Tänään lennähdänkin sitten Suomeen! Finskin lentäjät ovat hyvät eikä lakkoile, vaan lennättävät minut illalla Göteborgista Helsinkiin. Siellä on perjantaina bileet keikalla! Ja Käpylän, Linjojen ja Aukion tovereilla. Lauantaiksi junailen itseni Tampereelle, jossa on toveri Hervannan häät. Ja Etu-Kalevan ja Pirkkalan tovereilla. Oo. Odotan innolla!
Sunnuntaina näen toivottavasti vielä lisää Tampereen tovereita, ja maanantai-iltana täytyy olla taas Helsingissä. Sieltä lähtee laiva, joka on matkalla Tukholmaan, kannellaan, minä ja toveri Linjat! Yksi yö on tarkoitus yöpyä tuossakin pääkaupungissa, mutta sitten täytyy kiiruhtaa taas Boråsiin. Torstai-iltana tarjoilemme me suomalaiset nimittäin Suomi-illallisen. Vaikka sanotaan että mitä usempi kokki sitä huonompi soppa, niin henkilökohtaisesti olen hyvin onnellinen siitä, että suomalaisten määrä täällä monikertaistuu ensi viikolla kahdeksaan henkeen!
Sitä ennen se nyt hetkellisesti laskee puoleen. Näistä hienoista laskelmistani huolimatta en ole laskelmoinut opiskeluaikataulujani oikein oikein, joooteeen... saan sitten Suomessa ollessani repiä jostain aikaa esseiden kirjottelullekin!
* CSS:n Left Behind -biisistä. Ei niin mitään kytköstä Ruotsiin.
torstai 26. helmikuuta 2009
tiistai 24. helmikuuta 2009
No hei mull on ruisleipää ja lakipykäliä!
No hei, luennot ruotsiksi oli ihan okei! Ihmeellistä, kun aiheena oli kuitenkin oikeudelliset asiat, joista voisi olla vaikeaa ottaa tolkkua suomeksikin. Onneksi luennoitsijat olivat tosi hyviä: powerpointit olivat selkeitä, sisältö erittäin hyvin jäsennettyä ja ulosanti varsinkin toisella ihailtavan selkeää. Kaikkia sanoja en toki ymmärtänyt ja pläräilin välillä ahkerasti sanakirjaa. Heti alussa valkokankaalle heijastui kirjainyhdistelmä, jonka toivoin luennoitsijan avaavan. Oletin sen olevan akronyymi, koska se oli kirjoitettu isoin kirjaimin. Sain sitten hiljaa mielessäni hirnua itselleni, kun luennoitsija "avasi" tuon salaperäisen kirjainyhdistelmän sanomalla "sen ska vi ta en paus". PAUS oli "yllättäen" tauko, paussi. Osatapa ajatella asiat vähän yksinkertaisemmin...
Positiivista minun kannaltani oli se, etten mennyt avaamaan suutani ja kysymään. Muut kyselivät välillä innokkaastikin. Mitä, jäi usein minulle epäselväksi. Olen ehkä väsynyt korvista kun kirjoitan tämän, mutta ovatpahan vaan aikamoista mutisijakansaa nämä naapurimme! (Tämän kirjoitettuani voin toki myöntää olevani itse todella ruotsalainen, koska minähän olen tunnetusti kaikkien mutisijoiden äiti jossen isoäitikin.)
Täsmällisyyden puolesta en ole kovin ruotsalainen, sillä onnistuin myöhästymään tänään luennoilta. Kahdesti! Edes ilman mitään järjellistä syytä!! Kuinka noloa. On kai yleisesti tunnustettua, että toiset ihmiset tulevat ajallaan, ja toiset eivät sitten todella tule. Mutta kuinka aina ajallaan tulevasta ihmisestä tulee aina myöhässä oleva ihminen, sitä minä en käsitä. Onko tämä nyt sitä kasvua ja kehittymistä?? En voi kuin lainata Kitkeriä Neitsyitä: "vain hyvät asiat muuttuvat, ja nekin huonompaan" (kappaleesta Maailma on huono).
Mutta jos onkin maailma huono, niin minun elämäni on nyt varsin hyvä. Perjantaina suunnittelin merkintää, jossa kertoisin kuinka iloinen olen täällä, kuinka hienoa on ollut, mutta odotettavissa on varmasti huonompiakin aikoja. Vielä samana päivänä olinkin jo ihan tunneskaalan toisessa päässä, eikä lauantaikaan ollut kovin hohdokas. Nyt on olo taas auvoisa, ja voin vakuuttaa viihtyväni täällä oikein hyvin. Toistaiseksi vaihtoaikani on kaiken kaikkiaan ollut ihan huippua! Huoleton ei ole tarpeeksi vahva sana kuvaamaan eloani täällä. Olen vain ollut ja elänyt ja pitänyt kivaa (no vähän jos opiskellutkin). Kaikesta huolimatta olen tietysti ihan intopallona Suomen visiitistäni, joka on edessä jo niinkin pian kuin tämän viikon torstaina!!! Suomen toverit <3.
* Plutonium 74 on ehkä Suomen paras bändi, jos minulta kysytään. Ruisleipää ja lakipykäliä ei ehkä ole heidän paras kappaleensa, jos minulta kysytään, mutta sopihan otsakkeeksi. Ruisleipää on nimittäin keittiökaapissa!
Positiivista minun kannaltani oli se, etten mennyt avaamaan suutani ja kysymään. Muut kyselivät välillä innokkaastikin. Mitä, jäi usein minulle epäselväksi. Olen ehkä väsynyt korvista kun kirjoitan tämän, mutta ovatpahan vaan aikamoista mutisijakansaa nämä naapurimme! (Tämän kirjoitettuani voin toki myöntää olevani itse todella ruotsalainen, koska minähän olen tunnetusti kaikkien mutisijoiden äiti jossen isoäitikin.)
Täsmällisyyden puolesta en ole kovin ruotsalainen, sillä onnistuin myöhästymään tänään luennoilta. Kahdesti! Edes ilman mitään järjellistä syytä!! Kuinka noloa. On kai yleisesti tunnustettua, että toiset ihmiset tulevat ajallaan, ja toiset eivät sitten todella tule. Mutta kuinka aina ajallaan tulevasta ihmisestä tulee aina myöhässä oleva ihminen, sitä minä en käsitä. Onko tämä nyt sitä kasvua ja kehittymistä?? En voi kuin lainata Kitkeriä Neitsyitä: "vain hyvät asiat muuttuvat, ja nekin huonompaan" (kappaleesta Maailma on huono).
Mutta jos onkin maailma huono, niin minun elämäni on nyt varsin hyvä. Perjantaina suunnittelin merkintää, jossa kertoisin kuinka iloinen olen täällä, kuinka hienoa on ollut, mutta odotettavissa on varmasti huonompiakin aikoja. Vielä samana päivänä olinkin jo ihan tunneskaalan toisessa päässä, eikä lauantaikaan ollut kovin hohdokas. Nyt on olo taas auvoisa, ja voin vakuuttaa viihtyväni täällä oikein hyvin. Toistaiseksi vaihtoaikani on kaiken kaikkiaan ollut ihan huippua! Huoleton ei ole tarpeeksi vahva sana kuvaamaan eloani täällä. Olen vain ollut ja elänyt ja pitänyt kivaa (no vähän jos opiskellutkin). Kaikesta huolimatta olen tietysti ihan intopallona Suomen visiitistäni, joka on edessä jo niinkin pian kuin tämän viikon torstaina!!! Suomen toverit <3.
* Plutonium 74 on ehkä Suomen paras bändi, jos minulta kysytään. Ruisleipää ja lakipykäliä ei ehkä ole heidän paras kappaleensa, jos minulta kysytään, mutta sopihan otsakkeeksi. Ruisleipää on nimittäin keittiökaapissa!
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Broken English
Poetry is what is lost in translation, sanotaan. Runous on sitä mikä kielestä katoaa käännettäessä. Ei kerrota tätä lyriikan kääntäjille. Sanotaan myös, että käännökset ovat kuin naiset: kauneimmat eivät välttämättä ole niitä kaikkein uskollisimpia. Nämä uskollisuusasiat ovatkin minua kovin pohdituttaneet viime päivinä, mutta en nyt tee mitään syrjähyppyä aiheestani. Takaisin runouteen. Minusta käännökset eivät suinkaan aina kadota kielen runollisuutta. Päinvastoin, välillä ne luovat sitä mitä mainioimmilla tavoilla. Rakastin erään Puolan toverin termiä ”broken milk”, jota hän käytti pilaantuneesta maidosta. Aivan tietoisesti käytti väärää termiä, saaden näin asian onnistuneesti ilmaistua. Toveri Espanja taas puhui aivan kirkkain silmin tyhjästä cd-levystä ”virgin cd”:nä. (Säästän teidät nyt tuon kyseisen cd:n polttamisesta veistetyiltä vitseiltä, mutta niitä riitti.) Kielipuolisuus ei todellakaan ole aina huono asia, päinvastoin.
Hassua tietystikin on se, että vaikka täällä kuinka puhuu englantia, oppii sitä puhumaan lähinnä huonommin. Äidinkielenään englantia puhuvia vaihtareita täällä on joitakin, mutta kuten koko maailmassa niin täälläkin on huono englanti se puhutuin kieli. Parasta kielitaitoa on mukauttaa kielensä kuulijan mukaan: joskus on parempi sanoa asia kieliopillisesti väärin, fiinimpiä ilmauksia välttäen, sillä se takaa onnistuneemman kommunikaation. Ei tosin sillä, ettenkö tekisi kielioppi- ja sanavirheitä muutenkin.
