan täydellisesti, ja sieltä kuului vakavalla naamalla lausuttu huomautus: ei huolta, tien vieressä kulkevat aidat, joten mikään eläin ei pääse tumpsahtamaan konepellillemme! Yksisarvisemme jäi siis kirmaamaan aidan taa. Repeilin ajatukselle vielä seuraavankin päivän paluumatkalla.

Sunnuntai oli tosin kaiken kaikkiaankin melko hysteerisen väsynyt päivä. Viimeinen etappimme oli Åstol-niminen saari, jonka opaskirjassa oli kuvattu olevan kuin ”jostain oudosta unesta”. Olin lautalla niin väsynyt, että taisin tosiaankin torkahtaa. Unessa saavumme pienelle, lähes täyteen rakennetulle saarelle. Saarella ei ole autoja, ja tiet ovat vain kapeita kävelyteitä rannalla tai kujia kauniiden puutalojen välissä. Eksymme yhden toverin kanssa muista, harhailemme saarella kunnes löydämme muut, kiipeän kahden toverin kanssa pimeässä sille yhdelle rakentamattomalle kalliokukkulalle kun on, kapuan alas ja eksyn taas, nyt yksin, mutta lopulta löydän kaksi toveria ja vielä kaksi lisää. Kun herään, olemme taas Rönnängissä.

Autolauttailua

Kotimatkaksi navigaattori laitettiin ottamaan lepiä takapenkille, mutta kuulemma Norjan matkalla se otetaan taas käyttöön. Totta tosiaan, ei matkailu toki tähän lopu: kahden viikon päästä on luvassa Oslon ja Bergenin automatka! Osa vaihtareista moisen matkan jo tekikin: viisi autoa, kolme päivää, 1800 kilometriä – ja yksi hirvi. Me aiomme kuitenkin venyttää matkan neljään päivään, tiivistää ihmiset kahteen autoon – ja henkilökohtaisesti tietysti nähdä hirven sijaan yksisarvinen.

Suomessa, siis käymässä

2009-03-04T00:17:00.003+01:00

Lomamatka Suomeen on nyt takana ja olen taas onnellisesti koto-Ruotsin kamaralla. Onnellisesti olin myös Suomen kamaralla, mutta eipä harmittanut palatakaan. Vielä kun on mukana toveri Linjat ja pari päivää Tukholmassa, niin mikäs on ollessa.

Helsinkiin lentäessäni viereeni sattui varsin puhelias ruotsalaismies. Hassua, että matkatessani Suomeen puhuin enemmän ruotsia kuin noin yleensä Ruotsissa! Suomessa sainkin paljon kyselyjä, että NOH, sujuukos se ruotsi nyt kuin vettä vaan? Tosiaan tänne tullessa se kielen oppiminen oli jalona tavoitteenani, mutta nyt siitä on tullut ennemminkin kiva pikku hauskanpidon oheisharjoitus.

Toverit kyselivät myös opiskeluista ja kehoittivat muistamaan senkin puolen. Minä teinkin jopa yhden kotitentin matkani aikana. Kysymykset tulivat PingPongiin torstai-aamuna, ja niihin piti postittaa vastaukset sunnuntaihin puolenyöhön mennessä. Perjantaipäivän ohjelmassani oli sitten yrittää muotoilla järkeviä ruotsienkielisiä lauseita lakiasioista. Tuomioni kuuluu, että ilman kieliongelmia tehtävä olisi ollut suorastaan helppo.

Tehtävänteon jälkeen sain vain nautiskella Suomen iloista. Tai tehtävää ennenkin: torstai-illalla olin pelaamassa Wiitä sisko Käpylän luona. Perjantaina sain thaikkua Du Diista ja yhdessäoloa Käpylän tovereiden etkoilla. Sitten seurasi karaokea, keikkaa ja kemuilua, kaikki samassa paketissa eli paikassa! Tietysti vähän draamaa, kuinkas muuten, mutta lopulta sain nukahtaa onnellisena.

Parin tunnin päästä heräsin sitten pirteänä kuin peikkonen, olihan minun ehdittävä Tampereen junaan. Ehdin siihen seuraavaan. Ja kivasti ehdittiin Pinsiön pieneen, tunnelmalliseen kirkkoon saattelemaan Hervannan toverit avioon. Pappi ei ihan onnistunut Isä meidän -rukouksessa, vaan veti ”ja anna meille meidän joka päiväinen leipämme” -kohdan kertaa kaksi. Niin sitä leipää (tuoretta ruisleipää! pehmyttä limppua! karjalanpiirakoita!) ja kaikenlaista muuta ihanaa syötävää riittikin hääjuhlassa aivan huisisti. Myös viinit ynnä muut virtasivat, ja tanssia jatkoimme Sasin seurantalolta Tampereen Dorikseen. Kirjailimme taas toveri Etu-Kalevan kanssa toivebiisilistan knallelandilaisen ostoskuitin takapuolelle. Ojensimme sen dj:lle ja sekunti kun ensimmäinen toivebiisi (The Ting Tings: Great DJ) lähtee soimaan. Oi ihana Doris, kuinka olinkaan häntä kaivannut!

Sunnuntaihin kuului pizzaa sekä rutkasti alkoholittomia virvokkeita Telakalla, jossa treffasin toverit WD:n, Tampellan ja Markuksen. Markus lähtee elokuussa Etelä-Koreaan vaihtoon, tuo hurja! Vaihtoyliopistossa on kuulemma vaatimattomat tuhat vaihto-opiskelijaa vuodessa.

Telakalta minut nouti kotiinsa toveri Aukio. Oli niin kotoisaa käydä kello puoli yhdeltätoista yöllä kaupassa, kun mieli tekee jäätelöä. Se on niin, niin... Tamperetta! Miksei se voisi olla Helsinkiäkin, mutta minulle se on Tamperetta.

Tampere jäi taakse maanantai-iltapäivällä kun junailin itseni takaisiin Hkiin. Ei olekaan ihan halpaa hupia matkustaa ilman opiskelija-alennuksia! Ilmainen vinkki vaihtoonlähtijöille: maksa Suomen opiskelijakortti itsellesi koko lukuvuodeksi. Säästää Suomessa käydessä/kotiin palattua kivasti matkakustannuksissa.

Ruotsalaisena en moiseen pulmaan törmäisi, sillä täällä nuoret (20-25-vuotiaat) matkaavat samalla hinnalla kuin opiskelijat. Huomenna reissaan Tukholmasta Boråsiin 3h 40 min juna+bussimatkan samalla hinnalla kuin Tampereen ja Helsingin välisen 1 h 45 min aikuisen juna-ajelun. Tosin mainittakoon että kyseessä on ”viime minuutin” tarjous: junalipuilla kun ei täällä ole fiksattuja hintoja vaan vaihtelua tapahtuu kysynnän mukaan.

Oh, nyt olen siirtynyt Ruotsiin jo merkinnässäkin. Tukholmasta voin kirjoittaa vaikka sitten huomisen kotimatkan aikana.

I'm gonna fly back to Helsinki, and even stay there for a while!!! *

2009-02-26T12:43:00.003+01:00

Tänään lennähdänkin sitten Suomeen! Finskin lentäjät ovat hyvät eikä lakkoile, vaan lennättävät minut illalla Göteborgista Helsinkiin. Siellä on perjantaina bileet keikalla! Ja Käpylän, Linjojen ja Aukion tovereilla. Lauantaiksi junailen itseni Tampereelle, jossa on toveri Hervannan häät. Ja Etu-Kalevan ja Pirkkalan tovereilla. Oo. Odotan innolla!

Sunnuntaina näen toivottavasti vielä lisää Tampereen tovereita, ja maanantai-iltana täytyy olla taas Helsingissä. Sieltä lähtee laiva, joka on matkalla Tukholmaan, kannellaan, minä ja toveri Linjat! Yksi yö on tarkoitus yöpyä tuossakin pääkaupungissa, mutta sitten täytyy kiiruhtaa taas Boråsiin. Torstai-iltana tarjoilemme me suomalaiset nimittäin Suomi-illallisen. Vaikka sanotaan että mitä usempi kokki sitä huonompi soppa, niin henkilökohtaisesti olen hyvin onnellinen siitä, että suomalaisten määrä täällä monikertaistuu ensi viikolla kahdeksaan henkeen!

Sitä ennen se nyt hetkellisesti laskee puoleen. Näistä hienoista laskelmistani huolimatta en ole laskelmoinut opiskeluaikataulujani oikein oikein, joooteeen... saan sitten Suomessa ollessani repiä jostain aikaa esseiden kirjottelullekin!

* CSS:n Left Behind -biisistä. Ei niin mitään kytköstä Ruotsiin.

No hei mull on ruisleipää ja lakipykäliä!

2009-02-24T00:47:00.003+01:00

No hei, luennot ruotsiksi oli ihan okei! Ihmeellistä, kun aiheena oli kuitenkin oikeudelliset asiat, joista voisi olla vaikeaa ottaa tolkkua suomeksikin. Onneksi luennoitsijat olivat tosi hyviä: powerpointit olivat selkeitä, sisältö erittäin hyvin jäsennettyä ja ulosanti varsinkin toisella ihailtavan selkeää. Kaikkia sanoja en toki ymmärtänyt ja pläräilin välillä ahkerasti sanakirjaa. Heti alussa valkokankaalle heijastui kirjainyhdistelmä, jonka toivoin luennoitsijan avaavan. Oletin sen olevan akronyymi, koska se oli kirjoitettu isoin kirjaimin. Sain sitten hiljaa mielessäni hirnua itselleni, kun luennoitsija "avasi" tuon salaperäisen kirjainyhdistelmän sanomalla "sen ska vi ta en paus". PAUS oli "yllättäen" tauko, paussi. Osatapa ajatella asiat vähän yksinkertaisemmin...

Positiivista minun kannaltani oli se, etten mennyt avaamaan suutani ja kysymään. Muut kyselivät välillä innokkaastikin. Mitä, jäi usein minulle epäselväksi. Olen ehkä väsynyt korvista kun kirjoitan tämän, mutta ovatpahan vaan aikamoista mutisijakansaa nämä naapurimme! (Tämän kirjoitettuani voin toki myöntää olevani itse todella ruotsalainen, koska minähän olen tunnetusti kaikkien mutisijoiden äiti jossen isoäitikin.)

