maanantai 27. huhtikuuta 2009

Jaa että qué pasa? Eiku... läget?

Vaihtariaika on tiedättekös aika kuluttavaa. Helmikuussa minulta hajosi kännykkä, ja jouduin ostamaan uuden. Nyt on puolestaan käyttökelvottomana pikku Asukseni, jonka ostin vasta viime lokakuussa. Takuuta olisi siis jäljellä, mutta lähetäpä se nyt sitten Suomeen ja sitä paitsi minulla ei ole haisuakaan siitä missä päin takuulappuseni lojuu. Jossain päin Kalevan kämppääni joo. Jos alivuokralaiseni on niin kiltti, että viettäessään paljon aikaa poissa asunnosta ottaa kasvini mukaansa, etteivät kuolahda, niin ehkäpä hän voisi vaikka kaivaa esiin takuulappuseni, heh. Koska kuka nyt sellaista olisi tullut ajatellut laittaneeksi talteen... paitsi tietysti toveri Suomi!

Joka tapauksessa tällä hetkellä ihmettelen elämääni täällä Ruotsissa kotikoneetta ja -netittä. Ihan jopa viikon verran olen ihmetellyt! Ja yhä henki pihisee, koska onneksi muuta aktiviteettia on piisannut. Viime maanantaina oli sunnuntai-illallinen osa kaksi, eli tähteiden tuhoaminen. Nerokkaat toverit oivalsivat pääsiäisillalliseen yhdessä kokkaamisen ja syömiset ilot, ja nyt meillä on sitten reilun kymmenen hengen ”sunnuntai-illallisklubi”.

Sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin Boråsin vanhassa, tunnelmallisessa elokuvateatterissa nimeltä Röda Kvarn näytetään ei niitä ihan uusimpia ja valtavirtaisimpia elokuvia. Monena viikkona olemme siellä istuneet ja viime viikon tiistaina taas. Vuorossa oli Italian mafiaa kuvaavaa Gomorra. Se oli kyllä ko. paikassa näkemistämme elokuvista huonoin, ehkä tosin siksi ettei mafiasanasto ruotsiksi ole minulla ihan riittävän hyvin hallussa...

Keskiviikkoillalla kävin elämäni ensimmäistä kertaa vesijumpassa eli ”aqua-aussa”. Toverini ovat sitä kaupungin uimahallissa harrastaneet jo pidempään, ja viimein hidas kymiläis-hämäläinenkin hyppäsi altaaseen. Puolen tunnin jumppahetki nyt oli vähän mitä oli: vesijumpassa kun on se huono puoli, ettei ole kovin yksinkertaista katsoa mallia muilta. Sen ymmärsin, että nyt siirrytään pitämään laidasta kiinni ja ohjeistuksesta että ”käsivarret suorina”... sen ainoan minkä saattoi itsekin nähdä! Että mitä niillä jaloilla sitten oli tarkalleen ottaen tarkoitus harrastaa, jäi mysteeriksi. Mutta hauskaa oli! Jumpan jälkeen viihdytimme itseämme vesiliukumäessä, porealtaassa, vesiliukumäessä, turkkilaisessa saunassa, kylmävesialtaassa, vesiliukumäessä, aalloissa ja... vesiliukumäessä! Kaksi tavissaunaakin, kuivana ja kosteana tuli testattua.

Torstai oli tavalliseen tapaan bileilta. Päätimme pitää pienet etkojen etkot Mamma Mia -elokuvan parissa, ja lopulta emme sitten ehtineetkään niille varsinaisille etkoille. X&Y –klubin ovelle ehdimme juuri ennen kahtatoista, jolloin sen sisäänpääsy muuttuu maksulliseksi. Pahaksi onneksi toveri Tsekki M oli unohtanut henkkarinsa kotiin, eikä ovimies ollut valmis neuvottelemaan poikkeusluvasta. Sinänsä tietysti imartelevaa toverille, joka on kuitenkin vaihtarijoukkiomme ikänestori ylittäen ikärajan kahdellatoista vuodella..! Noh, inventoimme äkkiä mielessämme baarikaappiemme sisällön ja päädyimme palaamaan Hässleholmeniin. Taas vaani lähistöllä taksi, johon sitten lankesimme (tällä kertaa ihan laillisella neljän hengen matkustajistolla) ja päädyimme kämppäni olohuoneeseen pitämään omat hippalomme.


Kamerani on sentään toistaiseksi toiminnassa, mutta kun nyt ei ole kuvia ladattavaksi... otin sitten kännykän kameralla kuvan kantaklubimme kynästä. Kanta-asiakkailta niitä löytyy tietysti monta kappaletta.

Perjantaina en sitten kyennytkään kirjastolle ennen kuin kello viisi illalla, ja se sulkeutuu kyseisenä päivänä jo kello kuusi. Menimme tiedosta järkyttyneen toveri Espanjan kanssa juomaan lohdutukseksi cappuccinot keskustaan, joen rantaan jossa kevätaurinko meitä lämmitteli oikein kivasti... ennen kuin sitten alkoi painua mailleen ja me viettämään koti-iltaa, taas kerran elokuvan parissa.

Lauantaina ekskusimme nelikkona Göteborgiin, jossa kiersimme jalan keskustaa ja raitiovaunulla kaupunkia ja lautalla saaristoa ja taas jalan Donsön saarta. Autoja siellä ei ollut, muuta kuin ambulanssi Toyota Yariksen muodossa. Asukkaat liikkuvat polkupyörien lisäksi etulavoilla varustetuilla mopoilla - ja golf-autoilla! Golf-kenttää saarella ei sentään ollut, mutta minigolf ja keilahalli kylläkin.

Illalla olisin voinut vain kaatua sänkyyn ja jäädä siihen, mutta ikäväkseni oli mentävä toveri Liettua R:n läksiäisiin. Kovin pitkään ei kuitenkaan tullut juhlittua, kun itse juhlakalukin sammahti jo siinä yhdentoista korvilla.

Sunnuntaina vietin totaalisen rentoilupäivän - johon kuului taas cappuccinoa espanjalaisseurassa ja illallista monikansallisessa seurassa... eli suomalaisruotsalaisespanjalaispuolalaisranskalaiscostaricalaisseurassa! Huh ja puh. Totesin myös ruokailun jälkeen. Ja tänään illalla vuorossa on taas uusinta!

4 kommenttia:

  1. Saiko ruotsalaisen uimahallin saunassa heittää löylyä? Olen kuullut väitettävän ettei saisi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa vaihtarielämää. :) Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  3. Lilliiiiiiiiiiiiiiii Iiiiiii iiiiiiii iii piu piuuuu piuuu RUOTTI RUOTTI RUOTTIII Lillii pilli pillu. UH ruotsi ah! <3 <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<..................SIIS MÄ EN TAJUU TÄTÄ JUTTUU HEII!!!!

    VastaaPoista
  4. EI sun tarviikkaan tajuta!

    VastaaPoista