Väärinymmärryksiä tietenkin riittää... Joskus tuntee lyövänsä päätä seinään, kun itse tai joku muu on selittänyt asiaa pitkään ja hartaasti, ja huomaa että
kuulija on silti ihan ulapalla. Tai sitten on itse se kuulija. Välillä törmätään ihan eurooppalaistenkin kesken siihen, ettei joku käsite ole kerta kaikkiaan kaikille tuttu. Tosielämän tapauksia ovat esimerkiksi sellaiset meille suomalaisille arkipäiväiset asiat kuin pullonpalautusjärjestelmä tai vuosittaiset vuokrankorotukset.
Paitsi tuskastumisen tunteita, aiheuttavat kieliongelmat myös paljon hupia. Kun puhujat eivät puhukaan samasta asiasta, tulee keskusteluista välillä täysin absurdeja. Esimerkiksi erään toverin hämmennys jatkopaikasta puhuttaessa. ”Menitte uimaan (swim)?!?” hämmästeli hän, tehden uintiliikkeitä käsillään, kun oikeasti jatkopaikka oli ollut Swing. Swing on boråsilainen baari, jota vasta vähän aikaa kaupungissa ollut toveri ei ymmärrettävästi tiennyt.
Olen huomannut että toiset ovat lahjakkaampia arvaamaan, että mitä se puhuja nyt mahtaisi voida tarkoittaa. Itse kuulun ehdottomasti siihen vähemmän lahjakkaampien kerhoon. Yritän epätoivoisesti aktivoida jonkinlaista järkevää ajatuskulkua kun huomaan pudonneeni kärryiltä, mutta useimmiten päädyn silti ihan ojaan. Esimerkiksi
Minä arvaan: ”Tunsit deittailevasi jumalaasi (god)??”
Mitä toveri oli oikeasti sanonut ”Tunsin deittailevani isääni (dad).”
Insinööriksi opiskeleva toveri kertoi hänellä olevan vain muutama tyttö ryhmässään. Heissä oli jotain erityistä, ja toinen toveri yritti löytää oikeita sanoja kertoa mitä.
Minä arvaan: ”Aa, he ovat lesboja (gay)!”
Mitä toveri oli (luultavasti) oikeasti sanonut ”Tytöt, he ovat... tarkoitan: pojat (guys) - -”
Lopulta minullekin selvisi, että pojat pitävät näistä tytöistä erityisen hyvää huolta, kohdellen heitä kuin prinsessoja.
Toivottavasti tässäkin lajissa voi kehittyä! Sillä välin otan ilon irti väärinymmärryksistä ja keräilen tovereiden luomia kielihelmiä käyttöön.
Hassua tietystikin on se, että vaikka täällä kuinka puhuu englantia, oppii sitä puhumaan lähinnä huonommin. Äidinkielenään englantia puhuvia vaihtareita täällä on joitakin, mutta kuten koko maailmassa niin täälläkin on huono englanti se puhutuin kieli. Parasta kielitaitoa on mukauttaa kielensä kuulijan mukaan: joskus on parempi sanoa asia kieliopillisesti väärin, fiinimpiä ilmauksia välttäen, sillä se takaa onnistuneemman kommunikaation. Ei tosin sillä, ettenkö tekisi kielioppi- ja sanavirheitä muutenkin.
Väärinymmärryksiä tietenkin riittää... Joskus tuntee lyövänsä päätä seinään, kun itse tai joku muu on selittänyt asiaa pitkään ja hartaasti, ja huomaa että
kuulija on silti ihan ulapalla. Tai sitten on itse se kuulija. Välillä törmätään ihan eurooppalaistenkin kesken siihen, ettei joku käsite ole kerta kaikkiaan kaikille tuttu. Tosielämän tapauksia ovat esimerkiksi sellaiset meille suomalaisille arkipäiväiset asiat kuin pullonpalautusjärjestelmä tai vuosittaiset vuokrankorotukset.
Paitsi tuskastumisen tunteita, aiheuttavat kieliongelmat myös paljon hupia. Kun puhujat eivät puhukaan samasta asiasta, tulee keskusteluista välillä täysin absurdeja. Esimerkiksi erään toverin hämmennys jatkopaikasta puhuttaessa. ”Menitte uimaan (swim)?!?” hämmästeli hän, tehden uintiliikkeitä käsillään, kun oikeasti jatkopaikka oli ollut Swing. Swing on boråsilainen baari, jota vasta vähän aikaa kaupungissa ollut toveri ei ymmärrettävästi tiennyt.
Olen huomannut että toiset ovat lahjakkaampia arvaamaan, että mitä se puhuja nyt mahtaisi voida tarkoittaa. Itse kuulun ehdottomasti siihen vähemmän lahjakkaampien kerhoon. Yritän epätoivoisesti aktivoida jonkinlaista järkevää ajatuskulkua kun huomaan pudonneeni kärryiltä, mutta useimmiten päädyn silti ihan ojaan. Esimerkiksi
Minä arvaan: ”Tunsit deittailevasi jumalaasi (god)??”
Mitä toveri oli oikeasti sanonut ”Tunsin deittailevani isääni (dad).”
Insinööriksi opiskeleva toveri kertoi hänellä olevan vain muutama tyttö ryhmässään. Heissä oli jotain erityistä, ja toinen toveri yritti löytää oikeita sanoja kertoa mitä.
Minä arvaan: ”Aa, he ovat lesboja (gay)!”
Mitä toveri oli (luultavasti) oikeasti sanonut ”Tytöt, he ovat... tarkoitan: pojat (guys) - -”
Lopulta minullekin selvisi, että pojat pitävät näistä tytöistä erityisen hyvää huolta, kohdellen heitä kuin prinsessoja.
Toivottavasti tässäkin lajissa voi kehittyä! Sillä välin otan ilon irti väärinymmärryksistä ja keräilen tovereiden luomia kielihelmiä käyttöön.
Vaihto-opiskelun opiskelua
Ah, morkkiksentäyteinen sunnuntaiaamu: mitä mahtavinta aikaa opiskelulle! Vaan opiskella täytyy, koska huomenna on taas verkkokurssin lähipäivä. Tällä kertaa kurssi alkaa tapaamisella, tosin sitä ennen pitää lukea noin 90 sivua oikeusasiaa på svenska. Olen tällä viikolla joka päivä istunut kiltisti nenä kiinni kirjassa, ja myös ruudussa, kun on tarvinnut kirjoittaa toissa perjantain poissaoloa korvaava essee. Olivat muuten menneet perjantain päätteeksi porukalla baariin, ja luennoitsijat tarjosivat! Hyvät hyssykät. Onneksi olin reippaalla & raittiilla retkellä sen päivän, hurjaa puuhaa tuo opiskelu tätä nykyä.
Tänään aion taas suunnistaa korkeakoulumme kirjastoon, joka ystävällisesti pitää ovensa auki klo 11-17 näin sunnuntainakin. Olen nyt ottanut tavaksi mennä kirjastoon opiskelemaan, en ehkä niinkään oman etuni oivaltamisen kuin imagon vuoksi. Kuulostaa paljon vähemmän lusmulta kun kertoo olleensa kirjastossa, sama se vaikka olisikin lähinnä naamakirjaillut...
Kirjastoa. Toveri Espanja on opiskelevinaan.
Huomenna vuorossa on kuitenkin siis luentoja, alkaen klo 11 ja päättyen klo 19. Huh ja puh! Voin arvata että loppupäivästä korvissani ei kuulu järjellisiä ruotsinkielisiä lauseita vaan lähinnä heinäsirkkain siritystä. Keskiviikkona kävin toveri Suomen kanssa testaamassa kuullun ymmärtämistä avoimella luennolla. Koulussamme kirjastoalaa opiskellut nainen oli popsauttanut ulos esikoiskirjan viime vuonna ja kertoili siitä, ja opiskeluistaan. Sitten seurasi Susanna Alakosken puheenvuoro. Alakoski on varttunut Ystadissa, joten puhe oli aikamoista skånea! Kun hän kertoi innostuneesti uusimmasta tuotoksestaan, ymmärsin jota kuinkin vain sanaparin "fejkad orgasm", joka ilmeni kyseisen teoksen nimeksi. Olin kuullut kirjailijaa kerran aikaisemmin, Helsingin kirjamessuilla, ja silloin ymmärsin häntä mielestäni ihan hyvin. Joka hän siis puhui silloin selkeämpää ruotsia tai... tai... tai ruotsin taitoni ovatkin täällä ollessani rapautuneet!
Kirjailija Alakoski antaa lukunäytteen Sikaloista.
Tänään aion taas suunnistaa korkeakoulumme kirjastoon, joka ystävällisesti pitää ovensa auki klo 11-17 näin sunnuntainakin. Olen nyt ottanut tavaksi mennä kirjastoon opiskelemaan, en ehkä niinkään oman etuni oivaltamisen kuin imagon vuoksi. Kuulostaa paljon vähemmän lusmulta kun kertoo olleensa kirjastossa, sama se vaikka olisikin lähinnä naamakirjaillut...
Kirjastoa. Toveri Espanja on opiskelevinaan.
Huomenna vuorossa on kuitenkin siis luentoja, alkaen klo 11 ja päättyen klo 19. Huh ja puh! Voin arvata että loppupäivästä korvissani ei kuulu järjellisiä ruotsinkielisiä lauseita vaan lähinnä heinäsirkkain siritystä. Keskiviikkona kävin toveri Suomen kanssa testaamassa kuullun ymmärtämistä avoimella luennolla. Koulussamme kirjastoalaa opiskellut nainen oli popsauttanut ulos esikoiskirjan viime vuonna ja kertoili siitä, ja opiskeluistaan. Sitten seurasi Susanna Alakosken puheenvuoro. Alakoski on varttunut Ystadissa, joten puhe oli aikamoista skånea! Kun hän kertoi innostuneesti uusimmasta tuotoksestaan, ymmärsin jota kuinkin vain sanaparin "fejkad orgasm", joka ilmeni kyseisen teoksen nimeksi. Olin kuullut kirjailijaa kerran aikaisemmin, Helsingin kirjamessuilla, ja silloin ymmärsin häntä mielestäni ihan hyvin. Joka hän siis puhui silloin selkeämpää ruotsia tai... tai... tai ruotsin taitoni ovatkin täällä ollessani rapautuneet!