Täsmällisyyden puolesta en ole kovin ruotsalainen, sillä onnistuin myöhästymään tänään luennoilta. Kahdesti! Edes ilman mitään järjellistä syytä!! Kuinka noloa. On kai yleisesti tunnustettua, että toiset ihmiset tulevat ajallaan, ja toiset eivät sitten todella tule. Mutta kuinka aina ajallaan tulevasta ihmisestä tulee aina myöhässä oleva ihminen, sitä minä en käsitä. Onko tämä nyt sitä kasvua ja kehittymistä?? En voi kuin lainata Kitkeriä Neitsyitä: "vain hyvät asiat muuttuvat, ja nekin huonompaan" (kappaleesta Maailma on huono).

Mutta jos onkin maailma huono, niin minun elämäni on nyt varsin hyvä. Perjantaina suunnittelin merkintää, jossa kertoisin kuinka iloinen olen täällä, kuinka hienoa on ollut, mutta odotettavissa on varmasti huonompiakin aikoja. Vielä samana päivänä olinkin jo ihan tunneskaalan toisessa päässä, eikä lauantaikaan ollut kovin hohdokas. Nyt on olo taas auvoisa, ja voin vakuuttaa viihtyväni täällä oikein hyvin. Toistaiseksi vaihtoaikani on kaiken kaikkiaan ollut ihan huippua! Huoleton ei ole tarpeeksi vahva sana kuvaamaan eloani täällä. Olen vain ollut ja elänyt ja pitänyt kivaa (no vähän jos opiskellutkin). Kaikesta huolimatta olen tietysti ihan intopallona Suomen visiitistäni, joka on edessä jo niinkin pian kuin tämän viikon torstaina!!! Suomen toverit <3.

* Plutonium 74 on ehkä Suomen paras bändi, jos minulta kysytään. Ruisleipää ja lakipykäliä ei ehkä ole heidän paras kappaleensa, jos minulta kysytään, mutta sopihan otsakkeeksi. Ruisleipää on nimittäin keittiökaapissa!

Broken English

2009-02-22T22:07:00.000+01:00

Poetry is what is lost in translation, sanotaan. Runous on sitä mikä kielestä katoaa käännettäessä. Ei kerrota tätä lyriikan kääntäjille. Sanotaan myös, että käännökset ovat kuin naiset: kauneimmat eivät välttämättä ole niitä kaikkein uskollisimpia. Nämä uskollisuusasiat ovatkin minua kovin pohdituttaneet viime päivinä, mutta en nyt tee mitään syrjähyppyä aiheestani. Takaisin runouteen. Minusta käännökset eivät suinkaan aina kadota kielen runollisuutta. Päinvastoin, välillä ne luovat sitä mitä mainioimmilla tavoilla. Rakastin erään Puolan toverin termiä ”broken milk”, jota hän käytti pilaantuneesta maidosta. Aivan tietoisesti käytti väärää termiä, saaden näin asian onnistuneesti ilmaistua. Toveri Espanja taas puhui aivan kirkkain silmin tyhjästä cd-levystä ”virgin cd”:nä. (Säästän teidät nyt tuon kyseisen cd:n polttamisesta veistetyiltä vitseiltä, mutta niitä riitti.) Kielipuolisuus ei todellakaan ole aina huono asia, päinvastoin.

Hassua tietystikin on se, että vaikka täällä kuinka puhuu englantia, oppii sitä puhumaan lähinnä huonommin. Äidinkielenään englantia puhuvia vaihtareita täällä on joitakin, mutta kuten koko maailmassa niin täälläkin on huono englanti se puhutuin kieli. Parasta kielitaitoa on mukauttaa kielensä kuulijan mukaan: joskus on parempi sanoa asia kieliopillisesti väärin, fiinimpiä ilmauksia välttäen, sillä se takaa onnistuneemman kommunikaation. Ei tosin sillä, ettenkö tekisi kielioppi- ja sanavirheitä muutenkin.

Väärinymmärryksiä tietenkin riittää... Joskus tuntee lyövänsä päätä seinään, kun itse tai joku muu on selittänyt asiaa pitkään ja hartaasti, ja huomaa että
kuulija on silti ihan ulapalla. Tai sitten on itse se kuulija. Välillä törmätään ihan eurooppalaistenkin kesken siihen, ettei joku käsite ole kerta kaikkiaan kaikille tuttu. Tosielämän tapauksia ovat esimerkiksi sellaiset meille suomalaisille arkipäiväiset asiat kuin pullonpalautusjärjestelmä tai vuosittaiset vuokrankorotukset.

Paitsi tuskastumisen tunteita, aiheuttavat kieliongelmat myös paljon hupia. Kun puhujat eivät puhukaan samasta asiasta, tulee keskusteluista välillä täysin absurdeja. Esimerkiksi erään toverin hämmennys jatkopaikasta puhuttaessa. ”Menitte uimaan (swim)?!?” hämmästeli hän, tehden uintiliikkeitä käsillään, kun oikeasti jatkopaikka oli ollut Swing. Swing on boråsilainen baari, jota vasta vähän aikaa kaupungissa ollut toveri ei ymmärrettävästi tiennyt.

Olen huomannut että toiset ovat lahjakkaampia arvaamaan, että mitä se puhuja nyt mahtaisi voida tarkoittaa. Itse kuulun ehdottomasti siihen vähemmän lahjakkaampien kerhoon. Yritän epätoivoisesti aktivoida jonkinlaista järkevää ajatuskulkua kun huomaan pudonneeni kärryiltä, mutta useimmiten päädyn silti ihan ojaan. Esimerkiksi

Minä arvaan: ”Tunsit deittailevasi jumalaasi (god)??”
Mitä toveri oli oikeasti sanonut ”Tunsin deittailevani isääni (dad).”

Insinööriksi opiskeleva toveri kertoi hänellä olevan vain muutama tyttö ryhmässään. Heissä oli jotain erityistä, ja toinen toveri yritti löytää oikeita sanoja kertoa mitä.
Minä arvaan: ”Aa, he ovat lesboja (gay)!”
Mitä toveri oli (luultavasti) oikeasti sanonut ”Tytöt, he ovat... tarkoitan: pojat (guys) - -”
Lopulta minullekin selvisi, että pojat pitävät näistä tytöistä erityisen hyvää huolta, kohdellen heitä kuin prinsessoja.

Toivottavasti tässäkin lajissa voi kehittyä! Sillä välin otan ilon irti väärinymmärryksistä ja keräilen tovereiden luomia kielihelmiä käyttöön.

Vaihto-opiskelun opiskelua

2009-02-22T11:41:00.004+01:00

Ah, morkkiksentäyteinen sunnuntaiaamu: mitä mahtavinta aikaa opiskelulle! Vaan opiskella täytyy, koska huomenna on taas verkkokurssin lähipäivä. Tällä kertaa kurssi alkaa tapaamisella, tosin sitä ennen pitää lukea noin 90 sivua oikeusasiaa på svenska. Olen tällä viikolla joka päivä istunut kiltisti nenä kiinni kirjassa, ja myös ruudussa, kun on tarvinnut kirjoittaa toissa perjantain poissaoloa korvaava essee. Olivat muuten menneet perjantain päätteeksi porukalla baariin, ja luennoitsijat tarjosivat! Hyvät hyssykät. Onneksi olin reippaalla & raittiilla retkellä sen päivän, hurjaa puuhaa tuo opiskelu tätä nykyä.

Tänään aion taas suunnistaa korkeakoulumme kirjastoon, joka ystävällisesti pitää ovensa auki klo 11-17 näin sunnuntainakin. Olen nyt ottanut tavaksi mennä kirjastoon opiskelemaan, en ehkä niinkään oman etuni oivaltamisen kuin imagon vuoksi. Kuulostaa paljon vähemmän lusmulta kun kertoo olleensa kirjastossa, sama se vaikka olisikin lähinnä naamakirjaillut...

Kirjastoa. Toveri Espanja on opiskelevinaan.

Huomenna vuorossa on kuitenkin siis luentoja, alkaen klo 11 ja päättyen klo 19. Huh ja puh! Voin arvata että loppupäivästä korvissani ei kuulu järjellisiä ruotsinkielisiä lauseita vaan lähinnä heinäsirkkain siritystä. Keskiviikkona kävin toveri Suomen kanssa testaamassa kuullun ymmärtämistä avoimella luennolla. Koulussamme kirjastoalaa opiskellut nainen oli popsauttanut ulos esikoiskirjan viime vuonna ja kertoili siitä, ja opiskeluistaan. Sitten seurasi Susanna Alakosken puheenvuoro. Alakoski on varttunut Ystadissa, joten puhe oli aikamoista skånea! Kun hän kertoi innostuneesti uusimmasta tuotoksestaan, ymmärsin jota kuinkin vain sanaparin "fejkad orgasm", joka ilmeni kyseisen teoksen nimeksi. Olin kuullut kirjailijaa kerran aikaisemmin, Helsingin kirjamessuilla, ja silloin ymmärsin häntä mielestäni ihan hyvin. Joka hän siis puhui silloin selkeämpää ruotsia tai... tai... tai ruotsin taitoni ovatkin täällä ollessani rapautuneet!

Kirjailija Alakoski antaa lukunäytteen Sikaloista.

Chili con carnaval

2009-02-21T21:11:00.002+01:00

Joo-o, huomaa etten ostele kovin usein sukkahousuja... Kiersin pitkään Åhlensin sukkahousuosastoa etsien tarpeeksi paksuja mutta halpoja valkoisia sukkahousuja. Lopulta löysin hyvään hintaan kaksoispakkauksen, valkoiset ja mustat sukkahousut. Vasta äsken kotona huomasin, että kyseessä tosiaan ovat valkoiset ja mustat sukkahousut, mutteivät kylläkään kaksoispakkauksessa! Vaan siis toinen jalka on valkoinen ja toinen musta. Onni onnettomuudessa on se, etten ostanut sukkiksia mihinkään edustavaan tilaisuuteen vaan illan karnevaalibileisiin! Kiltti vanhanaikainen kokomekkoni saa jotakin modernia vastapainoa.

