tiistai 6. tammikuuta 2009

Öppningsceremoni

Tänään ajattelin julkistaa blogini ja vietän siksi avajaisjuhlia. Koska blogin on tarkoitus kertoa vaihtovuoden puolikkaastani Ruotsissa, avajaisjuhlissa tanssitaan juhannussalon ympärillä, syödään silliä ja kuunnellaan Bo Kasperson Orkesteria (erityisen tarkasti Dansa på min grav -biisiä, koska sitä toveri Aukio kehotti minua kuuntelemaan! Tanssikaa mun haudalla, justiinsa).

En halunnut julkistaa blogia heti, sisällöttömänä tai vain alkutervehdyksellä, vaan sitten kun olen päässyt jonkinlaiseen vauhtiin ja varmuuteen kirjoitusinspiraationi jatkuvuudesta. Alempana siis jo aiemmin kirjoittamani kolme postausta.

Koska nyt on tämä avajaistilanne päällä, minun täytyy kai jotenkin esitellä tätä blogia. Noh, kyseessä on tietenkin nuoren naisen kasvutarina. Tyylilaji on indiedraamakomedia. Luvassa on siis ainakin loputtoman tuntuista jaarittelua, pitkiä päivitystaukoja ja hämmentävää huumoria. Ehkäpä, ehkäpä saamme myös tietää millaista se vaihdokaselo on!

2 kommenttia:

  1. mahtavaa ku on blogi! :) onnea lähtövalmisteluihin ja itse lähtötohinoihin ja asettautumiseen uuteen ja ihmeelliseen. Tsemp*

    Naati joka hetkestä. Hetket kun meinaa aina kulua niin pikapikaa..

    Liebe Grüsse aus Berlin

    VastaaPoista