Kirjailija Alakoski antaa lukunäytteen Sikaloista.
lauantai 21. helmikuuta 2009
Chili con carnaval
Joo-o, huomaa etten ostele kovin usein sukkahousuja... Kiersin pitkään Åhlensin sukkahousuosastoa etsien tarpeeksi paksuja mutta halpoja valkoisia sukkahousuja. Lopulta löysin hyvään hintaan kaksoispakkauksen, valkoiset ja mustat sukkahousut. Vasta äsken kotona huomasin, että kyseessä tosiaan ovat valkoiset ja mustat sukkahousut, mutteivät kylläkään kaksoispakkauksessa! Vaan siis toinen jalka on valkoinen ja toinen musta. Onni onnettomuudessa on se, etten ostanut sukkiksia mihinkään edustavaan tilaisuuteen vaan illan karnevaalibileisiin! Kiltti vanhanaikainen kokomekkoni saa jotakin modernia vastapainoa.
Tänään heräsin jo kello yhdeksän ehtiäkseni kymmeneksi bussipysäkille. No en ehtinyt, tietenkään, mutta olin sentään vain muutaman minuutin myöhässä. Bussipysäkki oli yllätyksekseni täysin tyhjä, mutta arvelin että muut ovat luonnollisesti vain enemmän myöhässä. Vaan ei, paikalle valui ainoastaan luotettava myöhästyjätoveri Espanja, joka sitten sai puhelun toveri Saksalta, että Saksat olivat menneet jo etuajassa ennen kymmentä tulleella bussilla. (Kaikenlainen stereotypioden vahvistaminen tässä tekstissä on täysin tarkoituksetonta, hehhehheh.) Lopulta tapasimme kuitenkin Boråsin rautatieasemalla, jolta jatkoimme Göteborgiin. Siellä osallistuimme toveri Suomensukuisen Ruotsin taidenäyttelyn avajaisiin, me muutamat kultturellit vaihtarit.
Modernien taide-elämämysten jälkeen oli suunnitelman mukaisesti vapaata kaupunkiin tutustumista, mutta taas kerran tuntui että ehdin nähdä vain pienenpienen vilauksen Göteborgia. Mutta silti minusta tuntui siltä, että tässä on kaupunki, josta pidän ja jonne haluan taas pian näkemään enemmän! Muut lähtivät jo aiemmalla junalla, mutta minä jäin kiertelemään suurensuurta Nordstanin ostoskeskusta ja testasin Ruotsi-opaskirjani (kiitos vaan kesäharjoittelupaikkaan!) suosittaman kasvisruokapaikan.
Niin lähellä kuin Gbg Boråsia onkin (vajaa - reilu tunti julkisilla), on sinne suhteettoman epämukavaa matkustaa. Junaa ja bussia kulkee, yleensä vähintään kerran tunnissa, mutta kaluston kapasiteetti ei kerta kaikkiaan riitä matkustajamäärällä. Aiemmin Göteborgiin matkustaessani oli bussissa kymmenisen seisomapaikkalaista, ja tänään junalla mennessämme saimme me seisoa. Paluubussiin olisin juuri ja juuri mahtunut käytävälle seisomaan, mutta koska kyydistä olisi kerta kaikkiaan jäänyt tusinan verran ihmisiä, sai kuski puhelun jälkeen neuvoteltua paikalle lisäbussin. Myöhästymisestä ei parane valittaa, on vaan onnellinen siitä että yleensä pääsee kyytiin! Menojunamme oli nimittäin sekin myöhässä...
Mutta nyt sukkahousut jalkaan, karnevaali alkaa!! Toivottavasti denierejä on tarpeeksi peittämään mustelmaiset sääreni; keksimme nimittäin torstaiöisen kotimatkan viihdykkeeksi otella parit painierät lumisilla muttei silti ilmeisesti kovin pehmeillä kaduilla. (Niin, sitä tullaan tänne kasvamaan ja kehittymään ihmisenä, mutta toistaiseksi on onnistuttu vain taantumaan alakouluikäisiksi!)
Tänään heräsin jo kello yhdeksän ehtiäkseni kymmeneksi bussipysäkille. No en ehtinyt, tietenkään, mutta olin sentään vain muutaman minuutin myöhässä. Bussipysäkki oli yllätyksekseni täysin tyhjä, mutta arvelin että muut ovat luonnollisesti vain enemmän myöhässä. Vaan ei, paikalle valui ainoastaan luotettava myöhästyjätoveri Espanja, joka sitten sai puhelun toveri Saksalta, että Saksat olivat menneet jo etuajassa ennen kymmentä tulleella bussilla. (Kaikenlainen stereotypioden vahvistaminen tässä tekstissä on täysin tarkoituksetonta, hehhehheh.) Lopulta tapasimme kuitenkin Boråsin rautatieasemalla, jolta jatkoimme Göteborgiin. Siellä osallistuimme toveri Suomensukuisen Ruotsin taidenäyttelyn avajaisiin, me muutamat kultturellit vaihtarit.
Modernien taide-elämämysten jälkeen oli suunnitelman mukaisesti vapaata kaupunkiin tutustumista, mutta taas kerran tuntui että ehdin nähdä vain pienenpienen vilauksen Göteborgia. Mutta silti minusta tuntui siltä, että tässä on kaupunki, josta pidän ja jonne haluan taas pian näkemään enemmän! Muut lähtivät jo aiemmalla junalla, mutta minä jäin kiertelemään suurensuurta Nordstanin ostoskeskusta ja testasin Ruotsi-opaskirjani (kiitos vaan kesäharjoittelupaikkaan!) suosittaman kasvisruokapaikan.
Niin lähellä kuin Gbg Boråsia onkin (vajaa - reilu tunti julkisilla), on sinne suhteettoman epämukavaa matkustaa. Junaa ja bussia kulkee, yleensä vähintään kerran tunnissa, mutta kaluston kapasiteetti ei kerta kaikkiaan riitä matkustajamäärällä. Aiemmin Göteborgiin matkustaessani oli bussissa kymmenisen seisomapaikkalaista, ja tänään junalla mennessämme saimme me seisoa. Paluubussiin olisin juuri ja juuri mahtunut käytävälle seisomaan, mutta koska kyydistä olisi kerta kaikkiaan jäänyt tusinan verran ihmisiä, sai kuski puhelun jälkeen neuvoteltua paikalle lisäbussin. Myöhästymisestä ei parane valittaa, on vaan onnellinen siitä että yleensä pääsee kyytiin! Menojunamme oli nimittäin sekin myöhässä...
Mutta nyt sukkahousut jalkaan, karnevaali alkaa!! Toivottavasti denierejä on tarpeeksi peittämään mustelmaiset sääreni; keksimme nimittäin torstaiöisen kotimatkan viihdykkeeksi otella parit painierät lumisilla muttei silti ilmeisesti kovin pehmeillä kaduilla. (Niin, sitä tullaan tänne kasvamaan ja kehittymään ihmisenä, mutta toistaiseksi on onnistuttu vain taantumaan alakouluikäisiksi!)
torstai 19. helmikuuta 2009
Toivon että matkaa jatkuu jatkuu vaan...*
Turvallisen automatkan jäljiltä on oltu kotona jo monta päivää, ja nyt seuraa lopulta lauantain ja sunnuntain osuudet matkakertomuksesta.
Lauantaina saimme autoomme toisen suomalaisnavigaattorin. Hänellä oli jopa tiekartta! Aina vähän vähemmän jännittävää ajella kun on moinen mukana. Tosin siltikin onnistuimme tekemään erikoisia ratkaisuja, kuten ajamaan ilman valoja pimeällä moottoritiellä (kuski: ”Tuota... olettekos siis ihan varmoja että ajovalot menevät päälle automaattisesti??”) Ja liikenneympyrät – niissä pyörimistä me todella rakastimme. Vielä autojen palautusmatkallakin, kun ajoimme sitä samaa tietä jota olimme perjantaina kävelleet ajokkejamme hakemaan, onnistuimme missaamaan käännöksen ensimmäisellä kerralla. Ajoimme viimeisen kunniakierroksen liikenneympyrässä sitten oikein neljän auton voimin! Kaikesta huolimatta suomalaisnavigaattorit osoittautuivat luotetuksi ratkaisuksi, joskin se ei liene niinkään minun kuin toveri Suomen ansiota...
Lauantaina suuntanamme oli pohjoinen. Pysähdyimme kahvittelemaan Alingsåsin kahvilarikkaaseen pikkukaupunkiin, ja jatkoimme sieltä Vänernin... Vätternin.. Vänernin rannalle! Siellä sijaitsi kuvauksellinen ja kohtalaisen kokoinen linna, jota tosin saimme ihailla vain ulkopuolelta. Seuraavaksi ajoimme kävelemään piiitkälle Vänerniin ulottuvalle niemimaalle. Tarpoessamme peräkanaa monikilometristä kinttupolkua ensin niemimaan päähän ja sitten takaisin, en voinut olla ajattelematta että ollaan me sitten yksiä hulluja! Mutta mutta, näkymät joita auringonlasku vielä väritti, olivat kieltämättä kauniita.
Läckön linna sekä poseeraaja, molemmat Vänernin rannalla
Päästyämme takaisin metsästä ajoimme sitten Lidköpingin keskustaan (tosiaan LiDköpingiin, joka on eri kaupunki kuin LiNköping – tämän sai karvaasti kokea eräs vaihtari, joka oli suunnitellut tulevansa meidän kyydissämme takaisin, mutta huomasi olevansakin LiNköpingissä). Keskusta oli niin autio, että arvelimme jo kyseessä olevan vain jonkinlainen lavastekaupunki! Lavasteista löysimme sentään ihmisen jolta tiedustella McDonaldsia – polkua tarpoessamme olimme laatineet suunnitelman syödä mitä tahansa ”globalisaation tuomaa”. Mäkkäriin emme kuitenkaan lopulta päätyneet, vaan ruotsalaisempaan vaihtoehtoon Sibyllaan. Sieltä saa sentään lihapullia perunamuussilla ja puolukkahillolla, joka olikin monen valinta. Minä testasin vegehampurilaisen ja nyt kyllä jää Hese kakkoseksi, sillä sisällä oli soija- eikä kasvispihvi!
Tyytyväisin mahoin lähdimme ajelemaan kotia kohti, jonne päästyämme kaikki menivät bileiden sijasta kiltisti nukkumaan. Ajomatkan viihdykkeeksi löysimme radiosta Melodifestivalenin eli Ruotsin Euroviisukarsinnat! Espanjalaisemme eivät tästä tosin olleet erityisen haltioissaan...
Sunnuntain reissumme suuntautui puolestaan länteen, jossa -köpingeistä oli vuorossa Jön ja järvistä Vättern. Kävimme ensin toteamassa, että etelä-Ruotsissakin on ihan kunnollisia laskettelurinteitä. Sitten ajoimme Vätternin rantaa pitkin Grännan polkagriskylään, josta otimme lautan Visingsön saarelle. Sieltä löysimme pienet linnanrauniot ja katottomat kirkonrauniot. Muut nähtävyydet pysyivät piilossa... Mutta tulipa taas käveltyä kaunista järvimaisemaa ihastellen. Koko viikonlopun ajan sää oli ihanan aurinkoinen.
Seurueemme autot ahtautuneena lautalle
Jönistä kävimme etsimässä taas ruokaa, ja tällä kertaa globalisaatio tarjosi meille thaiwokkia ja sushia. Mmm. Etsimme myös epätoivoisesti kaupungin keskustaa, tai siis prahalaisemme etsi, ja me muut yritimme vakuuttamistamme vakuuttaa, että tämä nyt on kuule se keskusta, ei ole hääppöinen ei, mutta onpa kuitenkin. Lopulta löysimme pienen söpön kauppakujan, jonka toveri suostui hyväksymään keskustaksi ja pääsimme suuntamaan kohden kotia.
Sunnuntaina menin nukkumaan puoli kymmeneltä kuin pikkulapsi, sen verran otti voimille matkustelevainen viikonloppumme. Tämän viikon illat ovat sitten olleet lähinnä ankaraa elokuvien katselua: maanantaina espanjalainen elokuva suomalaisilla teksteillä, tiistaina englantilainen elokuva espanjalaisilla teksteillä ja keskiviikkona ranskalainen elokuva ruotsalaisilla teksteillä. Päivisin olen jopa ihan opiskellut, mutta tämä urotyö taitaa vaatia oman merkintänsä.
* PMMP:n Matkalaulu soi tiivisti päässä, harmi vaan stereoilla emme päässeet sitä soittamaan.
Lauantaina saimme autoomme toisen suomalaisnavigaattorin. Hänellä oli jopa tiekartta! Aina vähän vähemmän jännittävää ajella kun on moinen mukana. Tosin siltikin onnistuimme tekemään erikoisia ratkaisuja, kuten ajamaan ilman valoja pimeällä moottoritiellä (kuski: ”Tuota... olettekos siis ihan varmoja että ajovalot menevät päälle automaattisesti??”) Ja liikenneympyrät – niissä pyörimistä me todella rakastimme. Vielä autojen palautusmatkallakin, kun ajoimme sitä samaa tietä jota olimme perjantaina kävelleet ajokkejamme hakemaan, onnistuimme missaamaan käännöksen ensimmäisellä kerralla. Ajoimme viimeisen kunniakierroksen liikenneympyrässä sitten oikein neljän auton voimin! Kaikesta huolimatta suomalaisnavigaattorit osoittautuivat luotetuksi ratkaisuksi, joskin se ei liene niinkään minun kuin toveri Suomen ansiota...
Lauantaina suuntanamme oli pohjoinen. Pysähdyimme kahvittelemaan Alingsåsin kahvilarikkaaseen pikkukaupunkiin, ja jatkoimme sieltä Vänernin... Vätternin.. Vänernin rannalle! Siellä sijaitsi kuvauksellinen ja kohtalaisen kokoinen linna, jota tosin saimme ihailla vain ulkopuolelta. Seuraavaksi ajoimme kävelemään piiitkälle Vänerniin ulottuvalle niemimaalle. Tarpoessamme peräkanaa monikilometristä kinttupolkua ensin niemimaan päähän ja sitten takaisin, en voinut olla ajattelematta että ollaan me sitten yksiä hulluja! Mutta mutta, näkymät joita auringonlasku vielä väritti, olivat kieltämättä kauniita.
Läckön linna sekä poseeraaja, molemmat Vänernin rannalla
Päästyämme takaisin metsästä ajoimme sitten Lidköpingin keskustaan (tosiaan LiDköpingiin, joka on eri kaupunki kuin LiNköping – tämän sai karvaasti kokea eräs vaihtari, joka oli suunnitellut tulevansa meidän kyydissämme takaisin, mutta huomasi olevansakin LiNköpingissä). Keskusta oli niin autio, että arvelimme jo kyseessä olevan vain jonkinlainen lavastekaupunki! Lavasteista löysimme sentään ihmisen jolta tiedustella McDonaldsia – polkua tarpoessamme olimme laatineet suunnitelman syödä mitä tahansa ”globalisaation tuomaa”. Mäkkäriin emme kuitenkaan lopulta päätyneet, vaan ruotsalaisempaan vaihtoehtoon Sibyllaan. Sieltä saa sentään lihapullia perunamuussilla ja puolukkahillolla, joka olikin monen valinta. Minä testasin vegehampurilaisen ja nyt kyllä jää Hese kakkoseksi, sillä sisällä oli soija- eikä kasvispihvi!
Tyytyväisin mahoin lähdimme ajelemaan kotia kohti, jonne päästyämme kaikki menivät bileiden sijasta kiltisti nukkumaan. Ajomatkan viihdykkeeksi löysimme radiosta Melodifestivalenin eli Ruotsin Euroviisukarsinnat! Espanjalaisemme eivät tästä tosin olleet erityisen haltioissaan...
Sunnuntain reissumme suuntautui puolestaan länteen, jossa -köpingeistä oli vuorossa Jön ja järvistä Vättern. Kävimme ensin toteamassa, että etelä-Ruotsissakin on ihan kunnollisia laskettelurinteitä. Sitten ajoimme Vätternin rantaa pitkin Grännan polkagriskylään, josta otimme lautan Visingsön saarelle. Sieltä löysimme pienet linnanrauniot ja katottomat kirkonrauniot. Muut nähtävyydet pysyivät piilossa... Mutta tulipa taas käveltyä kaunista järvimaisemaa ihastellen. Koko viikonlopun ajan sää oli ihanan aurinkoinen.
Seurueemme autot ahtautuneena lautalle
Jönistä kävimme etsimässä taas ruokaa, ja tällä kertaa globalisaatio tarjosi meille thaiwokkia ja sushia. Mmm. Etsimme myös epätoivoisesti kaupungin keskustaa, tai siis prahalaisemme etsi, ja me muut yritimme vakuuttamistamme vakuuttaa, että tämä nyt on kuule se keskusta, ei ole hääppöinen ei, mutta onpa kuitenkin. Lopulta löysimme pienen söpön kauppakujan, jonka toveri suostui hyväksymään keskustaksi ja pääsimme suuntamaan kohden kotia.
Sunnuntaina menin nukkumaan puoli kymmeneltä kuin pikkulapsi, sen verran otti voimille matkustelevainen viikonloppumme. Tämän viikon illat ovat sitten olleet lähinnä ankaraa elokuvien katselua: maanantaina espanjalainen elokuva suomalaisilla teksteillä, tiistaina englantilainen elokuva espanjalaisilla teksteillä ja keskiviikkona ranskalainen elokuva ruotsalaisilla teksteillä. Päivisin olen jopa ihan opiskellut, mutta tämä urotyö taitaa vaatia oman merkintänsä.
* PMMP:n Matkalaulu soi tiivisti päässä, harmi vaan stereoilla emme päässeet sitä soittamaan.
perjantai 13. helmikuuta 2009
Suomalainen navigaattori
Tänään koitti vuokra-autoilumatkamme ensimmäinen päivä. Pirskatin aikaisin koittikin, kahtakymmentä vaille kahdeksan piti nimittäin nähdä pihalla. Olin paikalla noin viittätoista vailla, yritettyäni turhaan saada kämppis Espanjaa ylös sängystä. Noh, olin silti ensimmäisenä paikalla. Edellisenä iltana oli bileet, tosin itse en jatkanut klubille niin kuin useimmat muut. Niinpä meillä oli sitten krapulaisia ajajia jonoksi asti! Olin katsonut yöllä reitin autovuokraamoon, mutta valitettavasti en ollut kyennyt painamaan sitä kyllin tarkoin mieleeni... niinpä kävelytin joukkiotamme L:n muotoisen reitin sijasta kivan N:n muotoisen kuvion tehden! Saatiinpahan vähän raitista ilmaa...
Vuokraamosta saimme tilaamamme kolmen Ford Fiestan sijaan kaksi Renault Meganea ja yksi Clio, mutta mitäs tuosta. Yksi Megane tosin ei suostunut sulkemaan ovia niiden avaamisen jälkeen, ja kun toisen kerran menimme asiasta itkemään, käski setä ottaa paitsi rauhallisesti myös kahvia, ja kävi lämmittämässä automme sekä ovet toimivaksi. Nämä on näitä hetkiä kun kannattaa olla nuori avuton nainen... feministi sisälläni tietysti antoi tällaisesta ajattelusta korvapuusteja, sen kahvin kera syötäväksi. Sen sijaan se kehräsi tyytyväisyttään siitä faktasta, että kaksi kolmesta kuskistamme tänään oli naisia. Tosin totta on sekin, että myös kaksi kolmasosaa matkaseurueestamme on naisia.