Tänään heräsin jo kello yhdeksän ehtiäkseni kymmeneksi bussipysäkille. No en ehtinyt, tietenkään, mutta olin sentään vain muutaman minuutin myöhässä. Bussipysäkki oli yllätyksekseni täysin tyhjä, mutta arvelin että muut ovat luonnollisesti vain enemmän myöhässä. Vaan ei, paikalle valui ainoastaan luotettava myöhästyjätoveri Espanja, joka sitten sai puhelun toveri Saksalta, että Saksat olivat menneet jo etuajassa ennen kymmentä tulleella bussilla. (Kaikenlainen stereotypioden vahvistaminen tässä tekstissä on täysin tarkoituksetonta, hehhehheh.) Lopulta tapasimme kuitenkin Boråsin rautatieasemalla, jolta jatkoimme Göteborgiin. Siellä osallistuimme toveri Suomensukuisen Ruotsin taidenäyttelyn avajaisiin, me muutamat kultturellit vaihtarit.

Modernien taide-elämämysten jälkeen oli suunnitelman mukaisesti vapaata kaupunkiin tutustumista, mutta taas kerran tuntui että ehdin nähdä vain pienenpienen vilauksen Göteborgia. Mutta silti minusta tuntui siltä, että tässä on kaupunki, josta pidän ja jonne haluan taas pian näkemään enemmän! Muut lähtivät jo aiemmalla junalla, mutta minä jäin kiertelemään suurensuurta Nordstanin ostoskeskusta ja testasin Ruotsi-opaskirjani (kiitos vaan kesäharjoittelupaikkaan!) suosittaman kasvisruokapaikan.

Niin lähellä kuin Gbg Boråsia onkin (vajaa - reilu tunti julkisilla), on sinne suhteettoman epämukavaa matkustaa. Junaa ja bussia kulkee, yleensä vähintään kerran tunnissa, mutta kaluston kapasiteetti ei kerta kaikkiaan riitä matkustajamäärällä. Aiemmin Göteborgiin matkustaessani oli bussissa kymmenisen seisomapaikkalaista, ja tänään junalla mennessämme saimme me seisoa. Paluubussiin olisin juuri ja juuri mahtunut käytävälle seisomaan, mutta koska kyydistä olisi kerta kaikkiaan jäänyt tusinan verran ihmisiä, sai kuski puhelun jälkeen neuvoteltua paikalle lisäbussin. Myöhästymisestä ei parane valittaa, on vaan onnellinen siitä että yleensä pääsee kyytiin! Menojunamme oli nimittäin sekin myöhässä...

Mutta nyt sukkahousut jalkaan, karnevaali alkaa!! Toivottavasti denierejä on tarpeeksi peittämään mustelmaiset sääreni; keksimme nimittäin torstaiöisen kotimatkan viihdykkeeksi otella parit painierät lumisilla muttei silti ilmeisesti kovin pehmeillä kaduilla. (Niin, sitä tullaan tänne kasvamaan ja kehittymään ihmisenä, mutta toistaiseksi on onnistuttu vain taantumaan alakouluikäisiksi!)

Toivon että matkaa jatkuu jatkuu vaan...*

2009-02-19T12:29:00.008+01:00

Turvallisen automatkan jäljiltä on oltu kotona jo monta päivää, ja nyt seuraa lopulta lauantain ja sunnuntain osuudet matkakertomuksesta.

Lauantaina saimme autoomme toisen suomalaisnavigaattorin. Hänellä oli jopa tiekartta! Aina vähän vähemmän jännittävää ajella kun on moinen mukana. Tosin siltikin onnistuimme tekemään erikoisia ratkaisuja, kuten ajamaan ilman valoja pimeällä moottoritiellä (kuski: ”Tuota... olettekos siis ihan varmoja että ajovalot menevät päälle automaattisesti??”) Ja liikenneympyrät – niissä pyörimistä me todella rakastimme. Vielä autojen palautusmatkallakin, kun ajoimme sitä samaa tietä jota olimme perjantaina kävelleet ajokkejamme hakemaan, onnistuimme missaamaan käännöksen ensimmäisellä kerralla. Ajoimme viimeisen kunniakierroksen liikenneympyrässä sitten oikein neljän auton voimin! Kaikesta huolimatta suomalaisnavigaattorit osoittautuivat luotetuksi ratkaisuksi, joskin se ei liene niinkään minun kuin toveri Suomen ansiota...

Lauantaina suuntanamme oli pohjoinen. Pysähdyimme kahvittelemaan Alingsåsin kahvilarikkaaseen pikkukaupunkiin, ja jatkoimme sieltä Vänernin... Vätternin.. Vänernin rannalle! Siellä sijaitsi kuvauksellinen ja kohtalaisen kokoinen linna, jota tosin saimme ihailla vain ulkopuolelta. Seuraavaksi ajoimme kävelemään piiitkälle Vänerniin ulottuvalle niemimaalle. Tarpoessamme peräkanaa monikilometristä kinttupolkua ensin niemimaan päähän ja sitten takaisin, en voinut olla ajattelematta että ollaan me sitten yksiä hulluja! Mutta mutta, näkymät joita auringonlasku vielä väritti, olivat kieltämättä kauniita.

Läckön linna sekä poseeraaja, molemmat Vänernin rannalla

Päästyämme takaisin metsästä ajoimme sitten Lidköpingin keskustaan (tosiaan LiDköpingiin, joka on eri kaupunki kuin LiNköping – tämän sai karvaasti kokea eräs vaihtari, joka oli suunnitellut tulevansa meidän kyydissämme takaisin, mutta huomasi olevansakin LiNköpingissä). Keskusta oli niin autio, että arvelimme jo kyseessä olevan vain jonkinlainen lavastekaupunki! Lavasteista löysimme sentään ihmisen jolta tiedustella McDonaldsia – polkua tarpoessamme olimme laatineet suunnitelman syödä mitä tahansa ”globalisaation tuomaa”. Mäkkäriin emme kuitenkaan lopulta päätyneet, vaan ruotsalaisempaan vaihtoehtoon Sibyllaan. Sieltä saa sentään lihapullia perunamuussilla ja puolukkahillolla, joka olikin monen valinta. Minä testasin vegehampurilaisen ja nyt kyllä jää Hese kakkoseksi, sillä sisällä oli soija- eikä kasvispihvi!

Tyytyväisin mahoin lähdimme ajelemaan kotia kohti, jonne päästyämme kaikki menivät bileiden sijasta kiltisti nukkumaan. Ajomatkan viihdykkeeksi löysimme radiosta Melodifestivalenin eli Ruotsin Euroviisukarsinnat! Espanjalaisemme eivät tästä tosin olleet erityisen haltioissaan...

Sunnuntain reissumme suuntautui puolestaan länteen, jossa -köpingeistä oli vuorossa Jön ja järvistä Vättern. Kävimme ensin toteamassa, että etelä-Ruotsissakin on ihan kunnollisia laskettelurinteitä. Sitten ajoimme Vätternin rantaa pitkin Grännan polkagriskylään, josta otimme lautan Visingsön saarelle. Sieltä löysimme pienet linnanrauniot ja katottomat kirkonrauniot. Muut nähtävyydet pysyivät piilossa... Mutta tulipa taas käveltyä kaunista järvimaisemaa ihastellen. Koko viikonlopun ajan sää oli ihanan aurinkoinen.

Seurueemme autot ahtautuneena lautalle

Jönistä kävimme etsimässä taas ruokaa, ja tällä kertaa globalisaatio tarjosi meille thaiwokkia ja sushia. Mmm. Etsimme myös epätoivoisesti kaupungin keskustaa, tai siis prahalaisemme etsi, ja me muut yritimme vakuuttamistamme vakuuttaa, että tämä nyt on kuule se keskusta, ei ole hääppöinen ei, mutta onpa kuitenkin. Lopulta löysimme pienen söpön kauppakujan, jonka toveri suostui hyväksymään keskustaksi ja pääsimme suuntamaan kohden kotia.

Sunnuntaina menin nukkumaan puoli kymmeneltä kuin pikkulapsi, sen verran otti voimille matkustelevainen viikonloppumme. Tämän viikon illat ovat sitten olleet lähinnä ankaraa elokuvien katselua: maanantaina espanjalainen elokuva suomalaisilla teksteillä, tiistaina englantilainen elokuva espanjalaisilla teksteillä ja keskiviikkona ranskalainen elokuva ruotsalaisilla teksteillä. Päivisin olen jopa ihan opiskellut, mutta tämä urotyö taitaa vaatia oman merkintänsä.

* PMMP:n Matkalaulu soi tiivisti päässä, harmi vaan stereoilla emme päässeet sitä soittamaan.

Suomalainen navigaattori

2009-02-13T20:18:00.005+01:00

Tänään koitti vuokra-autoilumatkamme ensimmäinen päivä. Pirskatin aikaisin koittikin, kahtakymmentä vaille kahdeksan piti nimittäin nähdä pihalla. Olin paikalla noin viittätoista vailla, yritettyäni turhaan saada kämppis Espanjaa ylös sängystä. Noh, olin silti ensimmäisenä paikalla. Edellisenä iltana oli bileet, tosin itse en jatkanut klubille niin kuin useimmat muut. Niinpä meillä oli sitten krapulaisia ajajia jonoksi asti! Olin katsonut yöllä reitin autovuokraamoon, mutta valitettavasti en ollut kyennyt painamaan sitä kyllin tarkoin mieleeni... niinpä kävelytin joukkiotamme L:n muotoisen reitin sijasta kivan N:n muotoisen kuvion tehden! Saatiinpahan vähän raitista ilmaa...

