torstai 22. tammikuuta 2009

Go'kväll!

Yritän tässä parhaillani ravistella itseäni valveille pienten päivä... iltapäivä... noh, iltaunien jälkeen! Torstai on bileilta, joten täytyisi hankkia itsensä etkoilemaan opiskelijayhdistyksen baariin tuonne yliopistoa vastapäätä. Herääminen hoituu tosin varmasti viimeistään matkalla sinne, sillä aion tavalliseen tapaan reippailla tuon noin kolmen kilometrin matkan. Ensin on pieni metsätaipale, ja sen jälkeen aivan ihanaa, idyllistä omakotitaloaluetta melkeinpä koko loppumatka! Ei haittaa jossei onnistukaan menemään sitä suorinta tietä.

Tänään testasin kerroksemme pyykkituvan (yksi pesukone yhdeksälle hengelle - ei hassumpaa!). Kävin myös yliopistolla syömässä infotoverien kanssa, kuten joka päivä. Sen jälkeen istuin kirjaston mikroluokassa yrittäen vähän opiskellakin. Siellä ei ole minkäänlaista hiljaisuusideologiaa kuten kotona Tampereella, joten enemmin taisin opiskella ruotsia salakuuntelemalla opiskelijatoverein keskustelua... hih. Kotiin tultuani onnistuin lukemaan vielä kymmenisen sivua kurssikirjaa kunnes uni otti uhrin.


Jotkut teistä kenties jo ovatkin surffanneet tovereideni blogiin. Laitan tähän nyt osotteet kaikkien nähtäväksi: toveri Suomella on Boråsista myös raportoiva, "kilpaileva" vaihtoblogi, ja nyt jo hienossa, aikuisessa työelämässä olevan toveri Berliinin blogistapääsee myös hänen vaihtoaikaiseen blogiinsa.

2 kommenttia:

  1. Mitens bileet sujui? :)

    Nythän on perjantai, eikö olekin? Sanoo tyttö, joka ei enää ole selvillä päivistä, koska on töissä joka tapauksessa. :P

    Varmasti on ihanaa reippailla siellä rauhallisella alueella. :)

    VastaaPoista
  2. Torstaibileet oli ihan jeesh, mut perjantaiset paljo paremmat!;D Nyt on puolestaan lauantai-ilta, joka kuluu kiltisti kotona.

    VastaaPoista