Minä päädyin pelkääjän paikalle toveri Espanjan viereen, ja pojat pantiin nukkumaan taakse. Espanjakin oli ollut menossa ja meiningissä koko yön, mutta kyyti oli silti kaikkea muuta kuin pelottavaa: hän oli mitä parhain kuski. Ainoastaan auton jättäminen keskelle huoltoaseman pihaa hätävalkut päällä voi näin pohjoismaisittain olla vähemmän tunnustettu ratkaisu.
Ensin kävimme ihastelemassa aurinkoa ja jäätä ja pientä linnaa... jossakin... jossakin Boråsin ja Göteborgin välimaastossa! Matkalla sinne piti tosin pysähtyä pitämään mietintätauko, että missäs se linna on. Ihmettelin että miten niin missäs, koko ajanhan olemme seuranneet opastusta, sieltä se tulee vastaan kun jatkamme. Sitten tajusin että jaa, kuinka muut voisivat tietää että juurikin se "Slott"-sana kyltissä opastaisi sinne linnalle... heh. Noh, meidän automme kuitenkin ansaitsi siinä vaiheessa piikkipaikan, joka sitten jäi vastuullemme koko menomatkan ajaksi.
Kartanlukua
Minä olin siis päätynyt vastuullisen kartanlukijan paikalle... Karttaa meillä ei autossamme tosin aluksi ollut. Meillä oli onneksi kuitenkin printattuna navigointiohjeet, joten sain sitten käydä suomalaisnavigaattorista. Ihan hyvin meni: ehkä vain noin puolet ajasta luulimme olevamme eksyksissä! Käännyimme nimittäin kaksi kertaa väärin, mutta jotenkin onnistuimme silti aina vahingossa päätymään oikealle tielle. Säilytimme ihailtavan hyvin malttimme koko ajan - mitä nyt taisin kuulla melko kattavan otoksen espanjankielisestä kirosanastosta.
Kun lopulta saavuimme lautalle, löi ilo yli laidan. Vierailimme siis Göteborgin pohjoispuolen saaristossa, Öckeröllä ja Hönöllä. Ihailimme söpöjä taloja, kuuntelimme merta ja pompimme rantakivikossa kuin vuoris...ei, rantakauriit?? Lopulta etsimme myös turhaan kaikkien kukkaroa ja mahaa tyydyttävää ruokapaikkaa, ja päädyimme ajamaan Göteborgiin syömään.
Öckerön kallioilla
Tai oikeammin, päädyimme ajamaan Göteborgiin etsimään epätoivoisesti parkkipaikkaa! Kadotimme ensin edessä ja sitten takana ajaneen auton, mutta monien soittojen, ruuhkassa istuttujen minuuttien ja espanjankielisten kirosanojen jälkeen oli kaikki kolme autoa parkkeerattu huoltoaseman pihaan.
Huoltikselle emme sentään päätyneet syömään, vaan lähdimme keskustan Kauppahalliin evästä etsimään . Oikeastaan olisi housuja tarvittu kipeämmin, olin nimittäin onnistunut reväyttämään haaroihini valehtelematta kämmenen kokoisen aukon! Tapahtuman ajankohta on epäselvä, mutta rantakauristelua epäillään. Onneksi olin kuitenkin pukenut pöksyjeni alle pitkikset, tosin minkä väriset..! Siellä sitten kävelin, Göteborgin keskustassa, perjantai-illan vilinässä oikeasti aika hämmentävän tyylikkäiden ruotsalaisten seassa pinkit pitkikset haaroista vilkkuen... Noh, Huippista katselemalla olen onneksi oppinut, ettei niinkään tärkeää ole se MITÄ sinulla on päälläsi vaan MITEN sen kannat, joten yritin kävellä ajatellen, että haaroista revenneet housut ovat juurikin se NEXT BIG THING!!
Tänään ei pitäisi olla mitään pippaloita, joten huomenna matkaseurueemme kokoontuu ehkä vähän virkeämpänä... ja vasta kello yhdeksän! Ja jos luoja suo, tai joku muu kuin minä navigoi, olemme perillä kello kahdeksan hippaloihin!!
Vuokraamosta saimme tilaamamme kolmen Ford Fiestan sijaan kaksi Renault Meganea ja yksi Clio, mutta mitäs tuosta. Yksi Megane tosin ei suostunut sulkemaan ovia niiden avaamisen jälkeen, ja kun toisen kerran menimme asiasta itkemään, käski setä ottaa paitsi rauhallisesti myös kahvia, ja kävi lämmittämässä automme sekä ovet toimivaksi. Nämä on näitä hetkiä kun kannattaa olla nuori avuton nainen... feministi sisälläni tietysti antoi tällaisesta ajattelusta korvapuusteja, sen kahvin kera syötäväksi. Sen sijaan se kehräsi tyytyväisyttään siitä faktasta, että kaksi kolmesta kuskistamme tänään oli naisia. Tosin totta on sekin, että myös kaksi kolmasosaa matkaseurueestamme on naisia.
Minä päädyin pelkääjän paikalle toveri Espanjan viereen, ja pojat pantiin nukkumaan taakse. Espanjakin oli ollut menossa ja meiningissä koko yön, mutta kyyti oli silti kaikkea muuta kuin pelottavaa: hän oli mitä parhain kuski. Ainoastaan auton jättäminen keskelle huoltoaseman pihaa hätävalkut päällä voi näin pohjoismaisittain olla vähemmän tunnustettu ratkaisu.
Ensin kävimme ihastelemassa aurinkoa ja jäätä ja pientä linnaa... jossakin... jossakin Boråsin ja Göteborgin välimaastossa! Matkalla sinne piti tosin pysähtyä pitämään mietintätauko, että missäs se linna on. Ihmettelin että miten niin missäs, koko ajanhan olemme seuranneet opastusta, sieltä se tulee vastaan kun jatkamme. Sitten tajusin että jaa, kuinka muut voisivat tietää että juurikin se "Slott"-sana kyltissä opastaisi sinne linnalle... heh. Noh, meidän automme kuitenkin ansaitsi siinä vaiheessa piikkipaikan, joka sitten jäi vastuullemme koko menomatkan ajaksi.
Kartanlukua
Minä olin siis päätynyt vastuullisen kartanlukijan paikalle... Karttaa meillä ei autossamme tosin aluksi ollut. Meillä oli onneksi kuitenkin printattuna navigointiohjeet, joten sain sitten käydä suomalaisnavigaattorista. Ihan hyvin meni: ehkä vain noin puolet ajasta luulimme olevamme eksyksissä! Käännyimme nimittäin kaksi kertaa väärin, mutta jotenkin onnistuimme silti aina vahingossa päätymään oikealle tielle. Säilytimme ihailtavan hyvin malttimme koko ajan - mitä nyt taisin kuulla melko kattavan otoksen espanjankielisestä kirosanastosta.
Kun lopulta saavuimme lautalle, löi ilo yli laidan. Vierailimme siis Göteborgin pohjoispuolen saaristossa, Öckeröllä ja Hönöllä. Ihailimme söpöjä taloja, kuuntelimme merta ja pompimme rantakivikossa kuin vuoris...ei, rantakauriit?? Lopulta etsimme myös turhaan kaikkien kukkaroa ja mahaa tyydyttävää ruokapaikkaa, ja päädyimme ajamaan Göteborgiin syömään.
Öckerön kallioilla
Tai oikeammin, päädyimme ajamaan Göteborgiin etsimään epätoivoisesti parkkipaikkaa! Kadotimme ensin edessä ja sitten takana ajaneen auton, mutta monien soittojen, ruuhkassa istuttujen minuuttien ja espanjankielisten kirosanojen jälkeen oli kaikki kolme autoa parkkeerattu huoltoaseman pihaan.
Huoltikselle emme sentään päätyneet syömään, vaan lähdimme keskustan Kauppahalliin evästä etsimään . Oikeastaan olisi housuja tarvittu kipeämmin, olin nimittäin onnistunut reväyttämään haaroihini valehtelematta kämmenen kokoisen aukon! Tapahtuman ajankohta on epäselvä, mutta rantakauristelua epäillään. Onneksi olin kuitenkin pukenut pöksyjeni alle pitkikset, tosin minkä väriset..! Siellä sitten kävelin, Göteborgin keskustassa, perjantai-illan vilinässä oikeasti aika hämmentävän tyylikkäiden ruotsalaisten seassa pinkit pitkikset haaroista vilkkuen... Noh, Huippista katselemalla olen onneksi oppinut, ettei niinkään tärkeää ole se MITÄ sinulla on päälläsi vaan MITEN sen kannat, joten yritin kävellä ajatellen, että haaroista revenneet housut ovat juurikin se NEXT BIG THING!!
Tänään ei pitäisi olla mitään pippaloita, joten huomenna matkaseurueemme kokoontuu ehkä vähän virkeämpänä... ja vasta kello yhdeksän! Ja jos luoja suo, tai joku muu kuin minä navigoi, olemme perillä kello kahdeksan hippaloihin!!
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Terve turvallinenmatka!*
Eilen vaahtosin niin paljon opiskeluasiaa, että tänään en taida enää kehdata. Sitä paitsi nyt, kun ryhmätyön esittelymme on ohi, olen vain äärimmäisen helpottunut ja onnellinen!! Haluan silti vielä selitellä, ettei se ollut vain tämä yksi temperamenttinen suomalainen kun otti hikeä, vaan kolme neljästä kurssille olevasta vaihtarista oli eilisen jäljiltä ihan kilareissa (meitä oli viisi, mutta eräs pani kurssisuunnitelmansa uusiksi jo ensimmäisenä päivänä). Mutta ei se ollut myöskään kaksi suomalaista kun otti hikeä, vaan se toinen taisi olla eilisen jäljiltä ennemminkin ihan fiilareissa.