Vuokraamosta saimme tilaamamme kolmen Ford Fiestan sijaan kaksi Renault Meganea ja yksi Clio, mutta mitäs tuosta. Yksi Megane tosin ei suostunut sulkemaan ovia niiden avaamisen jälkeen, ja kun toisen kerran menimme asiasta itkemään, käski setä ottaa paitsi rauhallisesti myös kahvia, ja kävi lämmittämässä automme sekä ovet toimivaksi. Nämä on näitä hetkiä kun kannattaa olla nuori avuton nainen... feministi sisälläni tietysti antoi tällaisesta ajattelusta korvapuusteja, sen kahvin kera syötäväksi. Sen sijaan se kehräsi tyytyväisyttään siitä faktasta, että kaksi kolmesta kuskistamme tänään oli naisia. Tosin totta on sekin, että myös kaksi kolmasosaa matkaseurueestamme on naisia.

Minä päädyin pelkääjän paikalle toveri Espanjan viereen, ja pojat pantiin nukkumaan taakse. Espanjakin oli ollut menossa ja meiningissä koko yön, mutta kyyti oli silti kaikkea muuta kuin pelottavaa: hän oli mitä parhain kuski. Ainoastaan auton jättäminen keskelle huoltoaseman pihaa hätävalkut päällä voi näin pohjoismaisittain olla vähemmän tunnustettu ratkaisu.

Ensin kävimme ihastelemassa aurinkoa ja jäätä ja pientä linnaa... jossakin... jossakin Boråsin ja Göteborgin välimaastossa! Matkalla sinne piti tosin pysähtyä pitämään mietintätauko, että missäs se linna on. Ihmettelin että miten niin missäs, koko ajanhan olemme seuranneet opastusta, sieltä se tulee vastaan kun jatkamme. Sitten tajusin että jaa, kuinka muut voisivat tietää että juurikin se "Slott"-sana kyltissä opastaisi sinne linnalle... heh. Noh, meidän automme kuitenkin ansaitsi siinä vaiheessa piikkipaikan, joka sitten jäi vastuullemme koko menomatkan ajaksi.

Kartanlukua

Minä olin siis päätynyt vastuullisen kartanlukijan paikalle... Karttaa meillä ei autossamme tosin aluksi ollut. Meillä oli onneksi kuitenkin printattuna navigointiohjeet, joten sain sitten käydä suomalaisnavigaattorista. Ihan hyvin meni: ehkä vain noin puolet ajasta luulimme olevamme eksyksissä! Käännyimme nimittäin kaksi kertaa väärin, mutta jotenkin onnistuimme silti aina vahingossa päätymään oikealle tielle. Säilytimme ihailtavan hyvin malttimme koko ajan - mitä nyt taisin kuulla melko kattavan otoksen espanjankielisestä kirosanastosta.

Kun lopulta saavuimme lautalle, löi ilo yli laidan. Vierailimme siis Göteborgin pohjoispuolen saaristossa, Öckeröllä ja Hönöllä. Ihailimme söpöjä taloja, kuuntelimme merta ja pompimme rantakivikossa kuin vuoris...ei, rantakauriit?? Lopulta etsimme myös turhaan kaikkien kukkaroa ja mahaa tyydyttävää ruokapaikkaa, ja päädyimme ajamaan Göteborgiin syömään.

Öckerön kallioilla

Tai oikeammin, päädyimme ajamaan Göteborgiin etsimään epätoivoisesti parkkipaikkaa! Kadotimme ensin edessä ja sitten takana ajaneen auton, mutta monien soittojen, ruuhkassa istuttujen minuuttien ja espanjankielisten kirosanojen jälkeen oli kaikki kolme autoa parkkeerattu huoltoaseman pihaan.

Huoltikselle emme sentään päätyneet syömään, vaan lähdimme keskustan Kauppahalliin evästä etsimään . Oikeastaan olisi housuja tarvittu kipeämmin, olin nimittäin onnistunut reväyttämään haaroihini valehtelematta kämmenen kokoisen aukon! Tapahtuman ajankohta on epäselvä, mutta rantakauristelua epäillään. Onneksi olin kuitenkin pukenut pöksyjeni alle pitkikset, tosin minkä väriset..! Siellä sitten kävelin, Göteborgin keskustassa, perjantai-illan vilinässä oikeasti aika hämmentävän tyylikkäiden ruotsalaisten seassa pinkit pitkikset haaroista vilkkuen... Noh, Huippista katselemalla olen onneksi oppinut, ettei niinkään tärkeää ole se MITÄ sinulla on päälläsi vaan MITEN sen kannat, joten yritin kävellä ajatellen, että haaroista revenneet housut ovat juurikin se NEXT BIG THING!!

Tänään ei pitäisi olla mitään pippaloita, joten huomenna matkaseurueemme kokoontuu ehkä vähän virkeämpänä... ja vasta kello yhdeksän! Ja jos luoja suo, tai joku muu kuin minä navigoi, olemme perillä kello kahdeksan hippaloihin!!

Terve turvallinenmatka!*

2009-02-11T17:42:00.004+01:00

Eilen vaahtosin niin paljon opiskeluasiaa, että tänään en taida enää kehdata. Sitä paitsi nyt, kun ryhmätyön esittelymme on ohi, olen vain äärimmäisen helpottunut ja onnellinen!! Haluan silti vielä selitellä, ettei se ollut vain tämä yksi temperamenttinen suomalainen kun otti hikeä, vaan kolme neljästä kurssille olevasta vaihtarista oli eilisen jäljiltä ihan kilareissa (meitä oli viisi, mutta eräs pani kurssisuunnitelmansa uusiksi jo ensimmäisenä päivänä). Mutta ei se ollut myöskään kaksi suomalaista kun otti hikeä, vaan se toinen taisi olla eilisen jäljiltä ennemminkin ihan fiilareissa.

Eilen illalla tuli hyvä mieli, kun sänkyyn rojahtamisen sijaan päätin rojahtaa olohuoneen sohvalle. Napsautin tv:n päälle ja mikä sieltä alkaakaan, ellei lempiohjelmani Huippumalli haussa! (Niin huolellisesti kuin pilke silmäkulmassa kirjoitankin, häpeäkseni huomautan edellisestä virkkeestä puuttuvan pilkkeen.) Laatuohjelma houkutti paikalle myös kämppis Ruotsi M:n, ja meillä oli oikein mukava yhteinen tv-hetki, niitä näitä ohjelman ohessa jutustellen.

Huippiksen jälkeen minun oli kuitenkin singahdettava naapuriin palaveeraamaan. Palaveri päättyi kolmen auton vuokraamiseen, eli voin julkistaa että maakuntamatka on varattu!! Perjantaista sunnuntaihin ajelemme länteen ja itään ja pohjoiseen, minä sekä toveri infot ja Puolat. Olen innosta pinkeänä! Vaikkakin tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, etten pääse osallistumaan perjantain luennoille enkä workshopiin..!

* Ruotsalaisen Hello Saferiden biisi The Quiz on aika ihku, eikö? Videon katselu tosin aiheuttaa minulle ahdistusta, joten suositteluni on vain kuunnella.

Digital Library Management by Perkele

2009-02-10T18:49:00.007+01:00

Nyt takana on kaksi päivää lähiopiskelua digikirjasto-kurssillamme. Meillä on ollut luentoja, pieni seminaarisessio sekä tänään ryhmätyöskentelyä. Aah, muistan taas millaista on istua luennolla: unettavaa. Mutta on mielenkiintoista seurata, mitä muut tekevät ja tarkkailla erilaisia luennointityylejä. Tänään meillä oli mielestäni yksi ihan hyvä luennoitsija. Kuuntelin häntä tarkasti: halusin nimittäinkeksiä mistä hän on kotoisin. Nimen perusteella arvelin, että ehkä Saksasta... mutta aksentti ei kuulostanut siltä (ja tiedättähän saksalaiset: vaikka puhuisivat kuinka hyvin englantia, niin se "ja" tuppaa livahtamaan aina kuitenkin). Oikeastaan kun kuuntelin tarkemmin, hän kuulosti ihan natiivilta, ehkä kanadalaiselta. Luennon kuluessa hän alkoi kuitenkin antamaan vihjettä irlantilaiskorotuksen suuntaan...

Luennoitsija meni kuitenkin äimäyttään käkeni, ja paljastamaan että se oli hänen ensimmäinen luentonsa englanniksi! Ei voi siis olla natiivi. Mikäs sitten? Noh, oikea vastauskin tuli lopulta ilmi: hän oli yksinkertaisesti ihan vaan ruotsalainen. Vau. Hänen kuuntelunsa oli siis mennyt oikeastaan hukkaan. Toveri Suomi oli sen sijaan keskittynyt kastseluun ja piirustanut luennoitsijastamme hienon kuvan! Minusta taas toisen luentomme muistiinpanoni olivat kuvaukselliset.

Yllätysruotsalainen luennoitsijamme auttoi sentään rikkomaan stereotypiaa ruotsalaisluennoitsijoista. Toinen luennoitsijamme on minusta äärimmäisen ruotsalainen. Hän kysyy onko okei jos tehdään näin, kuinka voimme, ja kiitteli meitä vuolasti luentonsa jälkeen siitä, että kuuntelimme häntä. "Olen kiitollinen teille" sanoi hän suoraan lainatakseni. Eilen hän kiitteli meitä aktiivisesta osallistumisesta seminaariin. Olin kylläkin ollut siinä vaiheessa päivää liian väsynyt ymmärtämään puhetta saatika puhumaan itse, joten taktiikkani oli nyökytellä kiivaasti ja näyttää mietteliäältä (mietteliäältä näyttäminen on helppoa väsyneelle: nojaa kättä leukaansa ja pitää silmät puoliavoimena (täytyy vain käännähdellä kulloistakin puhujaa kohti.))

