Tässä kuvassa tarkoitukseni oli siis osoittaa taustalla aukeavaa Borås-maisemaa, ei niinkään karvalakkispäistä puolalaistoveria.
Perjantaina oli ekat vaihtarihippalot, johon en tosin osallistunut, kun päätin sattuneesta syystä panostaa lauantaisiin. Haluan silti kirjoittaa vähän perjantaisista, sillä niissä ehkä kiteytyy jotakin vaihtarielämästä... Noh, juhliin oli kutsu Facebookissa, ja ne kulkivat nimellä "The Mexican Guy Birthday Party". Miksi? Koska jollain meksikolaisjätkällä kuulemma oli synttärit, mutta kutsuja ei valitettavasti muistanut hänen nimeään.
Lauantaiset juhlat eivät sentään kulkeneet nimellä "The Finnish Girl Birthday Party", vaikkei usea varmasti tiennytkään, että minulla on synttärit. Olipahan kuitenkin ihan elämys, kun matkalla etkoilta klubilla täysi bussi laulaa minulle Happy birthdayta, hih!
Eilen jouduin kokemaan aikamoisen kulttuurishokin hankkiessani etkojuomia. Koska meillä oli bussikierros Boråsissa yhdestä kolmeen, en ehtinyt paikalliseen Alkoon eli Systembolagetiin, koska kaupungin toinen oli mennyt kiinni kahdelta ja toinen kolmelta. Olin kuullut, että kaupoissa myydään vain korkeintaan 3,5 prosenttista kamaa, mutta tunnustan, etten kerta kaikkiaan ollut uskonut sitä! Sen sijaan olin kyllä uskonut, ettei siideriä olisi valikoimissa ollenkaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Menin sitten varmuudeksi keskustan ruokakauppaan lähiöruokavarastomme sijaan, ja kuinka käy: ainoa siideri mitä löytyy on 0,7 prosenttista! Eli olut oli ainoa vaihtoehto. Minähän en juo olutta kuin äärimmäisessä hädässä, ja tämä oli sitten sellainen.
Suomalaistoverini kanssa sitten lohduttelimme itseäimme, että kun pääsemme klubille saamme jotain kunnollista! Magnersia, Crowmooria, Strongbow'ta... mmm. Menemme tilaamaan siideriä, ja kuinka käy: lähin siideriä muistuttava juoma muistuttaa sitä lähinne nimeltään (Xide), ja maistuu Bacardi Breezer Pineapplellta! Yhyy oikeesti. Vodkaorange maksoi lähemmäs kahdeksan euroa, joten päädyin sitten elämään uudelleen nuoruuttani siemailemalla Smirnoff Icea.....
Niin, että olen siis todellakin onnistunut jo kehittämään täällä Ruotsissa ollessani eräänlaisen alkoholiongelman. Sitä yleisemmin tunnettua alkoholiongelmaa voi tällä tarjonnalla olla melko mahdotonta kehittää. Paitsi että maanantaina menen kyllä Systemiin ja ostan kaapit täyteen juomaa seuraavia juhlia varten... siis mikäli edes siellä myydään jotain juotavaksi kelpaavaa! Ja itse asiassa tänään käydessämme lähiöruokavarastossamme Netossa, löysi toveri Suomi sieltä tietenkin lavan täydeltä Rekorderligia!
Kivaahan voi toki olla ilman (hyvää valikoimaa) alkoholia, ja olihan aika messevä meininki siellä klubilla eilen! Tanssilattia jäi kovin pieneksi.
Huomenna menen hakemaan loput avaimeni asuntotoimistosta ja sitten lounaalle yliopistolle uusien tovereideni kanssa (Espanja, Slovenia ja Tsekit vähän namedroppailua harrastaakseni). Ensimmäinen kurssinikin alkaa, mutta vain virtuaalisesti.
Siinä vähän kuulumisia, vain vähän, minun on mainittava, koska kirjottamistahan riittäisi vaikka kilometrin verran... vaan enemmän taas ensi kerralla!
"päädyin sitten elämään uudelleen nuoruuttani" -> saaneen huomauttaa että eräiden henkilöiden näkökulmasta olet edelleen nuori ja elät nuoruuttasi :D
VastaaPoistaIso hymy**
VastaaPoistakuulostaapa mahtavalta! :D
Okei, Johanna, tarkemmin ajatellen mun ois ehkä pitäny kirjottaa "teiniyttäni"..:) Ja tiedetään, tiedetään, silloin ku jotkut lukijoista oli nuoria, siideriä ei ollu ees keksitty ja taispa olla kieltolakiki voimassa..!;D
VastaaPoistaSilloin kun _minä_ olin nuori, ei ollut kuin tuollaisia ruotsalaisen makeita siidereitä :DD
VastaaPoista