Eilen illalla tuli hyvä mieli, kun sänkyyn rojahtamisen sijaan päätin rojahtaa olohuoneen sohvalle. Napsautin tv:n päälle ja mikä sieltä alkaakaan, ellei lempiohjelmani Huippumalli haussa! (Niin huolellisesti kuin pilke silmäkulmassa kirjoitankin, häpeäkseni huomautan edellisestä virkkeestä puuttuvan pilkkeen.) Laatuohjelma houkutti paikalle myös kämppis Ruotsi M:n, ja meillä oli oikein mukava yhteinen tv-hetki, niitä näitä ohjelman ohessa jutustellen.
Huippiksen jälkeen minun oli kuitenkin singahdettava naapuriin palaveeraamaan. Palaveri päättyi kolmen auton vuokraamiseen, eli voin julkistaa että maakuntamatka on varattu!! Perjantaista sunnuntaihin ajelemme länteen ja itään ja pohjoiseen, minä sekä toveri infot ja Puolat. Olen innosta pinkeänä! Vaikkakin tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, etten pääse osallistumaan perjantain luennoille enkä workshopiin..!
* Ruotsalaisen Hello Saferiden biisi The Quiz on aika ihku, eikö? Videon katselu tosin aiheuttaa minulle ahdistusta, joten suositteluni on vain kuunnella.
Eilen illalla tuli hyvä mieli, kun sänkyyn rojahtamisen sijaan päätin rojahtaa olohuoneen sohvalle. Napsautin tv:n päälle ja mikä sieltä alkaakaan, ellei lempiohjelmani Huippumalli haussa! (Niin huolellisesti kuin pilke silmäkulmassa kirjoitankin, häpeäkseni huomautan edellisestä virkkeestä puuttuvan pilkkeen.) Laatuohjelma houkutti paikalle myös kämppis Ruotsi M:n, ja meillä oli oikein mukava yhteinen tv-hetki, niitä näitä ohjelman ohessa jutustellen.
Huippiksen jälkeen minun oli kuitenkin singahdettava naapuriin palaveeraamaan. Palaveri päättyi kolmen auton vuokraamiseen, eli voin julkistaa että maakuntamatka on varattu!! Perjantaista sunnuntaihin ajelemme länteen ja itään ja pohjoiseen, minä sekä toveri infot ja Puolat. Olen innosta pinkeänä! Vaikkakin tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, etten pääse osallistumaan perjantain luennoille enkä workshopiin..!
* Ruotsalaisen Hello Saferiden biisi The Quiz on aika ihku, eikö? Videon katselu tosin aiheuttaa minulle ahdistusta, joten suositteluni on vain kuunnella.
tiistai 10. helmikuuta 2009
Digital Library Management by Perkele
Nyt takana on kaksi päivää lähiopiskelua digikirjasto-kurssillamme. Meillä on ollut luentoja, pieni seminaarisessio sekä tänään ryhmätyöskentelyä. Aah, muistan taas millaista on istua luennolla: unettavaa. Mutta on mielenkiintoista seurata, mitä muut tekevät ja tarkkailla erilaisia luennointityylejä. Tänään meillä oli mielestäni yksi ihan hyvä luennoitsija. Kuuntelin häntä tarkasti: halusin nimittäinkeksiä mistä hän on kotoisin. Nimen perusteella arvelin, että ehkä Saksasta... mutta aksentti ei kuulostanut siltä (ja tiedättähän saksalaiset: vaikka puhuisivat kuinka hyvin englantia, niin se "ja" tuppaa livahtamaan aina kuitenkin). Oikeastaan kun kuuntelin tarkemmin, hän kuulosti ihan natiivilta, ehkä kanadalaiselta. Luennon kuluessa hän alkoi kuitenkin antamaan vihjettä irlantilaiskorotuksen suuntaan...
Luennoitsija meni kuitenkin äimäyttään käkeni, ja paljastamaan että se oli hänen ensimmäinen luentonsa englanniksi! Ei voi siis olla natiivi. Mikäs sitten? Noh, oikea vastauskin tuli lopulta ilmi: hän oli yksinkertaisesti ihan vaan ruotsalainen. Vau. Hänen kuuntelunsa oli siis mennyt oikeastaan hukkaan. Toveri Suomi oli sen sijaan keskittynyt kastseluun ja piirustanut luennoitsijastamme hienon kuvan! Minusta taas toisen luentomme muistiinpanoni olivat kuvaukselliset.
Yllätysruotsalainen luennoitsijamme auttoi sentään rikkomaan stereotypiaa ruotsalaisluennoitsijoista. Toinen luennoitsijamme on minusta äärimmäisen ruotsalainen. Hän kysyy onko okei jos tehdään näin, kuinka voimme, ja kiitteli meitä vuolasti luentonsa jälkeen siitä, että kuuntelimme häntä. "Olen kiitollinen teille" sanoi hän suoraan lainatakseni. Eilen hän kiitteli meitä aktiivisesta osallistumisesta seminaariin. Olin kylläkin ollut siinä vaiheessa päivää liian väsynyt ymmärtämään puhetta saatika puhumaan itse, joten taktiikkani oli nyökytellä kiivaasti ja näyttää mietteliäältä (mietteliäältä näyttäminen on helppoa väsyneelle: nojaa kättä leukaansa ja pitää silmät puoliavoimena (täytyy vain käännähdellä kulloistakin puhujaa kohti.))
Luennot paitsi unettivat myös herättivät, nimittäin kysymään kysymyksiä. Tein muistiinpanoja pohdinnoistani, ja voin nekin tähän nyt kopioida, jotta näette oppimista tapahtuneen. Kysymykset kuuluvat:
"Miksi ihminen halusi yliopistoon? Onko ihan viisas sellainen ihminen? Toisaalta ammattikorkeakoulukaan ei ollut hyvä, joten miksei ihminen vain mennyt amikseen? Miksei ihminen vain opiskellut sähköasentajaksi ja mennyt töihin? Mutta oikeastaan sähköasentajuuskin vaatii enemmän keskittymiskykyä kuin ihmisellä on, joten miksi ihmisestä oikein olisi? Voiko olla joulukorttilajittelija ympäri vuoden? Voiko olla kotiäiti jossei ole lapsia? Voiko olla kotivaimo jossei ole puolisoa? Voiko olla vain kotihenkilö? Voiko olla vaikkei osaa kodinhoitoa? Voiko oppia työssä eli kotona? Voiko olla olematta mitään? Voiko vaan olla ja elää ja pitää kivaa?"
Ihan tällaisia yleiselle tasolla liikkuvia pohdintoja vaan.
Tämän päivän viimeinen koitos, ryhmätyö, herätti myös paljon ajatuksia. Jos nyt jotakin kirjaisin tähän, niin sen, että kulttuurierot taisivat olla lopulta kaikkein vähiten syynä siihen, että koko ryhmä oli kivan kollektiivisesti hermot riekaleina. Ihmisillä vaan nyt on niin erilaisia näkemyksiä siitä, miten asiat tulisi tehdä. Minusta jos aikaa esityksen valmisteluun on annettu reilu tunti, niin silloin hommaa ei paahdeta koko iltaa jokaikiseen lillukanvarteen takertuen. Mielestäni onnistuin sen ihan kivan ruotsalaisesti sanomaan, jos sitten sen seitsemän kertaa... tiedä sitten oliko se muista sitä otsikkoni mukaista perkele-mentaliteettia!
Nyt yritän chillata ja hankkia jostakin energiaa huomisen uneliaisuuteeni... Koska niin kuin yliopistomme hissi viisaasti opastaa: stressi tappaa.
Luennoitsija meni kuitenkin äimäyttään käkeni, ja paljastamaan että se oli hänen ensimmäinen luentonsa englanniksi! Ei voi siis olla natiivi. Mikäs sitten? Noh, oikea vastauskin tuli lopulta ilmi: hän oli yksinkertaisesti ihan vaan ruotsalainen. Vau. Hänen kuuntelunsa oli siis mennyt oikeastaan hukkaan. Toveri Suomi oli sen sijaan keskittynyt kastseluun ja piirustanut luennoitsijastamme hienon kuvan! Minusta taas toisen luentomme muistiinpanoni olivat kuvaukselliset.
Yllätysruotsalainen luennoitsijamme auttoi sentään rikkomaan stereotypiaa ruotsalaisluennoitsijoista. Toinen luennoitsijamme on minusta äärimmäisen ruotsalainen. Hän kysyy onko okei jos tehdään näin, kuinka voimme, ja kiitteli meitä vuolasti luentonsa jälkeen siitä, että kuuntelimme häntä. "Olen kiitollinen teille" sanoi hän suoraan lainatakseni. Eilen hän kiitteli meitä aktiivisesta osallistumisesta seminaariin. Olin kylläkin ollut siinä vaiheessa päivää liian väsynyt ymmärtämään puhetta saatika puhumaan itse, joten taktiikkani oli nyökytellä kiivaasti ja näyttää mietteliäältä (mietteliäältä näyttäminen on helppoa väsyneelle: nojaa kättä leukaansa ja pitää silmät puoliavoimena (täytyy vain käännähdellä kulloistakin puhujaa kohti.))
