Broken English

Poetry is what is lost in translation, sanotaan. Runous on sitä mikä kielestä katoaa käännettäessä. Ei kerrota tätä lyriikan kääntäjille. Sanotaan myös, että käännökset ovat kuin naiset: kauneimmat eivät välttämättä ole niitä kaikkein uskollisimpia. Nämä uskollisuusasiat ovatkin minua kovin pohdituttaneet viime päivinä, mutta en nyt tee mitään syrjähyppyä aiheestani. Takaisin runouteen. Minusta käännökset eivät suinkaan aina kadota kielen runollisuutta. Päinvastoin, välillä ne luovat sitä mitä mainioimmilla tavoilla. Rakastin erään Puolan toverin termiä ”broken milk”, jota hän käytti pilaantuneesta maidosta. Aivan tietoisesti käytti väärää termiä, saaden näin asian onnistuneesti ilmaistua. Toveri Espanja taas puhui aivan kirkkain silmin tyhjästä cd-levystä ”virgin cd”:nä. (Säästän teidät nyt tuon kyseisen cd:n polttamisesta veistetyiltä vitseiltä, mutta niitä riitti.) Kielipuolisuus ei todellakaan ole aina huono asia, päinvastoin.

Hassua tietystikin on se, että vaikka täällä kuinka puhuu englantia, oppii sitä puhumaan lähinnä huonommin. Äidinkielenään englantia puhuvia vaihtareita täällä on joitakin, mutta kuten koko maailmassa niin täälläkin on huono englanti se puhutuin kieli. Parasta kielitaitoa on mukauttaa kielensä kuulijan mukaan: joskus on parempi sanoa asia kieliopillisesti väärin, fiinimpiä ilmauksia välttäen, sillä se takaa onnistuneemman kommunikaation. Ei tosin sillä, ettenkö tekisi kielioppi- ja sanavirheitä muutenkin.

Väärinymmärryksiä tietenkin riittää... Joskus tuntee lyövänsä päätä seinään, kun itse tai joku muu on selittänyt asiaa pitkään ja hartaasti, ja huomaa että
kuulija on silti ihan ulapalla. Tai sitten on itse se kuulija. Välillä törmätään ihan eurooppalaistenkin kesken siihen, ettei joku käsite ole kerta kaikkiaan kaikille tuttu. Tosielämän tapauksia ovat esimerkiksi sellaiset meille suomalaisille arkipäiväiset asiat kuin pullonpalautusjärjestelmä tai vuosittaiset vuokrankorotukset.

Paitsi tuskastumisen tunteita, aiheuttavat kieliongelmat myös paljon hupia. Kun puhujat eivät puhukaan samasta asiasta, tulee keskusteluista välillä täysin absurdeja. Esimerkiksi erään toverin hämmennys jatkopaikasta puhuttaessa. ”Menitte uimaan (swim)?!?” hämmästeli hän, tehden uintiliikkeitä käsillään, kun oikeasti jatkopaikka oli ollut Swing. Swing on boråsilainen baari, jota vasta vähän aikaa kaupungissa ollut toveri ei ymmärrettävästi tiennyt.

Olen huomannut että toiset ovat lahjakkaampia arvaamaan, että mitä se puhuja nyt mahtaisi voida tarkoittaa. Itse kuulun ehdottomasti siihen vähemmän lahjakkaampien kerhoon. Yritän epätoivoisesti aktivoida jonkinlaista järkevää ajatuskulkua kun huomaan pudonneeni kärryiltä, mutta useimmiten päädyn silti ihan ojaan. Esimerkiksi

Minä arvaan: ”Tunsit deittailevasi jumalaasi (god)??”
Mitä toveri oli oikeasti sanonut ”Tunsin deittailevani isääni (dad).”

Insinööriksi opiskeleva toveri kertoi hänellä olevan vain muutama tyttö ryhmässään. Heissä oli jotain erityistä, ja toinen toveri yritti löytää oikeita sanoja kertoa mitä.
Minä arvaan: ”Aa, he ovat lesboja (gay)!”
Mitä toveri oli (luultavasti) oikeasti sanonut ”Tytöt, he ovat... tarkoitan: pojat (guys) - -”
Lopulta minullekin selvisi, että pojat pitävät näistä tytöistä erityisen hyvää huolta, kohdellen heitä kuin prinsessoja.

Toivottavasti tässäkin lajissa voi kehittyä! Sillä välin otan ilon irti väärinymmärryksistä ja keräilen tovereiden luomia kielihelmiä käyttöön.