Luennot paitsi unettivat myös herättivät, nimittäin kysymään kysymyksiä. Tein muistiinpanoja pohdinnoistani, ja voin nekin tähän nyt kopioida, jotta näette oppimista tapahtuneen. Kysymykset kuuluvat:

"Miksi ihminen halusi yliopistoon? Onko ihan viisas sellainen ihminen? Toisaalta ammattikorkeakoulukaan ei ollut hyvä, joten miksei ihminen vain mennyt amikseen? Miksei ihminen vain opiskellut sähköasentajaksi ja mennyt töihin? Mutta oikeastaan sähköasentajuuskin vaatii enemmän keskittymiskykyä kuin ihmisellä on, joten miksi ihmisestä oikein olisi? Voiko olla joulukorttilajittelija ympäri vuoden? Voiko olla kotiäiti jossei ole lapsia? Voiko olla kotivaimo jossei ole puolisoa? Voiko olla vain kotihenkilö? Voiko olla vaikkei osaa kodinhoitoa? Voiko oppia työssä eli kotona? Voiko olla olematta mitään? Voiko vaan olla ja elää ja pitää kivaa?"

Ihan tällaisia yleiselle tasolla liikkuvia pohdintoja vaan.

Tämän päivän viimeinen koitos, ryhmätyö, herätti myös paljon ajatuksia. Jos nyt jotakin kirjaisin tähän, niin sen, että kulttuurierot taisivat olla lopulta kaikkein vähiten syynä siihen, että koko ryhmä oli kivan kollektiivisesti hermot riekaleina. Ihmisillä vaan nyt on niin erilaisia näkemyksiä siitä, miten asiat tulisi tehdä. Minusta jos aikaa esityksen valmisteluun on annettu reilu tunti, niin silloin hommaa ei paahdeta koko iltaa jokaikiseen lillukanvarteen takertuen. Mielestäni onnistuin sen ihan kivan ruotsalaisesti sanomaan, jos sitten sen seitsemän kertaa... tiedä sitten oliko se muista sitä otsikkoni mukaista perkele-mentaliteettia!

Nyt yritän chillata ja hankkia jostakin energiaa huomisen uneliaisuuteeni... Koska niin kuin yliopistomme hissi viisaasti opastaa: stressi tappaa.

Lecture number one

2009-02-09T00:54:00.003+01:00

Jännääti jännääti, huomenna on eka koulupäivä! Siis ekaa kertaa luentoja. Tosin oikeasti en ole erityisen jännissäni, vaan yritän silmät ristissä tavailla case Duken papyrusdigitointia ja keksiä siitä jotain kysymyksiä huomisen seminaariin! Jännää ei ole myöskään siksi, että samoille luennoille tulevat myös toverit Suomi ja Tsekki, sekä ehkä Slovenia, jos hän ei ole enää Tukholman reissullaan...

Päätin, että koska herään kuitenkin huomenna taas myöhässä, niin paras pakata jo koulusalkku. Siihen tarkoitukseenhan minulla on nyt hieno konferenssilahjus! Pikku-Nasukseni sujahtaa sopivasti sivutaskuun, ja isoon osaan voi työntää muistilehtiön ja yliopiston porvarillisenvärisen kulmalukkokansion (joka on täynnä sinne jääneitä randompapereita, ihan nyt noin jotakin sisältääkseen). Ja, ettei joku nyt vaan erehdy: kuvassa näkyvä peite ei ole mikään asuntolan tarjoama kauhistus, vaan ihan omin pikku rahoiseni paikallisesta sisustusliikkeestä ostama retroviltti!<3

Merkkitietoisuutta... ja -tiedottomuutta

2009-02-08T18:14:00.004+01:00

Ostimme viikolla toveri Suomen kanssa puoliksi Panadol-pulveripusseja, tiedättähän, niitä mitä sekoitetaan kuumaan veteen ja saadaan hieno flunssajuoma. Tai no okei, kaikki tietämäni ihmiset suosivat Finrexin Neoja, ja suorastaan odottavat flunssan iskevän vain saadakseen juoda niitä! Apteekkimme ei Finrexinejä kuitenkaan kaupitellut, joten ostimme Panadolia. Tai niin luulin, mutta tänään kun mieleeni muistui toverin pyyntö tarkistaa annostusohje, ei hyllystä mitään Panadol-pakkausta löytynyt, vaan löytyi Panodil-pakkaus! Hehhehhehhehheh. Samaa kamaa samannäköisessä pakkauksessa, mutta nimeä on sitten taidettu muokata Suomen markkinoille sopivammaksi.

Yllättävän monilla tuotteilla on eri nimi lahden tällä puolen. Pesen pyykkini en Omo vaan Via Colorilla, ja tiskini tiskaan en Fairylla vaan Yesillä. Samapa tuo tietysti minulle: kun pakkaus näyttää samalta, niin merkkiuskolliset silmäni osaavat kyllä poimia hyllystä "oikean" tuotteen... Onneksi olkoon vaan, markkinointi-ihmiset.

Mutta annapas olla kun haluatkin ostaa vaikka särkylääkettä. Ymmärrät seisovasi särkylääkehyllyn edessä, mutta mikään nimi sen paremmin kuin pakkauskaan ei viesti sinulle yhtään mitään. Farmaseuttiparka hieman pöllämystyi kysyttyäni "onko teillä jotakin normaalia särkylääkettä?" Ei voi aina niin hienosti muotoilla ruotsinkielistä kysymystä, ihminen hätäpäissään...

Situationen är så sjuk *

2009-02-07T14:05:00.005+01:00

Olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa vaihtarien biletyskulttuurista. Siitä, että vaikka bileitä onkin paljon, niin oikeasti kaikki juovat vain jonkun kaksi kaljaa, baaritkin menevät kiinni jo kahdelta ja jatkot ovat ihan vain harvojen harrastus. Että kyseessä on ihan tervehenkinen meno, eikä kenenkään maksa ole vaarassa poksahtaa. Mutta nyt, kaksi kaljaa, kolme siideriä, pari drinkkiä ja monenkymmenen hengen aamuyöhön jatkuneet jatkot myöhemmin en taidakaan voida kirjoittaa ihan sitä mitä olin ajatellut...

Joka tapauksessa, ennen kaikkea bileet ovat vain yksi yhdessäolon (yleinen) muoto. Ei juominen ole mikään itsetarkoitus. Tarkoitus on rakentaa suhteita, kulttuurien välistä ymmärtämystä sekä... sanomalehtitorneja?!

Tällä viikolla olen istuksinut yliopiston kirjaston pölinässä oikeasti opiskelemassakin. Ensi viikko on digikirjasto-kurssimme lähijakso, joka tarkoittaa luentoja ja ryhmätöitä kuutisen tuntia päivässä. Huh. Toisaalta odotan ihan innolla tällaista opiskelua. Pelkkä keskenäni puurtaminen ei välttämättä ole ihan sitä ominta itseäni.

Tällä viikolla kävin myös toveri Ruotsin luona syömässä, katsomassa leffaa ja ennen kaikkea tietysti puhumassa ruotsia . Ei oo helppoo, mutta antaa kuitenkin onnistumisen(kin) elämyksiä! Kaiken kaikkiaan olen myös ihan tyytyväinen ruotsinpuhumissaldooni, olkoonkin että kyseessä ovat olleet lähinnä yksinkertaiset asiointitilanteet. Ruotsalaiset tuntuvat muuten olevan aina tosi yllättyneitä siitä, että suomalainen osaa ruotsia!

* Tällä kertaa otsikossa oli Veronica Maggion Måndagsbarnia... ja ehkä ruotsinkielen kaunein lause!!

I know we could live tomorrow, but I don't think we should wait.. no!*

2009-02-03T19:27:00.010+01:00

Heipä hei, täällä sitä ollaan taas. Toivottavasti ette ehtineet pelätä aggressiivisen akateemisen kirjallisuuden täysin kukistaneen minua, sillä olin itse asiassa viime viikon Portossa. Tosiaan, Portugalissa, ja kyllä, on tähän ihan hyvä selitys! Siellä järjestettiin nimittäin tämän vuotinen Bobcatsss, opiskelijavoimin toteutettu informaatiotutkimuksen konferenssi. Koska järjestäjinä oli myös opiskelijatovereita omasta yliopistostani, oli aivan pakko lähteä sinne! Vaikka se olikin vähän hassun pian Ruotsiin saapumisen jälkeen.

Lensin maanantai-iltana Ryanairilla Göteborgista Lontooseen, jonne puolisentoista tuntia myöhemmin saapui toveri Etu-Kaleva Tampereelta. Yön kukuimme kentällä ja kello 6.30 jatkoimme Portoon. Siellä tapasin myös järjestelyjoukkioon kuuluneen toveri Aukion. Minun lisäkseni muitakin vaihdossa olleita oli paikalla: Potsdamista, jostakin päin Bretagnea sekä tietysti Portossa jo syksyn ollut toveri. Laskeskelimme, että meidän laitokseltamme on tällä hetkellä vaihdokkaat myös Walesissa ja Reykjavikissa, ja olisikohan se eräs yhä Lundissa... Joka tapauksessa aika monta vaihtaria ajatellen sitä, että laitoksellamme aloittaa vain nelisenkymmentä opiskelijaa vuosittain.

Porto oli melkoisen kaunis kaupunki, silloin kun sitä pääsi sateelta ihastelemaan! Sadetta nimittäin riitti, kuulemma epätavallisen paljon. Kuivuus ei iskenyt kurkkuihimmekaan, siitä pitivät hyvät viinit ja hyvä olut (!) huolen. Onnistuimme silti joka päivä osallistumaan itse konferenssiinkin! Tai no siis niinä päivinä kun se oli, eli ke-to-pe. Lauantaipäivä olikin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Sunnuntaiaamuna lensimme takaisin Stanstedille ja junailimme itsemme odotustuntien ajaksi keskustaan, jossa toveri Lontoo toimi turistioppaanamme. Junassa kertailin itselleni "Nyt olemma siis Lontoossa. Englannissa. Olimme viikon Portossa. Portugalissa. Seuraavaksi olen menossa kotiin. Boråsiin. Ruotsiin." Kuinka kosmopoliitti olo!

