Jos joskus olen miettinyt "mikä oikein teen täällä?!", niin tänään tarpoessani loskassa ja räntäsateessa kotiin. Aika karmiva - tai kuten toveri Aukio varmaan sanoisi - jäätävä keli! Tulin kyllä bussilla, mutta pysäkiltä riitti monta sataa loskaista metriä rämmittäväksi. Vaan samanlaista sää on välillä Suomessakin, joten saatoin vain miettiä motiivejani tulla Ruotsiin jonkin lämpimän maan sijaan...
Noh Ruotsin lämpöä olin saannut kokea aiemmin illalla, jos sitten räntäsateessa seisten. Torilla nimittäin esiintyi Boråsin ylpeys, Körslaget-ohjelman finaalikolmikkoon edennyt Team Magnus. Olimme kaikki leikisti hyvin yllättyneitä siitä, että Boråsissa on oikeasti niin paljon ihmisiä kuin mitä torille oli kokoontunut. Seurasimme kaksi lauluesitystä, nuorison "Magnus! Magnus!"-kiljuntaa sekä jammailevia keski-ikäisiä. Söpöä. Ilmeisesti tänä viikonloppuna käyntiin kierähtää myös Melodifestivalen eli Ruotsin euroviisukarsinta. Heitin jo ilmaan ehdotuksen yhteiseurooppalaisista viisuvalvojaisista, mutta mites nyt kun Suomi kuitenkin lähettää edustajakseen jonkun überkarmivan Movetronin?? Nooh, ehkä minulla on menoa semifinaali-iltana, ja finaaleissa voin sitten keskittyä heiluttamaan jonkin muun maan lippua....
* Kentin kiva kipale. Kovin on pätevää musiikkikansaa nämä ruotsalaiset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti