Fucking Borås

Toukokuun puoliväli jo! Toisaalta toukokuun puoliväli vasta… Viime ajat ovat olleet ristiriitaisia tuntemuksia tulvillaan. Ensiksi kauhua siitä, kuinka kaikki loppuu jo niin pian, porukka kaikkoaa, yhteinen aika käy vähiin... Sitten rinnalle hiipi alati kasvava koti-ikävä, tunne jonka olisi luullut saapuneen vaivaksi jo paljon, paljon aikaisemmin, eikä niinkään loppuvaihdosta.

Viime aikoja on leimannut myös tylsistys. Samat rutiinit, samat naamat, samat maisemat.. ainaiset samat ylämäet! Toissa viikonlopun nautin onneksi Kööpenhaminan tuoreudesta. Mainio reissu taas kerran ja säät suosivat - taas kerran! Tammikuisen Porton sadeviikon vastapainoksi on hyviä matkasäitä riittänyt koko loppukeväälle.

Mutta takaisin Boråsiin. Uh. Bussissa, matkalla takaisin Boråsiin tuli jo tylsistys, eikä mikään kotiinpaluun riemu. Borta bra, men... Äh, ei mitään muttia. Sama vanha Borås. Vaikka kaikki onkin kivan lähellä –esim. Göteborg – tuppaa kyläsemme silti jäädä vähän pieneksi.

Koti-ikävä sen kun kasvaa kasvamistaan. Tai pitäisikö sanoa kotiodotus. Ei täällä nyt sentään ihan melankoliassa marinoiduta. Välillä ei vaan malttaisi odottaa lähtöä, kaikkea sitä ihanaa minkä tammikuussa taakseen jätti. Oma kieli, omat ihmiset, oma (vuokra-)asunto! Niitä elämän suuria iloja. Lähdön hetki on näillä näkymin heinäkuun alussa, koska mitäs sitä heinäkuuksi jäämään – en minä jossei muutkaan.

Lähtö siis houkuttaa, mutta lähtö siis kiukuttaa myös. Boråsiin voi aina palata, tovereita nähdä, mutta tämä elämä täällä kokonaisuudessaan jää vain muistoksi. Ensimmäistä (kirjastonysväin) tapaamista kuitenkin jo suunnitellaan elokuulle, Prahaan!, mikä helpottaa hyvästelyjä. Ei tarvitsekaan sanoa hyvästi, vaan voi huikata kevyemmin että nähdään taas.

Mikä taas helpottaa Borås-tylsistymistä, ja vaikeuttaa lähtöä, ovat ainutlaatuiset kokemukset kuten kansainvälinen Euroviisu-kisakatsomo! Tai ei ihan ainutlaatuiset siinä mielessä, että Viisut ovat venyneet kolmeiltaisiksi... Onneksi, koska ne olivat varsin piristävä kokemus. Oi näitä kansainvälisyyden iloja. Kukaanhan ei niistä suostunut intoilemaan ennakkoon paitsi minä ja toveri Suomi, mutta niin vain täyttyivät aina olohuoneet ihmisistä ja hyvästä tunnelmasta tuskin kukaan pystyi olemaan nauttimatta. Varsinkin toveri Costa Rica I:lle oli kokemus uutuudessaan oletettavasti mieleenjäävä, mutta sanattomaksi ei todellakaan vetänyt vaan hän kommentoi esityksiä riemastuttavan teräväsanaisesti. Yleisesti ottaen yritimme kuitenkin olla edes kohtuullisen diplomaattisia kisakatsomossa edustettuina olevia maita kohtaan. Ja vaikka finaalivoitto Norjalle olikin niin murskaava, oli meillä Suomen, Liettuan ja Espanjan tovereilla sentään jännittävä loppukilpailu viimeisestä sijasta..!

Juuri näitä hetkiä jään vaihtariudestani eniten kaipaamaan, parhaiten muistamaan ja näiden hetkien takia en haluaisi lähdön hetken sittenkään koittavan kovin pian...