Kun sitten illalla viimein saavuin Göteborgin City Airportilla (jonka rinnalla muuten Ryanairin Pirkkalan lentoaseman ei tarvitse tuntea alemmuuskompleksia), olin todellakin reissun riuduttama, likainen, nälkäinen ja ennen kaikkea väsynyt kuin koala (Ryanairin lehdessä väitettiin koalojen nukkuvan 22 tuntia vuorokaudessa!) Sovin siis jokseenkin huonosti sille minua hakemaan tulleen Bemarin nahkapenkille (joskin sinänsä arvostin sitä kovasti), kuten myös sille valkoiselle Ikea-sohvalle, jolle minut vähän myöhemmin istutettiin syömään pizzaa (pizza sopi kyllä oikein hyvin suuhuni). Tälle ystävälliselle kyydittäjälleni olisi vieläpä ruotsia pitänyt yrittää jutella, mutta päässäni sana turhaan etsi toista, jäljellä oli lähinnä portugalin "obrigada" (kiitos).

Sain pizzan jälkeen toveri Ruotsilta vielä kyydin kotiin, jossa rakas oma sänky ja huone minua odottivat. Oikeastaan huomaan ikävöineeni sänkyäni niin kovin, että voisin viettää hyvinkin sen kanssa noin 22 tuntia vuorokaudessa! Tällä viikolla ei "onneksi" vielä mitään bileitä olekaan ollut, joten olen saanut levätä railakkaan matkan rasituksista!

Vaan seuraavaa pukkaa jo. Olin ajatellut, etten tulisi tämän kevään kuluessa käymään Suomessa muuten kuin hätätapauksessa... eli jos KTP:n korisjoukkue yltäisi finaalipeleihin! Vaan sainkin kutsun toveri Hervannan häihin tämän kuun lopulla, ja niitä juhlia en tahdo jättää väliin. Tänään olen tehnyt matkasuunnitelmaa, ja päätynyt lentämään Göteborgista Helsinkiin. Olisin jo varannut lennon, mutta tiedättekö kun väsyneelle ihmiselle voi käydä vähän hulluja juttuja... noh, minä olen onnistunut unohtamaan verkkopankkitunnukseni. Olen osannut sen ulkoa viimeiset viisi vuotta, mutta nyt se on ottanut hatkat, lähtenyt pankkitunnusten vuosittaiseen konferenssiin tai jotakin... Joten tässä opetus: ota kaikki tärkeät tunnukset, numerot ja ehkäpä varmuuden vuoksi oma nimesikin kirjallisena mukaan. Jaa-a, kuinkahan innokkaasti ja nopeasti pankit jakavat uusia tunnuksia vanhan unohtaneille, pohtii nimim. vuokra pitäisi maksaa juurikin kohta. Vaan ehkäpä jos nukun vähän lisää niin tunnari palautuu mieleeni?!

* Toveri Ruotsi tutustutti minut tällaiseen ihkun laulajaan ja ihkuun biisin Laleh - Live Tomorrow Jonkinlainen Ruotsin norahjones.

Iina vs. kurssikirja 0-1

2009-01-24T21:37:00.005+01:00

Kaikenlaista päänvaivaa kun nyt kurssikirjoista voikin olla, niin harvemmin ne sentään aiheuttavat mitään fyysisiä vammoja.Vaan on näemmä mahdollista sekin. En ole tainnut pidellä moista esinettä käsissäni vähään aikaan, joten kyseinen toiminto bugitti pahemman kerran ja sain opukselta niin sanotusti turpiini. Huuleni alla on nyt pieni naarmu muistona yrityksestäni opiskella... mutta onneksi pahin turvotus on jo laskenut!

Etten vaikuttaisi olevani opiskelijana täysi läppä, minun on seliteltävä asiaa unenpuutteella. Uusi asuinpaikka, uusi kulttuuri, uudet ihmiset, paljon tekemistä ja menemistä... ja liian vähän unta kuuppaan per yö. Talossamme ei ole mitenkään rauhatonta eikä nukkumisolosuhteissa muutenkaan valittamista, mutta tällainen hektinen elo virittää minut ylitilaan, jolloin unet voivat jäädä vähän huonolle. Kun pahin tahi paras alkuhässäköinti on ohi, osaan varmastikin nukkua vaikka kymmenen tuntia yössä ja pidellä taas kirjaa käsissäni!

Se, etten ole kirjoittanut mitään luennoista selittyy sillä, ettei minulle ole ollut niitä. Aion opiskella täällä ne odotetut 30 opintopistettä, ja siihen tarvitsen kolme kurssia. Näistä kaksi ovat kuitenkin verkkokursseja. Toinen, Digital Library Management, alkoi tällä viikolla, ja sitä varten olen sitten tehnyt taas tuttavuutta tähän vaaralliseen mediaan nimeltä 'kirja'. Ensi kuussa kurssilla on viikon verran lähitapaamisiakin, ja saan muistella kokoontumismuotoa nimeltä 'luento'. Muuten opiskelen keskenäni yliopiston verkko-oppimisympäristössä nimeltä PingPong (heh heh heh heh heh).

Toinen verkkokurssini, Informationsjuridik, alkaa vasta ensi kuun puolella. Se kolmas - joka sekään ei oikeastaan ole perinteinen lähikurssi vaan harjoittelua kirjastossa - puolestaan starttaa vasta maaliskuussa.

Kaiken tämän opiskelemattomuuden ohella olen tällä viikolla sitten ehtinyt kaikenlaista. Tänään kävimme infotovereiden kanssa Tekstiilimuseossa, jonne mennessä kävimme pällistelemässä myös tätä aikaisemmassa postauksessa mainitsemaani Pinokkio-patsasta. Kuvassa siis toveri Pinokkio feat. toverit Espanja ja Itävalta.

Go'kväll!

2009-01-22T18:26:00.003+01:00

Yritän tässä parhaillani ravistella itseäni valveille pienten päivä... iltapäivä... noh, iltaunien jälkeen! Torstai on bileilta, joten täytyisi hankkia itsensä etkoilemaan opiskelijayhdistyksen baariin tuonne yliopistoa vastapäätä. Herääminen hoituu tosin varmasti viimeistään matkalla sinne, sillä aion tavalliseen tapaan reippailla tuon noin kolmen kilometrin matkan. Ensin on pieni metsätaipale, ja sen jälkeen aivan ihanaa, idyllistä omakotitaloaluetta melkeinpä koko loppumatka! Ei haittaa jossei onnistukaan menemään sitä suorinta tietä.

Tänään testasin kerroksemme pyykkituvan (yksi pesukone yhdeksälle hengelle - ei hassumpaa!). Kävin myös yliopistolla syömässä infotoverien kanssa, kuten joka päivä. Sen jälkeen istuin kirjaston mikroluokassa yrittäen vähän opiskellakin. Siellä ei ole minkäänlaista hiljaisuusideologiaa kuten kotona Tampereella, joten enemmin taisin opiskella ruotsia salakuuntelemalla opiskelijatoverein keskustelua... hih. Kotiin tultuani onnistuin lukemaan vielä kymmenisen sivua kurssikirjaa kunnes uni otti uhrin.

Jotkut teistä kenties jo ovatkin surffanneet tovereideni blogiin. Laitan tähän nyt osotteet kaikkien nähtäväksi: toveri Suomella on Boråsista myös raportoiva, "kilpaileva" vaihtoblogi, ja nyt jo hienossa, aikuisessa työelämässä olevan toveri Berliinin blogistapääsee myös hänen vaihtoaikaiseen blogiinsa.

Ne todelliset motiivit

2009-01-21T00:01:00.002+01:00

Niin: miksi Ruotsiin? Miksei vaikkapa Malesiaan? Yksi syy lienee ihailunsekainen naapurirakkaus. Ruotsalaiset osaavat paitsi tehdä hyvää musiikkia niin käyttäytyä sivistyneemmin. He ovat monikulttuurisempia, yhteisöllisempiä, iloisempia, kauniimpia... ja puhuvat josseivät nyt mitään maailman sensuelleinta kieltä, niin aika ihkuista kuitenkin.

Sitten järkisyyt: olen opiskellut ruotsia monen monituista vuotta, mutta käyttänyt kovin vähän. Täällä voin harjoitella sitä ja saada sen aktiiviseksi, eli oppia oikeasti käyttämään sitä.

Perimmäisenä syynä voinen myöntää myös jonkinasteisen vässykkyyden, eli haluttomuuden lähteä minnekään kovin kaukaiseen ja eksoottiseen maahan. Ruotsi on minulle "lagom bort".

Mitä sitten ajattelen motiiveistani nyt, noin viikon vaihto-oleskelun jälkeen? Olen jo nähnyt Ruotsin ihanien puolien (ylen kärsivälliset asiakaspalvelijat, kiltisti pysähtyvät autoilijat), mutta myös vähemmän ihania (jurommat ja aremmat ruotsalaiskämppikset kuin suomalaiskämppikseni ikinä). Olen käyttänyt ruotsin kieltä ja saanut aikamoisia kiksejä huomatessani sen taidon olevan oikeasti siellä jossakin olemassa. Enkä ole kyllä hetkeäkään katunut vässykkyyttänikään (sillä tärkeintähän ei ole määränpää vaan lähteminen...)

Musik Non Stop *

2009-01-20T23:33:00.004+01:00

Jos joskus olen miettinyt "mikä oikein teen täällä?!", niin tänään tarpoessani loskassa ja räntäsateessa kotiin. Aika karmiva - tai kuten toveri Aukio varmaan sanoisi - jäätävä keli! Tulin kyllä bussilla, mutta pysäkiltä riitti monta sataa loskaista metriä rämmittäväksi. Vaan samanlaista sää on välillä Suomessakin, joten saatoin vain miettiä motiivejani tulla Ruotsiin jonkin lämpimän maan sijaan...

Noh Ruotsin lämpöä olin saannut kokea aiemmin illalla, jos sitten räntäsateessa seisten. Torilla nimittäin esiintyi Boråsin ylpeys, Körslaget-ohjelman finaalikolmikkoon edennyt Team Magnus. Olimme kaikki leikisti hyvin yllättyneitä siitä, että Boråsissa on oikeasti niin paljon ihmisiä kuin mitä torille oli kokoontunut. Seurasimme kaksi lauluesitystä, nuorison "Magnus! Magnus!"-kiljuntaa sekä jammailevia keski-ikäisiä. Söpöä. Ilmeisesti tänä viikonloppuna käyntiin kierähtää myös Melodifestivalen eli Ruotsin euroviisukarsinta. Heitin jo ilmaan ehdotuksen yhteiseurooppalaisista viisuvalvojaisista, mutta mites nyt kun Suomi kuitenkin lähettää edustajakseen jonkun überkarmivan Movetronin?? Nooh, ehkä minulla on menoa semifinaali-iltana, ja finaaleissa voin sitten keskittyä heiluttamaan jonkin muun maan lippua....

