Tulevaa vastaan

Tänään inspiroiduin tekemään koepakkauksen kotiinpaluuta varten. Lähtö koittaa tasan viikon päästä. Torstaina 9.7. vaihtuvat Boråsin maisemat Tukholmaan, josta seuraavana aamuna aikaisin lähtee laiva kohti Suomen Turkua. Perjantai-iltana 10.7. klo 23 pitäisi jalkojeni alla olla taas tamperelaista maaperää. Viime kerrasta ei ole oikeastaan pitkä aika, sillä kesäkuun keskivaiheilla kävin näyttämässä Suomea rakkaalle toveri Espanjalle. Silloin olisin melkein ollut valmis jäämään kotiin, mutta halu viettää viimeiset mahdolliset hetket tovereden kanssa Ruotsissa ei tehnyt vaihtokotiin palaamista vaikeaksi.

Koepakkaus kuulostaa ehkä hyvin järkevältä, jossei suorastaan ärsyttävän rationaaliselta toiminnalta. Onhan tässä vielä viikko aikaa viikata tavaroitaan kassiin. Tapahtuma oli kuitenkin ennemmin tunnemyrskyn aikaansaama: surutyötä tai sitten terapiaa. Tänään menetin lähimmäiseni kotimaalleen, ja toisen toverin myös! Tappioita on kärsitty maaliskuusta (!) alkaen keesäkuuta kohti yhä kiihtyvällä vauhdilla. Hyvästihaleja on saanut antaa välillä rivilliselle tovereita. Asuintalot ovat autioituneet, vain muutamia selviytyneitä haahuilee välillä vastaan. Bileistä ei tietoakaan. Tuntuu kuin olisi jossain muualla kuin vaihtoaikansa kaupungissa.

Olisiko sitten ollut parempi lähteä samassa rytäkässä kuin useimmat muut? Ehkä, mutta silloin ainakin kotiinpaluu olisi ollut suurempi shokki! Nyt on aikaa totutella taas ”tavalliseen” elämään (noh, ilman työtä tai opiskelua tosin!), ja aikaa ajatella. Ajatteleminen voi tunnetusti olla aika riskialtista puuhaa, mutta kai parempi käynnistää post-erasmus prosessi jo nyt... (olkoonkin että tarkalleen ottaen olen post-nordplus)

Vaihdonjälkeisshokki ei ole suinkaan pelkkä vitsi, vaan ihan jopa tutkittu juttu. Itse tulin kevään kohinoissa miettineeksi että jessus, yliopiston tarvitsisi järjestää jonkinlainen kriisiryhmä palanneille vaihtareille, varmistaakseen heidän kuntoutumisensa arkielämään kotimaassa. Facebookista sentään löytyy monenlaista itseapuryhmää vaihdosta palanneille. How to survive after Erasmus-ryhmän vinkkeihin kuuluu mm. tutustua oman kotiyliopistonsa vaihtareihin ja suunnitella seuravaa ulkomaan kokemusta. Toki kehotetaan myös pilke silmäkulmassa olla murehtimatta alkoholiin käytettyjä rahamääriä, opiskella kieliä joista vaihdon aikana oppi vain kirosanat ja valmistautua ettei seksielämä tule olemaan enää yhtä vilkasta...

Minulle on tosin huomautettu, että pääsen vähemmällä kun kotimaassakin odottaa itsenäinen elämä: toiset muuttavat takaisin kotiin vanhempiensa luokse. Tampere on myös isompi kuin Borås, enkä siis joudu takaisin minnekään takapajulaan, ja sitten tietysti ese fakta, etteivät Ruotsi ja Suomi noin yleisesti hirmusti toisistaan eroa. Mutta silti! Pienetkin asiat saattavat tuntua suurilta. Toveri Espanja kertoi myötätuntoisesti lukemansa tarinan maannaisestaan, joka vaihdonjälkeiseellä ostosreissulla espanjalais-Lidlissä sai itkukohtauksen: Suomen puljusta poiketen siellä ei myytykään jogurttia litran tölkeissä!

Noh, kevyempiin aiheisiin, jollaisia eivät varsinaisesti olleet ne koepakatut laukut..! Ihan kaikkia kamojani en laukkuihin tunkenut, kai säilyttääkseni illuusion että kaikki mukaan haluamani mahtuu sitten lopulta mukaan... Minkäs teet, puolen vuoden aikana on tullut ostettua kaikenlaista:
- peitto (oishan se kiva olla viraspeitto kotona)
- tyyny (ei kolmas tyynykään ois pahitteeksi)
- sohvatyyny (kun kotona olis jopa se sohva)
- viltti (on mulla yks, mut tää on niin ihku)
- keittiöpyyhe (tääki on niin ihku)
- oven karmiin ripustettava naulakko (kauheen kätevä)
- kelloradio (vois käyttääki herätyskellona ku siihen kotona jopa yltäis sängystä)
- kirjoja (kirjastot? ai siis mitä ne on??)

Et cetera. Bussilla ja laivalla ja junalla matkustettaessa on tietty se hyvä puoli, että voi ottaa niin paljon tavaraa ku vaan jaksaa kantaa! Mutta huono puoli on se, että niitä täytyy sitten tosiaan kantaa ne kaikki siirtymät bussiin ja laivaan ja junaan... Mutta vielä siis viikko aikaa punnita sitä asiaa, suunnittele tulevaa ja muistella menevää.