Luennot paitsi unettivat myös herättivät, nimittäin kysymään kysymyksiä. Tein muistiinpanoja pohdinnoistani, ja voin nekin tähän nyt kopioida, jotta näette oppimista tapahtuneen. Kysymykset kuuluvat:
"Miksi ihminen halusi yliopistoon? Onko ihan viisas sellainen ihminen? Toisaalta ammattikorkeakoulukaan ei ollut hyvä, joten miksei ihminen vain mennyt amikseen? Miksei ihminen vain opiskellut sähköasentajaksi ja mennyt töihin? Mutta oikeastaan sähköasentajuuskin vaatii enemmän keskittymiskykyä kuin ihmisellä on, joten miksi ihmisestä oikein olisi? Voiko olla joulukorttilajittelija ympäri vuoden? Voiko olla kotiäiti jossei ole lapsia? Voiko olla kotivaimo jossei ole puolisoa? Voiko olla vain kotihenkilö? Voiko olla vaikkei osaa kodinhoitoa? Voiko oppia työssä eli kotona? Voiko olla olematta mitään? Voiko vaan olla ja elää ja pitää kivaa?"
Ihan tällaisia yleiselle tasolla liikkuvia pohdintoja vaan.
Tämän päivän viimeinen koitos, ryhmätyö, herätti myös paljon ajatuksia. Jos nyt jotakin kirjaisin tähän, niin sen, että kulttuurierot taisivat olla lopulta kaikkein vähiten syynä siihen, että koko ryhmä oli kivan kollektiivisesti hermot riekaleina. Ihmisillä vaan nyt on niin erilaisia näkemyksiä siitä, miten asiat tulisi tehdä. Minusta jos aikaa esityksen valmisteluun on annettu reilu tunti, niin silloin hommaa ei paahdeta koko iltaa jokaikiseen lillukanvarteen takertuen. Mielestäni onnistuin sen ihan kivan ruotsalaisesti sanomaan, jos sitten sen seitsemän kertaa... tiedä sitten oliko se muista sitä otsikkoni mukaista perkele-mentaliteettia!
Nyt yritän chillata ja hankkia jostakin energiaa huomisen uneliaisuuteeni... Koska niin kuin yliopistomme hissi viisaasti opastaa: stressi tappaa.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Lecture number one
Jännääti jännääti, huomenna on eka koulupäivä! Siis ekaa kertaa luentoja. Tosin oikeasti en ole erityisen jännissäni, vaan yritän silmät ristissä tavailla case Duken papyrusdigitointia ja keksiä siitä jotain kysymyksiä huomisen seminaariin! Jännää ei ole myöskään siksi, että samoille luennoille tulevat myös toverit Suomi ja Tsekki, sekä ehkä Slovenia, jos hän ei ole enää Tukholman reissullaan...
Päätin, että koska herään kuitenkin huomenna taas myöhässä, niin paras pakata jo koulusalkku. Siihen tarkoitukseenhan minulla on nyt hieno konferenssilahjus! Pikku-Nasukseni sujahtaa sopivasti sivutaskuun, ja isoon osaan voi työntää muistilehtiön ja yliopiston porvarillisenvärisen kulmalukkokansion (joka on täynnä sinne jääneitä randompapereita, ihan nyt noin jotakin sisältääkseen). Ja, ettei joku nyt vaan erehdy: kuvassa näkyvä peite ei ole mikään asuntolan tarjoama kauhistus, vaan ihan omin pikku rahoiseni paikallisesta sisustusliikkeestä ostama retroviltti!<3
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Merkkitietoisuutta... ja -tiedottomuutta
Ostimme viikolla toveri Suomen kanssa puoliksi Panadol-pulveripusseja, tiedättähän, niitä mitä sekoitetaan kuumaan veteen ja saadaan hieno flunssajuoma. Tai no okei, kaikki tietämäni ihmiset suosivat Finrexin Neoja, ja suorastaan odottavat flunssan iskevän vain saadakseen juoda niitä! Apteekkimme ei Finrexinejä kuitenkaan kaupitellut, joten ostimme Panadolia. Tai niin luulin, mutta tänään kun mieleeni muistui toverin pyyntö tarkistaa annostusohje, ei hyllystä mitään Panadol-pakkausta löytynyt, vaan löytyi Panodil-pakkaus! Hehhehhehhehheh. Samaa kamaa samannäköisessä pakkauksessa, mutta nimeä on sitten taidettu muokata Suomen markkinoille sopivammaksi.
Yllättävän monilla tuotteilla on eri nimi lahden tällä puolen. Pesen pyykkini en Omo vaan Via Colorilla, ja tiskini tiskaan en Fairylla vaan Yesillä. Samapa tuo tietysti minulle: kun pakkaus näyttää samalta, niin merkkiuskolliset silmäni osaavat kyllä poimia hyllystä "oikean" tuotteen... Onneksi olkoon vaan, markkinointi-ihmiset.
Mutta annapas olla kun haluatkin ostaa vaikka särkylääkettä. Ymmärrät seisovasi särkylääkehyllyn edessä, mutta mikään nimi sen paremmin kuin pakkauskaan ei viesti sinulle yhtään mitään. Farmaseuttiparka hieman pöllämystyi kysyttyäni "onko teillä jotakin normaalia särkylääkettä?" Ei voi aina niin hienosti muotoilla ruotsinkielistä kysymystä, ihminen hätäpäissään...
Yllättävän monilla tuotteilla on eri nimi lahden tällä puolen. Pesen pyykkini en Omo vaan Via Colorilla, ja tiskini tiskaan en Fairylla vaan Yesillä. Samapa tuo tietysti minulle: kun pakkaus näyttää samalta, niin merkkiuskolliset silmäni osaavat kyllä poimia hyllystä "oikean" tuotteen... Onneksi olkoon vaan, markkinointi-ihmiset.
Mutta annapas olla kun haluatkin ostaa vaikka särkylääkettä. Ymmärrät seisovasi särkylääkehyllyn edessä, mutta mikään nimi sen paremmin kuin pakkauskaan ei viesti sinulle yhtään mitään. Farmaseuttiparka hieman pöllämystyi kysyttyäni "onko teillä jotakin normaalia särkylääkettä?" Ei voi aina niin hienosti muotoilla ruotsinkielistä kysymystä, ihminen hätäpäissään...
lauantai 7. helmikuuta 2009
Situationen är så sjuk *
Olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa vaihtarien biletyskulttuurista. Siitä, että vaikka bileitä onkin paljon, niin oikeasti kaikki juovat vain jonkun kaksi kaljaa, baaritkin menevät kiinni jo kahdelta ja jatkot ovat ihan vain harvojen harrastus. Että kyseessä on ihan tervehenkinen meno, eikä kenenkään maksa ole vaarassa poksahtaa. Mutta nyt, kaksi kaljaa, kolme siideriä, pari drinkkiä ja monenkymmenen hengen aamuyöhön jatkuneet jatkot myöhemmin en taidakaan voida kirjoittaa ihan sitä mitä olin ajatellut...
Joka tapauksessa, ennen kaikkea bileet ovat vain yksi yhdessäolon (yleinen) muoto. Ei juominen ole mikään itsetarkoitus. Tarkoitus on rakentaa suhteita, kulttuurien välistä ymmärtämystä sekä... sanomalehtitorneja?!
Tällä viikolla olen istuksinut yliopiston kirjaston pölinässä oikeasti opiskelemassakin. Ensi viikko on digikirjasto-kurssimme lähijakso, joka tarkoittaa luentoja ja ryhmätöitä kuutisen tuntia päivässä. Huh. Toisaalta odotan ihan innolla tällaista opiskelua. Pelkkä keskenäni puurtaminen ei välttämättä ole ihan sitä ominta itseäni.
Tällä viikolla kävin myös toveri Ruotsin luona syömässä, katsomassa leffaa ja ennen kaikkea tietysti puhumassa ruotsia . Ei oo helppoo, mutta antaa kuitenkin onnistumisen(kin) elämyksiä! Kaiken kaikkiaan olen myös ihan tyytyväinen ruotsinpuhumissaldooni, olkoonkin että kyseessä ovat olleet lähinnä yksinkertaiset asiointitilanteet. Ruotsalaiset tuntuvat muuten olevan aina tosi yllättyneitä siitä, että suomalainen osaa ruotsia!
* Tällä kertaa otsikossa oli Veronica Maggion Måndagsbarnia... ja ehkä ruotsinkielen kaunein lause!!
Joka tapauksessa, ennen kaikkea bileet ovat vain yksi yhdessäolon (yleinen) muoto. Ei juominen ole mikään itsetarkoitus. Tarkoitus on rakentaa suhteita, kulttuurien välistä ymmärtämystä sekä... sanomalehtitorneja?!
Tällä viikolla olen istuksinut yliopiston kirjaston pölinässä oikeasti opiskelemassakin. Ensi viikko on digikirjasto-kurssimme lähijakso, joka tarkoittaa luentoja ja ryhmätöitä kuutisen tuntia päivässä. Huh. Toisaalta odotan ihan innolla tällaista opiskelua. Pelkkä keskenäni puurtaminen ei välttämättä ole ihan sitä ominta itseäni.
Tällä viikolla kävin myös toveri Ruotsin luona syömässä, katsomassa leffaa ja ennen kaikkea tietysti puhumassa ruotsia . Ei oo helppoo, mutta antaa kuitenkin onnistumisen(kin) elämyksiä! Kaiken kaikkiaan olen myös ihan tyytyväinen ruotsinpuhumissaldooni, olkoonkin että kyseessä ovat olleet lähinnä yksinkertaiset asiointitilanteet. Ruotsalaiset tuntuvat muuten olevan aina tosi yllättyneitä siitä, että suomalainen osaa ruotsia!
* Tällä kertaa otsikossa oli Veronica Maggion Måndagsbarnia... ja ehkä ruotsinkielen kaunein lause!!
tiistai 3. helmikuuta 2009
I know we could live tomorrow, but I don't think we should wait.. no!*
Heipä hei, täällä sitä ollaan taas. Toivottavasti ette ehtineet pelätä aggressiivisen akateemisen kirjallisuuden täysin kukistaneen minua, sillä olin itse asiassa viime viikon Portossa. Tosiaan, Portugalissa, ja kyllä, on tähän ihan hyvä selitys! Siellä järjestettiin nimittäin tämän vuotinen Bobcatsss, opiskelijavoimin toteutettu informaatiotutkimuksen konferenssi. Koska järjestäjinä oli myös opiskelijatovereita omasta yliopistostani, oli aivan pakko lähteä sinne! Vaikka se olikin vähän hassun pian Ruotsiin saapumisen jälkeen.