* Kentin kiva kipale. Kovin on pätevää musiikkikansaa nämä ruotsalaiset.

Syntsäsankarin alkoholiongelma

2009-01-18T20:41:00.003+01:00

Torstaina ja perjantaina meillä vaihtareilla oli siis yliopiston järjestämät orientaatiopäivät. Saimme infoa yliopistosta, Boråsista ja Ruotsista, maksoimme ylioppilaskunnan jäsenmaksun, saimme kulkukortin, käyttäjätunnukset ja opastetun kierroksen yliopistolla, sekä tietysti tutustua toisiimme! Täksi kevääksi tuli kuulemma 65 vaihtaria, ja syksyisistä noin sadasta vaihdokkaasta jatkaa 10-15. "Pidätte siis juhlimisesta, ettekä välttämättä tiedä mitä opiskelette... hienoa!" keräsi kv-koordinaattorimme yhteen esittelykierroksen satoa. No kaikki varmaan tietävät mitää alaa opiskelevat, josseivät nyt juuri silloin muistakaan sitä englanniksi, mutta kurssien kanssa kuuluu olevan vähän enemmän hässäkkää. Eräs puolalaistyttö tänään arveli kurssiensa alkavan huomenna maanantaina, muttei ollut lainkaan huolestunut, vaikkei tiennyt mitähän hänellä olisi, missä ja milloin. "Ehkäpä ne meksikolaiset tietäis..."

Tässä kuvassa tarkoitukseni oli siis osoittaa taustalla aukeavaa Borås-maisemaa, ei niinkään karvalakkispäistä puolalaistoveria.

Perjantaina oli ekat vaihtarihippalot, johon en tosin osallistunut, kun päätin sattuneesta syystä panostaa lauantaisiin. Haluan silti kirjoittaa vähän perjantaisista, sillä niissä ehkä kiteytyy jotakin vaihtarielämästä... Noh, juhliin oli kutsu Facebookissa, ja ne kulkivat nimellä "The Mexican Guy Birthday Party". Miksi? Koska jollain meksikolaisjätkällä kuulemma oli synttärit, mutta kutsuja ei valitettavasti muistanut hänen nimeään.

Lauantaiset juhlat eivät sentään kulkeneet nimellä "The Finnish Girl Birthday Party", vaikkei usea varmasti tiennytkään, että minulla on synttärit. Olipahan kuitenkin ihan elämys, kun matkalla etkoilta klubilla täysi bussi laulaa minulle Happy birthdayta, hih!

Eilen jouduin kokemaan aikamoisen kulttuurishokin hankkiessani etkojuomia. Koska meillä oli bussikierros Boråsissa yhdestä kolmeen, en ehtinyt paikalliseen Alkoon eli Systembolagetiin, koska kaupungin toinen oli mennyt kiinni kahdelta ja toinen kolmelta. Olin kuullut, että kaupoissa myydään vain korkeintaan 3,5 prosenttista kamaa, mutta tunnustan, etten kerta kaikkiaan ollut uskonut sitä! Sen sijaan olin kyllä uskonut, ettei siideriä olisi valikoimissa ollenkaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Menin sitten varmuudeksi keskustan ruokakauppaan lähiöruokavarastomme sijaan, ja kuinka käy: ainoa siideri mitä löytyy on 0,7 prosenttista! Eli olut oli ainoa vaihtoehto. Minähän en juo olutta kuin äärimmäisessä hädässä, ja tämä oli sitten sellainen.

Suomalaistoverini kanssa sitten lohduttelimme itseäimme, että kun pääsemme klubille saamme jotain kunnollista! Magnersia, Crowmooria, Strongbow'ta... mmm. Menemme tilaamaan siideriä, ja kuinka käy: lähin siideriä muistuttava juoma muistuttaa sitä lähinne nimeltään (Xide), ja maistuu Bacardi Breezer Pineapplellta! Yhyy oikeesti. Vodkaorange maksoi lähemmäs kahdeksan euroa, joten päädyin sitten elämään uudelleen nuoruuttani siemailemalla Smirnoff Icea.....

Niin, että olen siis todellakin onnistunut jo kehittämään täällä Ruotsissa ollessani eräänlaisen alkoholiongelman. Sitä yleisemmin tunnettua alkoholiongelmaa voi tällä tarjonnalla olla melko mahdotonta kehittää. Paitsi että maanantaina menen kyllä Systemiin ja ostan kaapit täyteen juomaa seuraavia juhlia varten... siis mikäli edes siellä myydään jotain juotavaksi kelpaavaa! Ja itse asiassa tänään käydessämme lähiöruokavarastossamme Netossa, löysi toveri Suomi sieltä tietenkin lavan täydeltä Rekorderligia!

Kivaahan voi toki olla ilman (hyvää valikoimaa) alkoholia, ja olihan aika messevä meininki siellä klubilla eilen! Tanssilattia jäi kovin pieneksi.

Huomenna menen hakemaan loput avaimeni asuntotoimistosta ja sitten lounaalle yliopistolle uusien tovereideni kanssa (Espanja, Slovenia ja Tsekit vähän namedroppailua harrastaakseni). Ensimmäinen kurssinikin alkaa, mutta vain virtuaalisesti.

Siinä vähän kuulumisia, vain vähän, minun on mainittava, koska kirjottamistahan riittäisi vaikka kilometrin verran... vaan enemmän taas ensi kerralla!

Hälsningar från Hässleholmen

2009-01-15T21:11:00.004+01:00

Istun nyt mukavasti nojatuolissa, jalat jakkaran päällä ja Nasus sylissä. Edessäni on ikkuna, josta on näkymä mäntymetsään (tai kuvitellaan niin, tosiasiassa kaihtimet ovat kiinni ja vaikkeivat olisikaan, niin taitaisi olla vain näkymä pimeyteen). Tuon metsän vieressä minä nyt asun.

Matka tänne sujui mallikkaasti. Sain isältä kyydin Helsinki-Vantaalle, lensin puolityhjässä koneessa Landvetteriin ja otin bussin Boråsiin, tulevan opinahjoni eteen (tosin olin sen verran orientoitunut muuhun, etten tajunnut olleeni juurikin koulun edessä!). Samassa korttelissa on hotelli, jonka respasta sain avaimet asuntooni ja soitatettua itselleni taksin. Ylikivan taksisedän kanssa sitten treenailin ruotsiani lyhyen matkan asunnolleni Hässleholmeniin. Hissille ylös ja vaiston varassa oikealle käytävälle ja huoneeseeni, eikä reissu kerta kaikkiaan olisi voinut olla juuri sujuvampi.

Huoneessa minua odotti sitten yllätys: oma kylppäri! Ei ollenkaan hullumpi yllätys se. Missään ei tällaista luvattu, enkä ole ketään muuta kylppärillistä vielä tavannut. Muut jakavat kylppärin 1-3 muun kanssa. Kylppäri on laadittu ilmeisen invalidistandardeilla, joten ehkä tämä huonekin on sitten jonkinlainen invahuone. Minä sydän invahuone!!

Invikseni on ihan siisti ja hyväkuntoinen, kuten koko kämppä (noh, kämppisten huoneiden siisteyttä en ole tarkastanut). Jotkut huonekalut taitavat olla ihan bräniköitä. Niiden hankintaohjeena on tosin tainnut olla "mitä vain puuta, kunhan on aina eriväristä". Perussetin eli vaatekaapin, sängyn, kirjoituspöydän &-tuolin ja ennen mainittujen lisäksi on lipasto/yöpöytä/laatikosto sekä iso hylly. Täytynee käydä kirjastossa lainaamassa jotakin sinne laitettavaksi...

Sängyssäni on nyt iloisesti tyyny ja peittokin! Jo aiemmin saapuneet uudet infotoverini johdattivat meidät, erinäisten vaatekappaleiden alla ja päällä viime yönä unta etsineet, paikalliseen Jyskiin. Nyt en malta odottaa, että pääsen painamaan pääni tuohon tosityynyyn (näin, vaikkei kello ole edes kymmentä!), joten orientaatiopäiväkuulumisia kirjoitan joskus toiste. Sen voin sanoa, että väsyttävyydestään huolimatta päivä oli lupauksia antava!

Täältä tullaan, vaihtarielämä!

2009-01-13T22:13:00.004+01:00

Tjaa tjaa, ei ehkä sittenkään hullumpi ostos tuo toppatakki: koko loppuviikoksi Boråsiin luvataan pakkasta! Parhaimmillaan jopa -9 astetta. Lumihiutaleen kuvia ei ennuskartalla silti näkynyt.

Mitäs muuta Boråsissa sitten mahtaa olla kuin pakkasta? Noh, sataisen tuhatta asukasta ja tekstiiliteollisuus(menneisyys). Eläintarha ja suurensuuri Pinokkio-patsas. Hassunniminen, mutta viime vuosina ihan menestynyt futisjoukkue, mutta tärkeämpää: pääsarjatason korisjoukkue. 11800 opiskelijan korkeakoulu ja viitisenkymmentä kilometriä Göteborgiin. Sekä huomisesta lähtien: minä!

Otan mukaan mitä tarvitsen... ja vähän muuta

2009-01-13T15:19:00.004+01:00

Eilen sain kolmannenkin matkalaukkuni tänne toveri Linjojen tilaneliöihin. Tein koepakkauksen, ja kumma kyllä, onnistuin jopa ahtaamaan kaikki suunnittelemani tavarat laukkuihin! Pystyin jopa kulkemaan niiden kaikkien kanssa, ainakin muutaman metrin. Voi olla, että vihaan itseäni joka sekunti raahatessani kamojani sitten yksin Ruotsissa, muuutta... ei se ole kovin pitkä aika koko vaihtoa ajatellen! Olen kyllä tietoinen siitä, että kohdemaassanikin myydään vaatteita ja itse asiassa aika lailla kaikkea muutakin kuin mitä Suomessa. Toisaalta rahaa saa siellä menemään sitten varmaan kaikkeen muuhunkin.

