lauantai 21. maaliskuuta 2009

Pyöröovien pyörityksessä

Paitsi että liikenneympyröissä, näkyy ruotsalaisten tasa-arvoisuuden periaate arkielämässä myös pyöröovien muodossa. Kaikki kulkevat koko ajan, samassa tahdissa, eikä tarvitse miettiä kenen vuoro on ensin. Eikä kukaan mies voi vahingossakaan loukata naista avaamalla tälle oven (eräs Puolan toveri kyseli tästä huolestuneena). Kulkemiseen tarvitaan myös kivasti yhteistyötä ja solidaarisuutta: pyöröovi kun ei ole ihan yksinkertaisin käyttöliittymä rakennukseen, vaan vaatii tarkkaavaisuutta. Täytyy tarkkailla tahtia, ettei jää itse väliin eikä kukaan muukaan.

Välillä voi vähän kyllä jäädä, jos ei osaa arvioida oikein nopeuttaan suhteutettuna oven pyörimisnopeuteen, eli onko rako tarpeeksi iso että siitä voi vielä luikahtaa sisään. Silloin täytyy osoittaa myöskin solidaarisuutta kanssaihmiselle, eikä esimerkiksi nauraa. Valitettavasti en suoriutunut tällaisesta tilanteesta ihan ruotsalaisesti... mutta kun se tyttöparka jäi matkalla kirjastosta päärakennukseen molempien rakennusten ovien väliin!

Jonkinlaisia standardeja kaipaisin näihin pyöriviin pirulaisiin. Kerran kävelin käytännössä paikallani sadatellen, että kylläpäs tämä perkuleen ovi pyörii nyt aivan todella hitaasti. Sitten hoksasin, että kyseessä onkin itse asiassa ovi, jota kuuluu itse työntää saadakseen sen pyörimään! Päärakennuksen ovea kun taas ei missään nimessä saa itse työntää, vaan se pyörii ihan omia aikojaan...

Paitsi jos ei pyöri lainkaan. Kuten jos tulee illalla sisään omalla lätkällään ja koodillaan, niin pääsee kyllä liukuovesta eteiseen, mutta siinä sitä sitten on, pyöröovi pysyy järkähtämättömänä paikallaan. No joo, pääsee päärakennukseen sisään sentään toisesta sisäänkäynnistä, jossa on tottelevaiset liukuovet. Mutta miksi laittaa lätkänlukijat ja koodinäppäimet sellaiseenkin paikkaan, missä niistä ei oikeastaan ole mitään hyötyä...

Oho, tämähän saattaa nyt vaikuttaa melkein siltä kuin viettäisin aikaani yliopistolassa öitä myöten. Ei huolta, voin vakuuttaa ettei opiskelu ole temmannut minua aivan täysin mukaansa, vaan sulkemisajan jälkeen menimme koululle vain katsomaan Norjan reissun aikaisemmin tehneiden diashow'ta!

2 kommenttia:

  1. Tässä on kauniisti tuplana tuo teksti.

    Niin ja jos olisit katsonut tarkemmin, niin olis ehkä huomannut, että siinä sen päärakennuksen pyöröoven vieressä on sellainen ihan tavallinen työnnettävä ovi. Notta siitä kyllä pääsee kulkemaan silloin kun ei ovi pyöri.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, nyt on korjattu yksinkertaiseksi:). Mutta ovista: ei, ei se tavisovikaan meille auennut!

    VastaaPoista