Lensin maanantai-iltana Ryanairilla Göteborgista Lontooseen, jonne puolisentoista tuntia myöhemmin saapui toveri Etu-Kaleva Tampereelta. Yön kukuimme kentällä ja kello 6.30 jatkoimme Portoon. Siellä tapasin myös järjestelyjoukkioon kuuluneen toveri Aukion. Minun lisäkseni muitakin vaihdossa olleita oli paikalla: Potsdamista, jostakin päin Bretagnea sekä tietysti Portossa jo syksyn ollut toveri. Laskeskelimme, että meidän laitokseltamme on tällä hetkellä vaihdokkaat myös Walesissa ja Reykjavikissa, ja olisikohan se eräs yhä Lundissa... Joka tapauksessa aika monta vaihtaria ajatellen sitä, että laitoksellamme aloittaa vain nelisenkymmentä opiskelijaa vuosittain.
Porto oli melkoisen kaunis kaupunki, silloin kun sitä pääsi sateelta ihastelemaan! Sadetta nimittäin riitti, kuulemma epätavallisen paljon. Kuivuus ei iskenyt kurkkuihimmekaan, siitä pitivät hyvät viinit ja hyvä olut (!) huolen. Onnistuimme silti joka päivä osallistumaan itse konferenssiinkin! Tai no siis niinä päivinä kun se oli, eli ke-to-pe. Lauantaipäivä olikin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Sunnuntaiaamuna lensimme takaisin Stanstedille ja junailimme itsemme odotustuntien ajaksi keskustaan, jossa toveri Lontoo toimi turistioppaanamme. Junassa kertailin itselleni "Nyt olemma siis Lontoossa. Englannissa. Olimme viikon Portossa. Portugalissa. Seuraavaksi olen menossa kotiin. Boråsiin. Ruotsiin." Kuinka kosmopoliitti olo!
Kun sitten illalla viimein saavuin Göteborgin City Airportilla (jonka rinnalla muuten Ryanairin Pirkkalan lentoaseman ei tarvitse tuntea alemmuuskompleksia), olin todellakin reissun riuduttama, likainen, nälkäinen ja ennen kaikkea väsynyt kuin koala (Ryanairin lehdessä väitettiin koalojen nukkuvan 22 tuntia vuorokaudessa!) Sovin siis jokseenkin huonosti sille minua hakemaan tulleen Bemarin nahkapenkille (joskin sinänsä arvostin sitä kovasti), kuten myös sille valkoiselle Ikea-sohvalle, jolle minut vähän myöhemmin istutettiin syömään pizzaa (pizza sopi kyllä oikein hyvin suuhuni). Tälle ystävälliselle kyydittäjälleni olisi vieläpä ruotsia pitänyt yrittää jutella, mutta päässäni sana turhaan etsi toista, jäljellä oli lähinnä portugalin "obrigada" (kiitos).
Sain pizzan jälkeen toveri Ruotsilta vielä kyydin kotiin, jossa rakas oma sänky ja huone minua odottivat. Oikeastaan huomaan ikävöineeni sänkyäni niin kovin, että voisin viettää hyvinkin sen kanssa noin 22 tuntia vuorokaudessa! Tällä viikolla ei "onneksi" vielä mitään bileitä olekaan ollut, joten olen saanut levätä railakkaan matkan rasituksista!
Vaan seuraavaa pukkaa jo. Olin ajatellut, etten tulisi tämän kevään kuluessa käymään Suomessa muuten kuin hätätapauksessa... eli jos KTP:n korisjoukkue yltäisi finaalipeleihin! Vaan sainkin kutsun toveri Hervannan häihin tämän kuun lopulla, ja niitä juhlia en tahdo jättää väliin. Tänään olen tehnyt matkasuunnitelmaa, ja päätynyt lentämään Göteborgista Helsinkiin. Olisin jo varannut lennon, mutta tiedättekö kun väsyneelle ihmiselle voi käydä vähän hulluja juttuja... noh, minä olen onnistunut unohtamaan verkkopankkitunnukseni. Olen osannut sen ulkoa viimeiset viisi vuotta, mutta nyt se on ottanut hatkat, lähtenyt pankkitunnusten vuosittaiseen konferenssiin tai jotakin... Joten tässä opetus: ota kaikki tärkeät tunnukset, numerot ja ehkäpä varmuuden vuoksi oma nimesikin kirjallisena mukaan. Jaa-a, kuinkahan innokkaasti ja nopeasti pankit jakavat uusia tunnuksia vanhan unohtaneille, pohtii nimim. vuokra pitäisi maksaa juurikin kohta. Vaan ehkäpä jos nukun vähän lisää niin tunnari palautuu mieleeni?!
* Toveri Ruotsi tutustutti minut tällaiseen ihkun laulajaan ja ihkuun biisin Laleh - Live Tomorrow Jonkinlainen Ruotsin norahjones.
Lensin maanantai-iltana Ryanairilla Göteborgista Lontooseen, jonne puolisentoista tuntia myöhemmin saapui toveri Etu-Kaleva Tampereelta. Yön kukuimme kentällä ja kello 6.30 jatkoimme Portoon. Siellä tapasin myös järjestelyjoukkioon kuuluneen toveri Aukion. Minun lisäkseni muitakin vaihdossa olleita oli paikalla: Potsdamista, jostakin päin Bretagnea sekä tietysti Portossa jo syksyn ollut toveri. Laskeskelimme, että meidän laitokseltamme on tällä hetkellä vaihdokkaat myös Walesissa ja Reykjavikissa, ja olisikohan se eräs yhä Lundissa... Joka tapauksessa aika monta vaihtaria ajatellen sitä, että laitoksellamme aloittaa vain nelisenkymmentä opiskelijaa vuosittain.
Porto oli melkoisen kaunis kaupunki, silloin kun sitä pääsi sateelta ihastelemaan! Sadetta nimittäin riitti, kuulemma epätavallisen paljon. Kuivuus ei iskenyt kurkkuihimmekaan, siitä pitivät hyvät viinit ja hyvä olut (!) huolen. Onnistuimme silti joka päivä osallistumaan itse konferenssiinkin! Tai no siis niinä päivinä kun se oli, eli ke-to-pe. Lauantaipäivä olikin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Sunnuntaiaamuna lensimme takaisin Stanstedille ja junailimme itsemme odotustuntien ajaksi keskustaan, jossa toveri Lontoo toimi turistioppaanamme. Junassa kertailin itselleni "Nyt olemma siis Lontoossa. Englannissa. Olimme viikon Portossa. Portugalissa. Seuraavaksi olen menossa kotiin. Boråsiin. Ruotsiin." Kuinka kosmopoliitti olo!
Kun sitten illalla viimein saavuin Göteborgin City Airportilla (jonka rinnalla muuten Ryanairin Pirkkalan lentoaseman ei tarvitse tuntea alemmuuskompleksia), olin todellakin reissun riuduttama, likainen, nälkäinen ja ennen kaikkea väsynyt kuin koala (Ryanairin lehdessä väitettiin koalojen nukkuvan 22 tuntia vuorokaudessa!) Sovin siis jokseenkin huonosti sille minua hakemaan tulleen Bemarin nahkapenkille (joskin sinänsä arvostin sitä kovasti), kuten myös sille valkoiselle Ikea-sohvalle, jolle minut vähän myöhemmin istutettiin syömään pizzaa (pizza sopi kyllä oikein hyvin suuhuni). Tälle ystävälliselle kyydittäjälleni olisi vieläpä ruotsia pitänyt yrittää jutella, mutta päässäni sana turhaan etsi toista, jäljellä oli lähinnä portugalin "obrigada" (kiitos).
Sain pizzan jälkeen toveri Ruotsilta vielä kyydin kotiin, jossa rakas oma sänky ja huone minua odottivat. Oikeastaan huomaan ikävöineeni sänkyäni niin kovin, että voisin viettää hyvinkin sen kanssa noin 22 tuntia vuorokaudessa! Tällä viikolla ei "onneksi" vielä mitään bileitä olekaan ollut, joten olen saanut levätä railakkaan matkan rasituksista!
Vaan seuraavaa pukkaa jo. Olin ajatellut, etten tulisi tämän kevään kuluessa käymään Suomessa muuten kuin hätätapauksessa... eli jos KTP:n korisjoukkue yltäisi finaalipeleihin! Vaan sainkin kutsun toveri Hervannan häihin tämän kuun lopulla, ja niitä juhlia en tahdo jättää väliin. Tänään olen tehnyt matkasuunnitelmaa, ja päätynyt lentämään Göteborgista Helsinkiin. Olisin jo varannut lennon, mutta tiedättekö kun väsyneelle ihmiselle voi käydä vähän hulluja juttuja... noh, minä olen onnistunut unohtamaan verkkopankkitunnukseni. Olen osannut sen ulkoa viimeiset viisi vuotta, mutta nyt se on ottanut hatkat, lähtenyt pankkitunnusten vuosittaiseen konferenssiin tai jotakin... Joten tässä opetus: ota kaikki tärkeät tunnukset, numerot ja ehkäpä varmuuden vuoksi oma nimesikin kirjallisena mukaan. Jaa-a, kuinkahan innokkaasti ja nopeasti pankit jakavat uusia tunnuksia vanhan unohtaneille, pohtii nimim. vuokra pitäisi maksaa juurikin kohta. Vaan ehkäpä jos nukun vähän lisää niin tunnari palautuu mieleeni?!
* Toveri Ruotsi tutustutti minut tällaiseen ihkun laulajaan ja ihkuun biisin Laleh - Live Tomorrow Jonkinlainen Ruotsin norahjones.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