Tarkoituksenani on kuvittaakin tätä blogia, joten ohessa valokuva matkatavaroistani. Punainen laukku ei pömpötä, koska aion ottaa sen käsimatkatavaraksi, eikä se täyteenpakattuna pysyisi sallituissa mitoissa. Ei olekaan muuten ihan helppoa tunkea laukkua täyteen, tunkematta sitä täyteen. Tuon Puma-kassin ostin Chesteristä, kun Suomeen olikin jotenkin kummasti lähdössä enemmän tavaraa kuin sieltä oli Englantiin tullut... Ja siellä olin sentään vain kuukauden! Noh, joku toveri varmaan lentää touko-kesäkuun vaihteessa Ruotsiin tyhjää tilaa kasseissaan...? Heh.

Kallt i söder, varmt i norr

2009-01-07T14:38:00.003+01:00

Ostin tänään toppatakin. Untuvatoppatakin. Täytyyhän sitä olla kunnolla varustautunut, kun menee asumaan kylmään pohjoismaahan! Seuraavaksihan siis hankin karvalakin ja villahousut.

Noh, löysin siis vihdoinkin sopivan talvitakin alesta, ja toivon etten pakahdu siihen. Sulaudunpa sitten varmaan hyvin etelän vaihtareihin. Ei minulla mitään ennakkoluuloja ole, mutta...

tuleeko minusta todella nyt sellainen vaihtari?? Ruokalan jonot seisauttava, spagettia ja hernekeittoa sekaisin lautaselle lappaava, aina isossa lössissä liikkuva, järkyttävän isoon ääneen kälkättävä, toisten naiset vievä ja joka ilta bilettävä vaihtari?? Joka sitten valittaa paikallisiin tutustumisen mahdottomuutta.

Näin tänään joukon vaihtareita yliopistolla. He olivat selvästi juuri saapuneita, rinnassaan laput joissa oma nimi ja kotimaa. Itse asiassa he kyllä istuivat varsin hiljaa ja söivät nähtävästi vain yhtä ruokalajia. Eivätkä ehtineet viedä kenenkään naista. Ehkä minun ei pidä vielä vaipua identiteettikriisiin.

Kiitokset muuten kannustavista kommenteista! Nyt pitäisi kommentoinnin olla mahdollista kirjautumattomillekin, joten jos, hyvä lukija, haluat jotakin kirjoittaa, ällös epäröi.

Öppningsceremoni

2009-01-06T18:48:00.003+01:00

Tänään ajattelin julkistaa blogini ja vietän siksi avajaisjuhlia. Koska blogin on tarkoitus kertoa vaihtovuoden puolikkaastani Ruotsissa, avajaisjuhlissa tanssitaan juhannussalon ympärillä, syödään silliä ja kuunnellaan Bo Kasperson Orkesteria (erityisen tarkasti Dansa på min grav -biisiä, koska sitä toveri Aukio kehotti minua kuuntelemaan! Tanssikaa mun haudalla, justiinsa).

En halunnut julkistaa blogia heti, sisällöttömänä tai vain alkutervehdyksellä, vaan sitten kun olen päässyt jonkinlaiseen vauhtiin ja varmuuteen kirjoitusinspiraationi jatkuvuudesta. Alempana siis jo aiemmin kirjoittamani kolme postausta.

Koska nyt on tämä avajaistilanne päällä, minun täytyy kai jotenkin esitellä tätä blogia. Noh, kyseessä on tietenkin nuoren naisen kasvutarina. Tyylilaji on indiedraamakomedia. Luvassa on siis ainakin loputtoman tuntuista jaarittelua, pitkiä päivitystaukoja ja hämmentävää huumoria. Ehkäpä, ehkäpä saamme myös tietää millaista se vaihdokaselo on!

To do

2009-01-04T15:38:00.004+01:00

Toverini huokaisi eilen proosallisesti, että "Se ei vaikuta vaan sun elämääs se vaihtoonlähtö: se vaikuttaa meiän monen muunki elämään!" Mieleni tekisi vähän narsistisesti pohtia tätä asiaa - omaa vaikuttavuuttani - mutta tosiasia on myös se, että minulla on paljon muutakin, kiirellisempää tehtävää. Tulin juuri Tampereelle, ja viikon sisällä lähden täältä taas. Viideksi kuukaudeksi. Luvassa on hikipisaroiden noroja pakkauksen merkeissä. Lisäksi minun pitäisi saada kämppäni kuntoon alivuokralaistani ajatellen. Lisäksi, sellainen yksi pieni juttu vaan nimittäin, että olen luvannut itselleni kirjoittavani täällä Tampereella ollessani valmiiksi kandintyöni... (Onneksi itselleen tehtyjä lupauksia on kaikista helpointa rikkoa!)

Tietenkin sanomatta selvää on myös se, että tämän viikon aikana aion myös viettää paljon aikaa Tampereen toverieni seurassa.

Näiltä asioilta jäävillä aikasuikaleilla olisi myös hoidettava muutama hallinnollinen asia. Kuten

- tehtävä muuttoilmoitus
- (ennen edellistä) päätettävä minne se muuttoilmoitus tehdään, siis Postiin, kyllä, mutta että minne ne postini käännetään
- peruttava opintolaina
- (koska edellinen siis tehtiin jo, mutta myöhässä) otettava selville miten ne voikaan hetimiten maksaa takaisin
- tehtävä olosuhdemuutos Kelalle
- (koska Kela oli saanut jo vihiä muutoksesta ja lähestynyt kirjeitse) palautettava siis Kelalle heidän lähettämänsä lappuset selvittäen, että ei, en vaadi tähän asuntoon asumislisää, mutta tällaiseen ruotsalaiseen kyllä (kuulemma siihen ei tarvi mitään liitettä, huh!)
- vaihdettava kännykkäliittymä johonkin käyttöperusteisesti laskutettavaan
- tiedusteltava yliopiston IT-palveluilta, että aikovatko he todella sulkea peruspalvelutunnukseni, vaikka laitoin rastin lomakkeen kohtaan "Älkää! Yhyy! Tarvitsen niitä."

Tällaista kivaa pientä puuhasteltavaa, mutta ehkä ihan hyvä niin... jääpähän vähemmän aikaa jännittää varsinaista lähtöä!

Hit och dit

2008-12-28T21:03:00.003+01:00

Varasin eilen lennon Göteborgiin! Tosiaan yksikössä, koska paluulentoa en vielä varannut. Tiedän vain sen, että lukukausi aikoo päättyä 8.kesäkuuta, mutta vaikea vielä sanoa paluuajankohdasta. Lentoon lähden joka tapauksessa keskiviikkona 14.1. Finnairin sinivalkoisilla siivillä (nytkö se isänmaallisuussentimantaalisuus jo iskee, kotimaassa?!).

Opiskelut alkavat sitten seuraavana päivänä, 15.1. Tai varsinaisesti orientaatiopäivät, jotka käsittävät tuon torstain lisäksi perjantain. Seuraavalla viikolla sitten tosi toimiin! Tai noh, saa nähdä koska kurssit oikeastaan käynnistyvät. Tässä vaiheessa varmaa on lähinnä epävarmuus, och det är ju helt okej.

Eilen tein myös toisen jännittävän asian, nimittäin maksoin vuokran! Ruotsiin!! Hetkisen olin hermostua ibaneihin ja swifteihin, mutta propsit koulun lähettämälle infosheetille: sieltähän ne löytyivät. Minulla nyt siis pitäisi olla 17 neliötä omaa huonetta boråsilaisessa opiskelija-asunnossa. Asumisasioiden järjestyminen oli naurettavan helppoa: vapaat huoneet olivat listattuna netissä, ja niistä sai rekisteröidyttyään valita haluamansa. Valittavana oli 13, 17 tai 21 neliötä, eri kerroksia ja kaksi eri taloa, tosin naapureina sijaitsevat. Valinnan jälkeen tuli lähettää koulusta pdf:nä saatu hyväksymiskirje sähköpostilla vuokralafkaan, jonka jälkeen vielä sähköpostiin saatu vuokrasopimus tulostettuna ja allekirjoitettuna Ruotsiin.

Avainten hakeminen meinasi tuottaa hankaluutta aikataulujen puolesta, mutta nyt ne saakin pyytää vietäväksi keskustassa sijaitsevan hotellin vastaanottoon. Sieltä ne voi sitten noutaa itselleen sopivana ajankohtana, 24/7. Kätevää.

Koputan koko ajan puuta, mutta kun Tampereen asuntonikin edelleenvuokraus on sujunut niin kitkatta, olen antanut itselleni luvan edes puolittaisesti huokaista helpotuksesta: huh x 1/2! Syksyn asuntokuvioni täällä Suomessa eivät nimittäin lutviutuneet puoliksikaan noin sujuvasti, mutta en nyt taida edes aloittaa siitä aiheesta...

Aiheesta opiskelijavaihto Boråsiin jatkan sen sijaan myöhemmin. Vi hörs!

Homman nimi

2008-12-10T23:00:00.000+01:00

Borås, baby! Ruotsin Borås kutsuu minua tammikuussa. Tai minä huusin ja Borås vastasi. Kevätlukukausi kuluu siis vaihdossa Högskolan i Boråsissa. Det ska bli jätteroligt!

En kuitenkaan väitä, että olisin pelkästään riemusta repeilevä. Olen myös kauhusta kankea. No ei, jännityksestä jäykkä. Hyvin se varmasti menee ja kivaa siitä tulee, mutta toisinaan ajattelen olevani hullu, kun jätän kaiken tämän hyvän ja turvallisen. Juuri kun oli täällä Tampereella oma asunto, ystävät, harrastukset... elämä! Niin lähdenpä sitten tästä Ruotsiin moi.

Mutta mutta, jos asioiden hyvä tola vaikeuttaakin lähtemistä, niin palaamista se vuorostaan helpottaa...